Halo 3: ODST

Orbital Drop Shock Trooperit eli ODST:t ovat rohkeita miehiä, Maan puolustusjoukkojen eliittiä. Hurjapäiset äijät astuvat ahtaisiin kapseleihin, jotka pudotetaan suoraan kiertoradalta strategisiin kohteisiin samaan tapaan kuin nykypäivän laskuvarjojääkärit. Ryhmä näitä uskalikkoja on määrätty iskemään suoraan Covenantin raskaan risteilijän pinnalle ja tuhoamaan tämä New Mombasan kaupunkia rienaava vainolainen. Miesten kiitäessä pilvien läpi kohteena ollut risteilijä ottaa ja hyppää hyperavaruuteen. Temppu aiheuttaa valtavan paineaallon, joka paitsi romuttaa kaupungin, myös nakkaa ODST-kapselit minne sattuu.

Kuusi tuntia myöhemmin pelaaja herää purkissaan. Evakuoitu New Mombasa on täysin pimeänä, missään ei näy ketään, eikä ole mitään tietoa mitä muulle ryhmälle on tapahtunut. Ei auta kuin etsiä muiden tiimiläisten lähettimet ja ottaa selvää missä oikeastaan mennään. Kun pelaaja löytää tällaisen lähettimen, tarina siirtyy takauman avulla kuvaamaan mitä kyseiselle sotilaalle oikeastaan tapahtui.

Halo 3: ODST liikkuu siis kahdessa tasossa, ja varsinainen juoni on päähenkilön herätessä jo täydessä vauhdissa. Sankari onkin omassa tarinassaan aluksi vain sivuhahmo, mikä on eittämättä kiva lähtökohta pelille. Ikävä kyllä, Halo-trilogian yksi perussynneistä eli sankarin persoonattomuus vaivaa myös tätä äijää. Heeros on pahvinen pyssysankari, joka jää väistämättä värikkään ryhmän muiden hahmojen varjoon.

Yksi Halo 3: ODST:n tärkeimmistä lähtökohdista on hahmojen inhimillisyys. ODST-joukot ovat ehkä eliittiä, mutta he ovat vain ihmisiä. Master Chiefille ominaiset superloikat ja latautuvat suojat ovat ODST-mosurille silkkaa fantasiaa. Päällä oleva panssari suojaa vähän, mutta jos luotia ottaa vähänkään enempää, alkaa sisään päästä oikeaa vauriota, joka ei parane kuin ensiapupaketin löytämällä. Tulitaisteluihin onkin syytä suhtautua varoen ja suojautua aina kun vain mahdollista -- vaikka sankari kestääkin avointa rangaistusta hetken ajan, suin päin ryllistämällä vain kerjää verta nenästään. Ammusten säästeleminen on on myös ihan fiksu päätös.

Vastapainona henkilökohtaisen hipiän herkkyydelle pelaajalla on käytössä kuvantehostimena toimiva visiiri. Kypärä piirtää ympäristön ääriviivat tarkasti, tehden säkkipimeässäkin haahuilemisesta turvallista puuhaa. Mikä parasta, potta maalaa viholliset punaisella - vaikka olisi mikä tilanne, sen viheliäisesti härnäävän Covenantin tarkka-ampujan paikallistaminen käy vikkelästi. Visiirin työstämä kuva tosin puuroutuu kirkkaassa valaistuksessa, joten sen käyttömahdollisuudet ovat sopivan rajalliset.

Halo 3: ODST on tunnelmaltaan erittäin onnistunut. Raunioitunut New Mombasa on lohduton paikka, jossa hylätyt autot täyttävät kadut ja kaikkialla on taistelun repimiä seiniä. Pelaajan eteen avautuva näköala ilmiliekeissä olevaan kaupunkiin on myös ehdottomasti koko pelisarjan komeimpia hetkiä. Aiemmissa osissa korkeita sfäärejä tavoitellut taustamusiikki pysyttelee miltei koko ajan maanläheisemmässä fiilistelyssä, mikä eittämättä sopii vähemmän eeppiseen rytinään paremmin. Ääninäyttely puolestaan ansaitsee erityismaininnan: ODST-mosureina melttoavat Firefly-sarjasta tutut Nathan Fillion, Adam Baldwin ja Alan Tudyk, ja koko kolmikko hoitaa osuutensa erittäin mallikkaasti.

Yksi Halo 3: ODST:n isoimmista uutuuksista on uusi moninpelitila, Firefight, jossa pelaajat yrittävät yhteistuumin lyödä takaisin alati kasvavia vihollisaalltoja. Ilman strategiaa ei hommasta tahdo tulla mitään, sillä Covenantin iskujoukkoja on yksinkertaisesti liikaa. Vaikka tämäntyylisiä pelitiloja on esitelty muissa peleissä jo kauan sitten, Firefightin laajoilla kentillä eloonjäämistaistelu on erittäin hauskaa puuhaa. Peliin saa erinomaisesti lisämaustetta yksinpelin kentistä löytyvillä kalloilla, jotka avaavat moninpeliin sitä jännillä tahoilla tehostavia ominaisuuksia. Valikoimaan kuuluu muun muassa muokkaus, joka saa pikkupirpana-gruntit räjähtämään pääosumista, sekä kranaattien heittelemiseen rakastuneet viholliset.

Halo 3: ODST on peli, jota voi suositella jokaiselle toimintapelien ystävälle, oli kyseessä sitten Halo-fani tai ei. Tarinan kuljetus on sangen mainiota, pelin rytmitys on jälleen kerran ensiluokkaista, eeppisyystasot on väännetty ihanan alas ja pelattavuus on kohdallaan. Kokemusta haittaa oikeastaan vain pelimoottorin selkeästi vanhenemaan päin oleva ikä: se ei yksinkertaisesti pysty kaikkeen siihen kivaan, mitä muut joulumarkkinoille rynnivät kilpailijat tarjoavat. Se ei kuitenkaan ole mikään syy katsoa peliä karsaasti, sillä Halo 3: ODST on ehkä parasta, mitä Halo-trilogialla on tarjota.