God of War: Ragnarök on pelinä hyvä, mutta tarinaltaan mitäänsanomaton

Innokkaana alkuperäisten God of War -pelien ystävänä olin hieman pettynyt sarjan muutaman vuoden takaiseen uuteen tulemiseen. Yleisesti suosio God of Warille (Santa Monica Studio, 2018) oli kuitenkin valtava, joten kovasti ennakkoon hypeä kerännyt jatko-osa on ollut työn alla jo tovin. Toiveikkain mielin ja suurella mielenkiinnolla kuitenkin palaan Kratoksen tykö nyt, kun Ragnarök tekee tuloaan.

Kratos ja hänen poikansa Atreus jatkavat elämäänsä lumisissa maisemissa, vaikka paljon puhuttu Ragnarök kolkuttelee jo ovella. Nuoreksi mieheksi kasvaneesta Atreuksesta alkavat puskea jumalalliset voimat esille, jotka luonnollisesti herättävät paljon kysymyksiä. Samalla hän pyrkii löytämään keinon estää maailmanloppu, joten Kratoksella on täysi työ pitää poikansa turvassa varsinkin, kun myös menneisyyden uhat tulevat häiritsemään rauhaa etsivää sodan jumalaa.

Tarinallisesti God of War: Ragnarök on suoraa jatkoa edelliselle pelille. Vaikka aikaa on kulunut, ovat lukuisat viholliset kuin ympäristötkin edelleen pitkälti samat kuin aikaisemmin. Yllätyksettömyyttä suurempi ongelma tarinassa tulee kuitenkin sen kerronnallisista ratkaisuista. Päähenkilö Kratosta kun ei kiinnosta seikkailla tai taistella, vaan hän haluaa ainoastaan pitää poikansa turvassa. Hän lähtee mukaan seikkailuun kiukuttelevan teinin pakkomielteestä joutuen näin vaaratilanteisiin, muistuttaa touhun lopettamisesta harva se hetki. Itse pelaajana ainakin koin Ragnarökin matkanteon varsin negatiivisena, kun päähenkilö vastentahtoisesti seuraa oikuttelevaa teiniä tilanteesta toiseen vailla suoranaista merkitystä tai edes halua osallistua koko retkeen. Onhan mies rauhansa ansainnut, mutta ei sitä pitäisi pelaajan kustannuksella maksaa. Toki Atreuksella pelatessa itsensä löytäminen ja näyttämisen tarve teemoina motivoivat menemään eteenpäin, mutta tätäkin matkaa varjostaa asioiden salailusta koituva syyllisyyden taakka.

En väitä, etteivätkö kyseiset teemat olisi mielenkiintoisia ja tärkeitä, mutta taistelupainotteisessa seikkailupelissä - tai ainakin nyt Ragnarökissä - ne tuntuvat enemmän jarruilta kuin eteenpäin vieviltä voimilta. Muutenkin pääjuonen seuraaminen on rakennettu liikuttamaan hahmoja pääsääntöisesti kodin ja yksittäisen tehtäväalueen välillä. Jokainen tehtävä vie useamman taistelun ja pulman kautta kohteeseen, minkä päätteeksi palataan takaisin kotikulmille. Toistuvana toimintana tämä menettely hieman tympäisee pidemmän päälle, ja tarinallisen paikalleen ankkuroinnin lisäksi myös fyysisesti estää hahmoja etenemästä pelissä.

Se miten God of War: Ragnarök tarinallisesti ja kerronnallisesti ehkä jättää toivomisen varaa, korjaantuu pitkälti pelimekaanisesti. Hahmojen liikuttelu on nimittäin hienosti hallittavissa napakan ohjauksen ja luonnollisen tuntuman avulla. Kolmannen persoonan kuvakulmasta pelihahmoa ohjaillaan pitkin maita ja mantuja joko kävellen tai erilaisin ajokein. Hahmo pystyy myös kiipeilemään, ylittämään rotkoja köysin ja jopa paikoittain muokkaamaan ympäristöä pienissä määrin. Toiminnallisessa keskiössä on kuitenkin taistelu, ja kaikessa monipuolisuudessaan se juuri on hauskaa puuhaa. Käytössä on kevyt ja raskas hyökkäys, erillinen ampumistoiminto väistöineen ja suojaus. Käskyjä voi yhdistellä keskenään saaden aikaiseksi monipuolisia hyökkäysyhdistelmiä vihollisten pilkkomiseksi. Hyökkäyksiä voi myös yhdistellä matkakumppaneiden kanssa, jolloin saa entistä enemmän vaihtoehtoja vastuksen kaatamiseen. Taistelut ovat nopeatempoisia, mutta pelihahmon toteuttaessa annettuja käskyjä välittömästi tuntuu toiminta olevan hyvin hallinnassa isommankin vihollismäärän edessä ja vastustajien kaataminen pysyy palkitsevana.

