Grand Theft Auto IV on peli, joka jättää minut edelleen usein täysin sanattomaksi. Vaikka sen grafiikka onkin ikääntynyt vähemmän arvokkaasti jo näiden 17 kuukauden aikana, mutta peli on edelleen naurettavan paljon kilpailijoitaan edellä. Se on yksinkertaisesti yksi parhaista pelaamistani peleistä koko 14 vuoden journalistinurani aikana. Fiksusti rakennetut tehtävät, valinnan vapaus, herkullisen julma tarina, fantastiset hahmot ja dramaattinen teho vievät GTA IV:n sellaiselle tasolle, josta muut vain haaveilevat.
Iso osa pelin viehätyksestä kuuluu Liberty Cityn toteutukselle. Kaupunki elää ja hengittää kuin elävä olento. Se sykkii liikettä ja momenttia, ja sen asukkaat reagoivat tapahtumiin korvaamattoman eläväisesti. En ikinä unohda sitä kiireistä, kännykkäänsä höpisevää pukumiestä, joka käveli päin punaisia suoraan hitaasti kruisailevan autoni alle, ja kiroili sen jälkeen kännyynsä kuinka joku persposki peruutti hänen päälleen. Tai kuinka katuja päivystävä ilotyttö erehtyi kosiskelemaan ruskean nelivedon ratissa olevaa vanhempaa herrasmiestä vain joutuakseen pakenemaan pelkääjän paikalta ulos karkaavaa, pesismailaa heiluttelevaa vaimoa, jonka solvaukset saisivat merimiehenkin punastumaan.
Grand Theft Auto IV on mestariteos, ja Rockstarin panostus laajennuksiin tekee kokonaisuudesta vain entistä herkullisemman. Pelin toinen lisäosa, Grand Theft Auto IV: The Ballad of Gay Tony, vie GTA:n uusiin suuntiin ja tykittää spiidiä suoraan suoneen. Se on sekopäisempi, räväkämpi, vauhdikkaampi ja mielipuolisempi kuin emopeli ja sen ensimmäinen laajennus, The Lost and Damned ovat yhteensä, ja kuten sopi odottaakin, Rockstar ei petä.
Grand Theft Auto IV: The Ballad of Gay Tonyn päähenkilö on Luis Lopez, suositun yökerho-omistajan ja bilehile Anthony "Gay Tony" Princen oikea käsi, liikekumppani ja henkivartija. Toisin kuin Niko Bellic tai Johnny Klebitz, Lopez ei haaveile kohoavansa rikosmaailman huipulle pikkurötöksiä tekemällä, sillä mies on jo huipulla. Luisin taskut ovat jo täynnä tuohta ja luksusasunto keskustassa on vuorattu ylellisyyksillä. Lopezin maailma on kaukana siitä dystooppisesta kurjuudesta, jossa etenkin Klebitz rypee.
Vaikka Lopez onkin päähenkilö, pelin tarina pyörii Gay Tonyn ympärillä. Tapahtumat vain kerrotaan Lopezin kautta. Ovela kikka tuo yllättävää dramaturgista otetta toimintaa täynnä olevaan peliin, mutta vaikka riemukkaita hetkiä ja seinähulluja sivuhahmoja piisaakin, juoni ei aivan yllä samaan loistoon kuin Grand Theft Auto IV tai Grand Theft Auto IV: The Lost and Damned. Tarinan seuraaminen on välillä työlästä, eikä Lopez itse ole kovinkaan kiinnostava päähenkilö.
GTA-sarjalle ominaisesti peli on täynnä seksuaalisia viitteitä ja latauksia. Pelistä löytyy riettaita, hyvän maun rajoilla tanssivia kohtauksia, joista ei jää epäselväksi mitä tapahtuu. Peli myös viljelee enemmän kirosanoja kuin koskaan. Nimestään huolimatta Grand Theft Auto IV: The Ballad of Gay Tony ei retostele herra Princen homoseksuaalisuudella, vaan Homo-Toni on aidosti huolissaaan Lopezin holtittomasta libidosta. Tämä aito välittäminen toisen toilailuista luo hyvää kosketuspintaa hahmoihin ja kertoo, miten läheinen suhde hahmoilla oikeastaan on.
