Pelin käsikirjoitus on elokuvat kirjoittaneiden Dan Aykroydin ja Harold Ramisin käsialaa. Aykroydin mukaan peli olisi ainakin osin jatkoa elokuville, vaikka pelatessa tuntuu enemmänkin, että juoni kierrättää elokuvista tuttuja elementtejä liiaksi ollakseen varsinainen jatko-osa.
Elokuvista tuttujen nimien lista jatkuu myös käsikirjoituksen jälkeen, sillä kynämiesten kanssa haamujengin täydentävät Bill Murray ja Ernie Hudson lahjoittavat äänensä roolihahmoilleen, ja muutama leffoista tuttu sivuhenkilö täydentää kavalkadin. Ääninäyttely on pitkälti laadukasta, vaikka haamujengin naistenmies Venkmanin (Murray) repliikit kuulostavat irrallisilta muuhun dialogiin nähden. Kasarifanien iloksi pelissä kuullaan myös Ray Parker Jr:n tutuksi tekemää Ghostbusters -biisiä.
Tietämättömille kerrottakoon, että Ghostbusters on eräänlainen tuholaistorjuntapalvelu, joka nappaa perinteisempien häiriköiden sijaan haamuja ja muita poltergeisteja. Pintapuolisesta eroavuudestaan huolimatta peli toimii melko perinteisen räiskintäpelin tapaan, vaikka kaikkia haamuja ei niinkään tapeta, vaan osa täytyy hoitaa vangitsemalla. Haamujengin perusvarustukseen kuuluu ydinkiihdytteinen protonireppu, johon kiinnitetty hiukkastykki on pelaajan perustussari. Protonivirtaa käytetään ensin aaveiden väsyttämiseen, jonka jälkeen räyhähenget voidaan ohjailla ansan yläpuolelle saman säteen avulla.
Pelin varrella aseistusta voidaan päivitellä tehokkaammaksi, ja erityyppisten aseiden joukosta löytyy osin räiskinnöistä tuttujen aseiden haamujengityylisiä sovituksia, kuten lähinnä raketinheitintä muistuttava bosoniase. Huikean tieteelliset nimitykset ovat siis lähinnä mukatieteellistä jargonia. Haamujen nappaukseen käytetään myös PKE-mittaria, eli psykokineettistä energiaa mittaavaa laitetta. Mittarilla etsitään pelin määrittelemissä kohdissa haamuja ja muita mielenkiinnon kohteita hieman metallinpaljastimen tapaan.
Ghostbusters osuu tyylillisesti hyvin maaliinsa, ja elokuvien ystävät arvostavat viittauksia alkuperäisteoksiin, vaikka osan kumarruksista olisi voinut toteuttaa hienovaraisemminkin. Pelillisesti ei ole luvassa varsinaisia mullistuksia, ja sisälsipä ennakkoversio vielä muutaman etenemistä estävän virheenkin. Pelin moninpeli keskittyy kilpailulliseen haamujen nappailuun, joten perinteistä tappomatsia ei ole luvassa.
Ennakkoversion perusteella tuntuu, että lopullinen peli tulee jakamaan mielipiteitä. Räiskintäpeliveteraanit kaivannevat hieman sujuvampaa ohjausta ja jämäkämpää pelituntumaa. Fanit kuitenkin arvostanevat herrojen Aykroyd ja Ramis panostusta, sillä peli tuntuu varsin Ghostbustersmaiselta.