Kratoksella on käytössään aikaisemmasta pelistä tuttu Leviathan-kirves ja ketjulliset Kaaoksen miekat. Mättämiseen voi käyttää myös nyrkkejä ja kilpeä. Matkan edetessä vastaan tulee myös kokonaan uusi taisteluväline, joka entuudestaan monipuolistaa tapoja vihollisten pätkimiseen, sillä jokaisella aseella on omat erikoisominaisuutensa. Tappamisen lisäksi aseita hyödynnetään pienien pulmien ratkaisuun. Maailmaan sidotut pulmat ovat yleisesti varsin suoraviivaisia, mutta paikoittain saavat pohtimaan ratkaisua pidempäänkin. Tarpeen tullen mukana tulevat matkakumppanit vihjailevat ratkaisusta, ja selvityksen myötä palkintona yleensä on eteenpäin pääseminen.

Pelihahmoa ja sen varustusta voi kehitellä pitkin matkaa varsin monipuolisesti. Edetessään maailmassa ja mätkiessään vihollisia pelihahmon kokemuspisteet lisääntyvät. Näillä pisteillä voi avata uusia tai vahvistaa aikaisempia hyökkäystaitoja useasta eri kategoriasta. Tämän lisäksi maailma on pullollaan löydettäviä aarteita, joita voi käyttää muun muassa uusien suojien tekemiseen tai aseiden tehojen parantamiseen. Pelaaja voi myös hyödyntää erilaisia riimuja ja taikaesineitä tehostamaan taisteluvalmiuttaan, parantamaan suojaustaan ja jopa kasvattamaan hyvää tuuriaan taistelussa. Kaiken kaikkiaan Ragnarökin kehitysjärjestelmät ovat varsin laajat ja monipuoliset olematta kuitenkaan liian epäselvät. Ainakin nyt koin olevani paremmin perillä hahmon kehittymisestä kuin edellisessä pelissä.

God of War: Ragnarök on todella näyttävä peli. Sen lukuisat maailmat on suunniteltu todella huolella ja erittäin eläviksi. Pelaaja pääsee ihastelemaan muun muassa lumisia vuoria ja aurinkoisia suoalueita, jotka oikein pursuavat elämää. Valaistus on erittäin luonnollisen oloista, ja varsinkin murenevat kallionseinämät ja vuoristot tekevät vaikutuksen auringonpaisteessa. Partikkeliefektejä hyödynnetään todella näyttävästi ja monipuolisesti osana sääolosuhteita ja luonnonilmiöitä. Vaikka viikinkimytologiasta tehdään varsin vapaita tulkintoja, ovat henkilöhahmot ilmeikkäitä. Lisäksi yksityiskohtien määrä kaikkine varusteineen yhdessä eloisan animoinnin kanssa tekevät henkilöhahmoista todella näyttäviä ja luonnollisen oloisia. Taistelut kuvataan brutaalisti suihkuavan veren ja lentävien irtoraajojen tehostamana jopa siinä määrin, että välillä meinaa käydä sääliksi Kratoksen kirveen alle jääviä vihollisia. Isompien vastustajien kanssa kamppaillessa kamerakulma vaihtelee hahmon takaa elävästi taistelun mukana korostaen yksittäisiä brutaaleja taistelun hetkiä. Nämä kamppailut ovatkin pelin tunnelmallisinta antia saaden aikaiseksi lukuisia ikonisia mättöjä, joista aikoinaan God of War -pelit tulivat tunnetuiksi. Playstation 5 pyörittää sujuvasti koko kauneutta, mutta lataustauot ehtii huomata esimerkiksi aina pelialuetta vaihtaessa.

Ääninäyttely on myös ensiluokkaista. Kratoksena murisee uskottavasti lähinnä Stargate-sarjan Teal'cina tunnettu Christopher Judge, joka onnistuneesti uusii roolinsa edellisestä pelistä. Henkilöhahmojen välillä on luonnollisen oloista kemiaa, ja jopa taustahahmot eläytyvät hyvin maailmaan ja tunnelmaan. Laadukkaat ääniefektit vahvistavat autenttisen oloista ympäristöä ja korostavat taistelun karuutta jymäköillä iskun äänillä ja litisevillä verenvuodatuksilla. Mahtipontinen musiikki onnistuu tehostamaan pelin huippuhetkiä mutta yleisesti jää varsin taka-alalle kokonaisuudessa.

Kaiken kaikkiaan God of War: Ragnarök on laadukas ja huoliteltu seikkailupeli, vaikken mielläkään sitä autenttiseksi God of War -kokemukseksi. Edellinen peli todisti jo, ettei uusi pelattavuus taivu siihen menoon, mikä minulle teki sarjasta ikimuistoisen. Ragnarök jatkaa tällä samalla tiellä, mikä oli toki odotettavaa mutta silti lopulta myös pienoinen pettymys. Mielenkiintoisia elementtejä sisältävä tarina voisi olla enemmän positiivisen kautta kerrottu ja seikkailu ehdottomasti tarvitsisi merkitystä taakseen, sillä Kratos on edelleen liian mainio hahmo kohtalonsa väistelyyn. Mutta monipuoliset taisteluelementit hyvällä ohjattavuudella ja suorastaan upea tekninen toteutus pitävät napakasti pelissä kiinni noin 20 tunnin päätarinan ajan, ja miksei myös kovimmille faneille toisen mokoman sivutehtävien kimpussa.