Jääkiekkomanageripelit ovat nykyään harmillinen harvinaisuus. Edellinen varsinainen lätkämanageri oli Eastside Hockey Manager 2007, mutta sen jälkeen kiekon taustatyöstä kiinnostuneille on tarjottu vain kevyitä online-managerointeja ja NHL-sarjan Be a GM -pelimuotoa. Franchise Hockey Managerin myötä alter egoni, maaninen kiekkoguru ja heikosti pelaavien kiekkoilijoiden kauhu, Jason Virtanen pääsee jälleen irti!
Vaikka Eastside Hockey Managerit olivat kieltämättä päteviä esityksiä lajissaan, suhtauduin niihin silti varsin nihkeästi. EHM-sarjan sijaan Mikko Forsströmin muinaiset Maso Software Hockey Managerit ovat olleet ahkerassa peluussa tähän päivään asti. Franchise Hockey Manager osuu mukavasti MHM-suoneen, ollen kuitenkin tarpeeksi syvällinen myös kovemman ytimen kiekkoniiloille.
Franchise Hockey Manager tarjoaa pelattavaksi hengästyttävän määrän liigoja ympäri maailmaa, aina NHL:n parrasvaloista Iso-Britannian kakkosdivariin asti. Suomesta mukana on Liiga sekä Mestis - Suomi-Sarja loistaa ikävä kyllä poissaolollaan. Pelaajat ovat oikeilla nimillään ja mitäkuinkin omalla taitotasollaan mukana. Sen sijaan lisenssin puuttumisen vuoksi joukkueiden ja liigojen logot sekä pelaajien kuvat puuttuvat, mikä on vähän harmi. Tilalla on geneerisiä placeholder-logoja, mikä aiheuttaa välillä harmaita hiuksia. Liigassa saattaa pelata neljäkin joukkuetta samanlaisella logolla. Yritä siinä sitten selvittää taulukoista, mikä ukko pelaa missäkin, ilman ylimääräistä klikkailua.
FHM keskittyy koko seuran pyörittämisen sijaan pelaajaliikenteen, harjoittelun ja taktiikoiden ympärille. Managerille annetaan kauden alussa käyttöön tietty rahasumma pelaajakauppoja ja jatkosopimuksia varten. Olisin itse asiassa kaivannut monipuolisempaa talousmallia pelin taustalle, sillä tällä tavoin seuran taloutta on käytännössä mahdotonta kehittää. Yleisömääriin ei juuri voi vaikuttaa, pankista ei voi käydä kitisemässä lainaa eikä budjettiakaan voi ylittää edes vahingossa.
Yksinkertaistetun talousmallin hyvänä puolena pelaajasopimusten neuvottelu on realistista ja summat niin ikään. Pelaajat ilmaisevat myös itse, haluavatko pelata joukkueessa lainkaan. Niinpä toisin kuin NHL-peleissä, Martin Brodeuria ei tulla SaiPan maalilla näkemään, ellei ihmeitä tapahdu. Pelaajien sopimuksia voi sorvata monella tavalla. Jos neloskentän rouhijaksi scoutattu nuori lupaus kinuaa vaikkapa neljän vuoden sopimusta itselleen tietyllä summalla, palkan voi porkkanaksi portauttaa. Pistetään kaverille kaksi ensimmäistä vuotta vähän pienemmällä palkalla ja jos pelit sujuvat, luvassa on potkujen sijaan automaattinen palkankorotus ja viimeiselle sopimusvuodelle todella hyvät rahat. Luulisi motivoivan.
Pelkän palkkaamisen ohella pelaajia voi luonnollisesti myös vaihtaa seurojen kesken, mutta myös antaa ja ottaa lainalle, siirtää farmijoukkueeseen ja kaikkea mitä lätkäjoukkueen pelaajapolitiikkaan nyt ylipäätään kuuluu. Liigojen säännöt ovat myös oikeat, mikä tuo yhtälöön mukaan mm. ulkomaalaiskiintiön. Simulaation tarkkuus ansaitsee ilahtuneen peukun.
