Skip to main content
Arviot Game of Thrones - A Telltale Games Series

Game of Thrones - Episode 3: The Sword in the Darkness

Telltalen valtaistuinpelin kolmas osa pelataan tiukkojen kaavojen puitteissa.
Mika Sorvari 1 huhtikuun 2015

The Sword in the Darkness on Telltalen Game of Thrones -tulkinnan kolmas jakso, ja se tuo kuusiosaisen kauden puolimatkaansa. Vaikka tarina ottaakin joiltain osin reippaita harppauksia, tuntuvat toiset osiot juuttuneen kirjaimellisesti mutaan toistamaan samoja kuvioita yhä uudestaan ja uudestaan.

Totuttuun tapaan arvio sisältää joitakin spoilereita aiemmista jaksoista, mutta välttää niitä mahdollisuuksien mukaan tämän uusimman tapauksessa.

The Sword in the Darkness avautuu katsauksella Asherin jatkuviin seikkailuihin. Toisessa osassa tavatut kypärämiehet ovat ajaneet seikkailijan pakomatkalle, jonka varrelta löytyy jotain niinkin eksoottista kuin pesunkestävä lohikäärme. (Peli spoilaa liskon ihan itse, moneen kertaan.)

Fantastiset elementit ovat harvassa Game of Thronesin maailmassa, mutta sellaisen yllättävä ilmaantuminen avaa tunnelmaa mukavasti. Se tarjoaa myös tilaisuuden aiempaa mielenkiintoisempiin toimintakohtauksiin, kun vastuksena ei enää ole pelkkiä miekkamiehiä. Lohhari tuo tosin mukanaan myös yllättävän takauman The Walking Dead -pelisarjan ensimmäiseen kauteen "ketä autat ja kenet jätät happanemaan" -valinnan muodossa.

Nämä ehdottomat valinnathan olivat aikanaan tuoreita ja jännittäviä, mutta nyt, Telltalen pelien kehityttyä hienovaraisemmiksi, ne tuntuvat vanhakantaisen mustavalkoisilta. Tästä huolimatta ne ovat keskeinen osa Game of Thronesin rakennetta, joskin naamioidussa muodossa.

The Sword in the Darkness nojaa aiempia osia ilmeisemmin kaavaan, jossa miltei jokainen valintatilanne pakottaa pelaajan kumartamaan yhteen suuntaan ja pyllistämään toiseen. Kaikilla hahmoilla on elämässään kaksi ihmistä (tai useampikin pari), joiden välillä nämä joutuvat jatkuvasti tasapainottelemaan.

Tämähän sopii valtaistuinpelin juonimista pursuavaan viitekehykseen mainiosti, mutta kaava on kaava on kaava, ja sen toistaminen käy etenkin tässä episodissa sangen silmiinpistäväksi. Toivottavasti siitä seuraavilla valinnoilla on jotain todellista merkitystä myöhempiin jaksoihin, eivätkä ne jää täysin kosmeettisiksi, kuten Ser Roylandin ja Duncanin tapauksessa.

Toistoa löytyy myös Forresterien kotitiluksien tapahtumista. Tähän mennessä jokainen jakso on keskittynyt siihen kuinka talon pää on tasapainoillut vihamielisen miehittäjän miellyttämisen ja kasvojensa säilyttämisen välillä, ja sama jatkuu edelleen. Miehittäjän kasvot ovat toki vaihtuneet joka jaksossa, mutta peli tuntuu silti tarjoavan samaa kohtausta pelattavaksi yhä uudestaan ja uudestaan. Tässä vaiheessa se alkaa jo suoraan sanottuna tympiä, ja vaikka panoksia onkin nostettu, ei kohtauksiin jaksa enää sitoutua, vaan ne naksuttelee rutinoituneesti lävitse päättämänsä linjan mukaisesti.

Kaavat eivät onneksi ole vaikuttaneet dialogiin, joka on edelleen vallan viihdyttävää. Etenkin Asherin ja Garedin osiot pitävät meiningin kiitettävän alatyylisenä, joka toimii raikkaana kontrastina pääkaupungin hovipönötykselle.

The Sword in the Darkness jatkaa tasalaatuisena Game of Thronesin tarinaa, mutta ennen kaikkea se antaa kovan lupauksen kauden loppupuolesta, jossa toivon mukaan päästään vapautumaan kaavojen kahleista.

8
Hyvä / 10 · Gamereactor Suomi
Plussat Rempseä dialogi, ajoittain vaikuttavat maisemat
Miinukset Kaavamaisuus, toisto
Verkoston arvosana Keskiarvo 2 Gamereactor-julkaisusta
7,0
Gamereactor Sverige 7
Gamereactor Suomi 7
Koko profiili 9 376 julkaistua artikkelia
8
Hyvä Verkoston arvosana 2 julkaisun kesken
Pelin tiedot
Kehittäjä Telltale Games
Julkaisija Telltale Games
Julkaisupäivä 2 joulukuun 2014
Pelityyppi Adventure
Alustat
Xbox 360 PS4 PS3 Mac PC Xbox One iOS Android
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.