Gerda: A Flame in Winter

Pelin sijoittaminen toiseen maailmansotaan tuntuu sekä turvalliselta että tylsältä valinnalta. Vuosissa 1939-1945 on pelattu niin monta peliä, että teho alkaa hiipua. Onneksi moinen ei päde peliin Gerda: A Flame in Winter, jonka on tehnyt Tanskan Kööpenhaminassa majaansa pitävä PortaPlay, ja julkaisijana toimii Life is Strangen tekijä Don't Nod. Tarinallinen seikkailu sijoittuu siis toiseen maailmansotaan, ja peli uskaltaa tuoda värejä konfliktiin, joka usein hahmotetaan vain mustana ja valkoisena.

Rohkeus kuvaa hyvin myös päähenkilöä, joka on nuori sairaanhoitaja Gerda. Hän asuu Tanskan Tinglevissä lähellä Saksan rajaa. Gerda on onnistunut välttämään sodan kauhut, ja elää varsin hyvissä väleissä saksalaisten miehittäjien kanssa. Kaikki muuttuu, kun Gerdan aviomies Anders pidätetään osallisuudesta vastarintatoimintaan. Gerda on siis kahden tulen välissä, joten on kiskottava oikeista naruista. Aviomies on vapautettava, ja edessä on monia merkityksellisiä ja hermoja kiristäviä valintoja.

Kehittäjien mukaan innoituksena ovat toimineet itäeurooppalaiset pelit, kuten S.T.A.L.K.E.R. ja Pathologic. Pinnalta katsoen lausunto on yllättävä. Gerda: A Flame in Winter ei ole erityisen kunnianhimoinen, mutta on silti erittäin hiottu kaikin puolin: kohtasin vain muutaman bugin koko läpipeluun aikana. Kestoa on kaikkiaan 6-7 tuntia, ja nyt ymmärrän kyllä innoituksen lähteet.

Kehittäjät ovat tietoisesti lisänneet paikallista väriä peliin, kuten 21 erilaista kakkua sønderjyske kaffebordissa. Tanskalaisia lauluja kuuluu radiosta, ja paikalliset maamerkit on mallinnettu uskollisesti. Taiteellinen tyyli on lainattu impressionistisista maalauksista ja ovat oikein kauniita, kunhan niitä ensin oppii katsomaan. Tunnelmallinen valaistus on hyvä, ja taustalla soiva piano herättää toivoa muuten niin painostavassa seikkailussa.

Gerda: A Flame in Winter asettaa esille pienen, mutta kiinnostavan, henkilökaartin. Peli sijoittuu helmikuuhun 1945, jolloin sodan loppu jo häämöttää viiden vuoden jälkeen. Toisin sanoen vastarintataistelija Liva ja teollisuusmies Mr. Vestergaard ovat jo ehtineet tehdä yhtä jos toistakin. Koska kaikesta on pulaa, kannattaa Gerdan hyödyntää kaikkea. Tiedolla voi painostaa henkilöhahmoja, ja avata uusia vaihtoehtoja dialogin kuluessa.

Mukana on toki fyysisiä tavaroita löydettäväksi, kuten sidetarpeita, kangasta, radion osia, ruokakortteja ja niin edelleen. Kipua voi esineillä hillitä, mutta muiden auttamisella on aina hintansa, ja aina kannattaa olla jotain lahjontaa varten. Taitopisteet Compassion, Wit ja Cunning eivät ole pysyviä, vaan käytettäviä resursseja. Näin pelattavuus heijastelee miehitysajan vaativuutta, ja tässä peli onnistuu hienosti.

Koskapa tavaroiden ja pisteiden hallinnointi on tärkeää, on peli merkitty kevyeksi roolipeliksi, ja samaa havainnollistetaan myös tehtävillä valinnoilla. Riskialttiissa keskustelussa ja muussa toiminnassa onnistuminen riippuu osittain onnesta, ja osittain henkilöhahmon suhteista muihin.

Oikeastaan muuta pelillistä elementtiä ei ole, sillä mukana ei ole pulmia, oikea-aikaista nappien painelua tai toimintakohtauksia. Sen sijaan valintoja ja taitopisteitä on sisällytetty osaksi esimerkiksi hiiviskelyä ja toimintaa. Esimerkiksi pelin alkupuolella oli määrä hiipiä pimeän rakennuksen läpi, ja jokainen epäonnistunut taitopisteen tarkistus johti havaituksi tulemisen mittarin kasvuun. Näin tunnelma lisääntyy ilman, että peli muuttuu äkkiä ja arvaamatta toimintapeliksi.

Pienenä valituksen aiheena on, että roolipelimekaniikat ovat joskus liiaksi esillä. Toisin sanoen joskus tuntuu, että pelinä on Excel-taulukko ylös ja alas juoksevine numeroineen. Ymmärrän, mitä tällä ajetaan takaa, mutta vähempikin olisi riittänyt.

Gerda: A Flame in Winter sopii sellaiselle, joka haluaa kokea valinnoilla olevan merkitystä. Kaikki vaikuttaa myöhempiin tapahtumiin, ja kehittäjät sitovat kaiken lopulta loistavasti yhteen. Yhdessä vaiheessa käytin natsien pinssiä, ja pääsin sillä sisään Gestapon päämajaan. Kun sana oli levinnyt, sain natsitunnuksen käyttämisestä paljon sanomista.

Edellä mainitut yksityiskohdat saavat maailman elämään. Ja kun tekee suurempia päätöksiä, ei ole helppoa se. Ja mitä tahansa valitseekaan, ei varsinaista oikeaa vaihtoehtoa ole. Kaikkia ei voi miellyttää, saati pelastaa.

Täydellisestä pelistä ei ole kysymys. Mukana saisi olla enemmänkin hiljaisia hetkiä ja paikkojen tutkimista, ja joskus dialogiakin, joka ei sitten lopulta vaikuta kokonaisuuteen mitenkään. Tämä siksi, että muuten niin painostava tunnelma keventyisi edes hetkeksi. Ajoittain mukana on kuvia ja osioita, joiden ulkonäkö ei istu muuhun kokonaisuuteen. Tällaiset valitukset ovat kuitenkin pikkujuttuja muuten niin hyvässä pelissä.