Vaikka edellisestä God of War -pelistä on jo hetki vierähtänyt, tuli Kratoksen uusin seikkailu aivan puskista. Kyseessä ei ole Santa Monica Gamesin ison budjetin megaseikkailu, vaan puljun osittain Mega Cat Studiosin kanssa yhteistyössä tuottama pienempi peli, mikä vie sarjaa tyylillään taas lähemmäksi alkuperäistä tyylilajia.
God of War: Sons of Sparta kertoo Kratoksen nuoruusajasta, jolloin hän vielä harjoitteli Spartan riveissä veljensä kanssa. Kadonneen spartalaisen etsinnät vievät veljekset pitkin Spartan maita ja näiden moninaisia vaaroja.
Tarina tuntuu hyvin laiskalle ja päälle liimatulle lähinnä tarjoillen konkreettisia syitä pelaajalle juoksennella pitkin pelimaailmaa, kuten etsiä tietyt tavarat tai tarkistaa jokin alue. Matkaa tehdessä eteen tulee erilaisia sivutehtäviä ja haasteita, joilla tarjoillaan edestakaisin juoksua monipuolisemmin verukkein. Ympäristössä on myös ulottumattomissa olevia alueita ja salaisuuksia, joihin ei pääse ilman tiettyjä tavaroita tai taitoja. Tämän myötä peli vahvistaa käytäntöä juoksuttaa pelaajaa samoja alueita läpi useita kertoja, mikä alkaa tympäisemään, varsinkin kun samaiset ja jo kertaalleen tapetut viholliset ilmestyvät aina vain uudelleen alueille palatessa.
Seikkailu koetaan klassisen tasoloikan tyyliin sivulta päin kuvattuna. Nuori Kratos liikkuu sivusuunnassa, hyppii ja ryömii edetäkseen neljään ilmansuuntaan monipuolisessa ympäristössä. Tämän lisäksi hänellä on keihäs aseena, jolla pidetään viholliset kurissa ja kerätään tehopisteitä hajottamalla sisustusta saviruukuista kivitauluihin. Pelin edetessä Kratos oppii uusia taistelu- ja puolustustaitoja sekä parantelee monipuolistuvaa ase- ja tarvikevarustustaan. Tämä on tarpeellista alati vaikeutuvien vihollishaasteiden edessä.
Ohjattavuus pelissä on huoliteltua. Hahmo tottelee käskytystä viiveettä ja tarkasti antaen selviytymisen pelaajan taitojen varaan. Taistelut monipuolistuvat opittujen taitojen ja uusien aseiden myötä, jolloin yksinkertaisen yhden napin varaan rakennettu taistelujärjestelmä muotoutuu useampien nappikombojen baletiksi. Toimivasta taistelumekanismista huolimatta yhteenotoista vihollisten kanssa ei välity toivottua, ja God of War -peleistä odotettua, tunnelmaa. Hahmot ja näiden aseet eivät huomioi massaa ja sen tuomaa fysiikkaa saaden jokaisen iskun tuntumaan samanlaiselta kaavamaiselta sohimiselta ilman varsinaista vaikutusta.
God of War: Sons of Sparta onnistuu luomaan lämmintä, retrohenkistä tunnelmaa yksityiskohtaisella pikseligrafiikallaan. Eläväinen ympäristö on pullollaan kaikkea sälää ja monikerroksinen parallaksitausta antaa seikkailuun tyylikästä syvyyttä. Hahmot ovat huoliteltuja ja vähäeleiset animaatiot antavat näille kivasti persoonallisuutta, tosin paikoittain osaa liikkeistä toistetaan liikaa. Vihollisen kirjo on sopivan runsas pikkuruisista ötököistä monimetrisiin mörköihin. Harmillisesti alkuperäisten pelien kokoisia megamonsuja ei ruudulle mahdu. Vihollisten toiminnot eroavat monipuolisesti ärsyttävistä lentohyökkäyksistä yllättäviin elementti-iskuihin esimerkiksi tulen parissa. Seikkailu rullaa moitteetta Playstation 5:lla eikä latauksiakaan oikeastaan edes huomaa.
Pelin ääniefektit jäävät varsin yksinkertaisiksi suhinoiksi ja tömähtelyiksi, joilla kuvataan taisteluja ja ympäristössä etenemistä. Tyyli istuu nähtyyn ilmeeseen hyvin, eikä tämän pohjalta oikein osannut odottaakaan enempää. Ääninäyttely on sujuvaa vaikka jokseenkin hieman kaavamaista ja harjoitellun oloista. Bear McCrearyn laadukkaat sävellykset istuvat hyvin pelin muinaiseen tyyliin ja seikkailuun, mutta lyhyet aluekohtaiset musiikit kierrättävät itseään kyllästymiseen saakka.
God of War: Sons of Sparta on tekstikirjaesimerkki klassisesta tasoloikasta. Peli kierrättää kaikki tyylilajille ominaiset toiminnot liikkumisesta taisteluun. Tässähän ei itsessään ole mitään vikaa, varsinkin kun teknisesti homma pelaa hyvin. Ongelma tuleekin siitä, että peli ei lisää kokonaisuuteen mitään omaperäistä koukkua tai ominaisuutta, millä se eroaisi kaikista muista tusinatasoloikista. Pelkkä God of War -aiheen väkinäinen lisäys ei riitä tekemään pelistä erityistä. Joten, kyseessä on vain ihan kiva tasoloikkapeli, ja God of War -pelin pitäisi olla enemmän kuin vain ihan kiva.