Pelaajaliikenteen ohella manageri pääsee huolehtimaan myös ketjukoostumuksista, jokaisen kentällisen peliajasta ja taktiikoista. Optiot ovat käytettävissä myös otteluiden aikana. Jos joukkueen budjetissa on rahaa, manageri voi palkata joukkueeseen myös ihka oikean valmentajan, jolle voi sälyttää itselle epämieluisat tehtävät tai vaikka kaiken mahdollisen. Tällä tavoin peli palvelee myös meitä, jotka eivät jaksa säätää taktiikoiden kanssa, vaan haluavat keskittyä pelaajaruletin pyörittämiseen. Myös valmentajat ovat mukana omilla nimillään. Nauroin ääneen, kun havaitsin pelistä löytyvän myös itse Aurinkokuninkaan, totta kai autenttisella "Don Tami" -lempinimellä varustettuna.
Edellisen tyylisen pienet persoonalliset otteet ovat tarpeellisia, sillä muilta osin peli on taulukkolaskentamaisen kuiva. Jopa ottelutapahtumat esitetään silkkana tekstiluettelona. Matsit voi onneksi antaa tietokoneen simuloitaviksi. Harmaan ankea toteutus olisi kaivannut ehdottomasti persoonallisempaa otetta kokonaisuuden tueksi. Esimerkiksi jo mainitsemani Maso Software Hockey Manager ymmärsi tämän ja sisälsi pelkän manageroinnin ohessa enemmän tai vähemmän hauskoja tapahtumia, jotka tekivät pelaamisesta elävämpää. FHM on yksinkertaisesti virkamiesmäisen persoonaton, eikä taatusti vedä puoleensa muita kuin lätkää ilman sijasta hengittäviä kiekkoguruja. Äänimaailma on maalitorvea lukuun ottamatta täysin hiljainen. Pystyypähän pistämään oman hokimusiikin raikaamaan huoletta taustalle.
Myös pelin käyttöliittymä on epäystävällistä sorttia aloittavalle managerille. Minkäänlaista tutoriaalia ei ole, ja tiedot löytyvät usein vasta alavalikoista klikkailemisen jälkeen. Osa toiminnoista on hallittavissa oikealla klikkauksella, mutta peli ei itse kerro näistä ominaisuuksista mitään. Systeemien opetteluun kannattaa varata aikaa parin tunnin verran, eikä ilmeisesti Office-paketista esikuvansa ottanut käyttöliittymä ole vielä silloinkaan näyttänyt kaikkia korttejaan. Opettelujakson jälkeen aluksi sekavalta vaikuttanut käyttöliittymä osoittautuu onneksi varsin loogiseksi ja toimivaksi.
Ensimmäisen päivityksen jälkeen FHM alkaa olla hiljalleen pelattavassa kunnossa, tosin satunnaista kaatuilua esiintyy edelleen harmillisen paljon. Peli vaatii myös paljon laskentatehoa, jos kaikki liigat ovat käytössä - ja miksi eivät olisi, sillä esimerkiksi brittidivariin saattaa löytyä sarjaa dominoiva velho vaikkapa Italian pääsarjasta. Kansainväliset treidit ovat koko pelin suola.
Vaikka uusi konttori on tylsempi kuin ennen, eikä seinilläkään roiku joukkueiden viirejä, Jason Virtanen päätti silti vaihtaa viimein tuoreempaan moottoriin. FHM on juuri niin kevyt tai raskas kuin pelaaja itse haluaa ja kunnollisten tilastojen mukaan tuominen kevytmanagerointiin oli juuri sitä, mitä Jason oli pitkään jo kaivannutkin. Nyt liian huonolla +/- tilastolla pelaavia pakkeja voi viimein potkia persiille. Tässä riittäisi sarkaa vielä vuosiksi, tuumaili Jason ja otti nahkatuolissaan mukavamman asennon. Katsotaanpas, joukkue tarvitsisi yhden kiekollisen laiturin ja tsekeistä näyttäisi sellainen löytyvän...