Pelin riemukkain hahmo on yllättäen yksi sen sivuhahmoista. Yusuf Amirin ainoa tavoite elämässä on tehdä öljyprinssi-isänsä ylpeäksi poikansa saavutuksista. Sekopäisen, järkiheiton ja täysin holtittomasti käyttäytyvän Amirin suunnitelmat isänsä hyväksynnän saamiseksi vain tuppaavat olemaan vähän vähemmän hienostuneita. Yusuf palkkaa Luisin mm. kaappaamaan liikkeessä olevan metrovaunun niinkin nokkelasti kuin konetuliaseiden ja helikopterin avustuksella. Tehtävä on yksi GTA-pelien tyylikkäimmistä ja ihastuttavalla tavalla ylilyövimmistä keikoista koskaan.
Helikopterit ovat muutenkin Grand Theft Auto IV: The Ballad of Gay Tonyssa suuressa osassa. Moni pelin tehtävistä pyörii lentämisen ja räiskimisen ympärillä, ja useisiin kohteisiin pääseminen edellyttää vatkaimen käyttöä. Pilvenpiirtäjän katolle laskeutuminen jotta päästään penthouseen kiristämään kaupungin lätkäjoukkueen omistajaa on sieltä siistimmästä päästä, siinä missä satamassa köllivän luksusjahdin ilmapommittaminen edustaa räväkämpää otetta hekojen käytöstä.
Toinen oiva lisä lennokkaaseen toimintaan on laskuvarjojen käyttö. Pelin useat tehtävät sisältävät hetkiä, jolloin päähenkilön on heittäydyttävä varjon varaan päästäkseen tavoitteeseensa. Tätä uutta ominaisuutta on hyödynnetty moninpelissä, jossa uskalikot kisaavat siitä, kuka ehtii ensimmäisenä tehdä 15 base-hyppyä ympäri Manhattania. Pelitila on hysteerisen hauska ja tuo mukavaa vaihtelua perinteiseen räiskimiseen.
Grand Theft Auto IV: The Ballad of Gay Tonysta löytyy tietysti kasa uusia aseita. Näistä näyttävin ja tehokkain on ehkä räjähtäviä hauleja sylkevä haulikko - tällä herkkupalalla rätkiminen tekee ammuskelusta vielä vinkeämpää puuhaa kuin The Lost and Damnedin räjähteiden kanssa pelehtiminen.
Pelistä alkaa kuitenkin huokua jo ikä läpi. Grafiikkamoottori on jo muutaman vuoden vanha - vaikka ilta-aurinko kiiltääkin edelleen ihanasti auton konepellistä samalla kun syystuuli puhaltaa lehtiä tien poikki, varjoissa liikkuessa pelin rosoiset tekstuurit paistavat ikävästi läpi. Se ei kuitenkaan vähennä pätkääkään Liberty Cityn esteettisen suunnittelun upeutta, ja kuinka eloisa yökerhomeininki luo upeaa kontrastia kaupungin synkeämmille puolille.
Pelin ohjausmekaniikka sen sijaan olisi kaivannut selkeästi uusimista. Tulitaisteluiden suojasta suojaan rönyäminen tuntuu tarpeettoman kankealta, puhumattakaan jalkaisin liikkumisen kömpelyydestä. Tämä tekee tiukoista toimintapätkistä tarpeettoman hankalia, etenkin jos niskassa on parin konnan sijasta kourallinen kätyreitä. Ajaessa ja huvin vuoksi liikkuessa nämä puutteet eivät tietenkään tule esiin.
Rockstar on tehnyt sen taas. Huolimatta näistä muutamasta marinan aiheesta, Grand Theft Auto IV: The Ballad of Gay Tony on 12 tuntia upeutta. Se on viihdyttävä ja kunnianhimoinen laajennus, jonka hahmot ovat virkistävän erilaisia ja hauskoja. Tehtävät ovat laajoja ja monipuolisia ja sopivat pelin henkeen täydellisesti. Huumorin kukka kukkii kauniimmin kuin missään muussa pelissä ja Liberty Cityn tunnelma on herkullisen vivahteikas.