Siinä on jotain oudon eroottista, kun joukko toimittajia kokoontuu lentokonehallissa television eteen katsomaan ranskalaismiehen hidasta ja pikkutarkkaa yritystä saada hävittäjänsä polttoaineletku osumaan kuljetuskoneen odottavaan pumppuun. Hiljaisten anteeksipyytöjen lomassa letkut viimein osuivat neljän minuutin toistuvien, kömpelöiden yritysten jälkeen, jolloin helpotus hangaarissa oli käsinkosketeltava.
Ilmassa tankkaaminen on yksi uusista ominaisuuksista H.A.W.X. 2:ssa, jatko-osassa ainoalle lentopelille, jossa on mahdollista lyödä hävittäjän tietokoneet pimeiksi ja tehdä protokollia raiskaavia backflippejä. Yleisön pyynnöstä peliin on lisätty nousut ja laskeutumiset, kuten on myös miehittämättömät UAV-pommituslennot ja yöaikaan sijoittuvat hyökkäykset. Muutoin peli on edeltäjänsä tavoin Tom Clancy -luokan poliittista juonittelua häpeämättömällä arcade-lentelyllä terästettynä.
Moninpeli koostuu neljän pelaajan yhteistyötilasta ja kahdeksan pelaajan dog fighteista, kun taas yksipeli kattaa kolme eri armeijaa ja kolmet eri pilotit: amerikkalaiset, brittiläiset ja venäläiset.
Ensimmäinen neljästä pelaamastamme tehtävästä demonstroi ilmaan nousua amerikkalaisesta sotilastukikohdasta. Yksityiskohtaiset ympäristöt, liikkuvat ajoneuvot ja käsiään heiluttavat pikkumiehet antavat H.A.W.X. 2:lle aivan uudenlaisen tunteen mittakaavasta, sillä ensimmäinen peli ei koskaan päästänyt pelaajaa näin lähelle maan kamaraa. Varsinainen lentokoneella rullailu on tosin toteutettu huolestuttavan rajoitetusti. Lentokone ei esimerkiksi suostu kiihdyttämään tietyn pisteen yli ennen kiitoradalle pääsyä. Rakennuksiin tai lentokenttätyöntekijöihin törmääminen (mitä luonnollisesti haluaa kokeilla) johtaa puolestaan yksinkertaiseen lentokoneen resetointiin takaisin radalleen. Laskeutuminen sitä vastoin on toteutettu jokseenkin kiinnostavammin, ja myöhemmät tehtävät tuntuivat vaativan aina vain pienemmille ja pienemmille kentille osumista. Esimerkiksi myöhemmin pelissä eteen tuleva Oil City -tehtävä vaati laskeutumista petollisen kapealle asfalttikaistaleelle öljynporauslautan kannella.
Taivaalla H.A.W.X. 2 palaa tutun turvalliselle alueelleen. Maisemien yksityiskohtia on lisätty massiivisesti, ja sankat metsiköt ja kunnolla toteutetut rakennukset mahdollistavat tehtävien tuomisen aiempaa lähemmäs maanpintaa. Mukaansa pelaaja saa ohjautuvia tarkkuusohjuksia - niiden aktivointi antaa kuvan maastosta, josta on helppo poimia maalit oman koneen lentäessä käytännössä itsestään. Luvassa on myös tehtäviä, joissa nähdään pahamaineinen AC-130-tulitukikone. Tykkejä pursuava paholainen rakastaa tappaa.
Tehtävät, joissa käytetään miehittämättömiä lentokoneita, antavat entistä enemmän syytä syynätä uusittua maastoa. Koneilla ei vain pommiteta paikkoja palasiksi, vaan myöhemmät tehtävät esittelevät myös vakoiluelementin. Tehtävänä voi olla esimerkiksi keskustelujen salakuuntelu alhaalla möllöttävissä kaupungeissa. Viittaus Splinter Celliin ei jää tähän, vaan paikoin pelissä jopa tehdään yhteistyötä Voronin - Third Echelonin venäläisen vastineen - kanssa. Pelissä myös vilahtaa Kestrel, Sam Fisherin venäläiskumppani Splinter Cell: Convictionin yhteistyötilasta.
H.A.W.X. 2:n yksinpeli tuntuu välittömästi tutulta ensimmäisen osan pelanneelle, mikä samalla sekä rauhoittaa että huolestuttaa. Pelin uudet ominaisuudet voisi melkein raapustaa tulitukkuaskin kylkeen, ja harvat niistä ovat selvästi peliä muuttavia. Toisaalta edellisosa oli viihdyttävää ja pöhköä viihdettä, täysin järjetöntä ilmataistelua, joka ei koskaan ottanut itseään liian vakavasti. Jos jatko-osa pystyy tarjoamaan samaa kaoottista uhmailua ja samalla lisäämään seksikkäitä tankkausjaksoja, se voi hyvinkin olla lentolipun arvoinen.
[Käännös: Kimmo Pukkila]