Hollow Knight: Silksong on taustoiltaan jopa melkein kiinnostavampi kuin peli itse. Lisäosana alkanut projekti paisui kokopitkäksi peliksi, jota lykättiin kuin opinnäytteen palauttamista. Vuosien kuluessa Silksong latistui lähinnä meemiksi, kun pelin perään huudeltiin jokaisessa oleellisessa ja epäoleellisessa julkistustilaisuudessa. Lopulta seitsemän vuoden kuluttua kuluttua tapahtui jotain.
Kehittäjä Team Cherry ilmoitti, että valmista tuli - niin ja muuten peli julkaistaan parin viikon varoitusajalla. Se oli lopun alkua; yleisö villiintyi kuin digitaalinen norsulauma. Valven, Nintendon, Sonyn sekä Microsoftin torikojut jyrättiin julkaisupäivänä sellaisella voimalla, että jäljelle jäi vain bittipölyä. Kaatuneita verkkokauppoja korjailtiin armottoman rynnäköinnin jatkuessa, joten osa pääsi käsiksi uutuustuotteeseen heti, muut hiukan myöhemmin. Luojan kiitos elämme digitaalisen jakelun aikakautena, sillä fyysisessä pelikaupassa lattiamattoa edustaisivat tallotut asiakkaat.
Koska tässä ei ollut vielä tarpeeksi jännitystä, Silksong käynnisti melkoisen rituaalin pahinta algoritmipalvontaa. YouTube, X, TikTok... Kaikkialta puskettiin ulos messua, jossa yritettiin ensimmäisenä ehtiä esittämään pyhiä oivalluksia. Poikkeuksellisesti journalismi joutui samaan tilanteeseen, koska Team Cherry ei jakanut arvostelukappaleita. Siksi tämä scriptura viipyi painossa odotettua pidempään, mutta asiasta löytyy onnekas sattuma.
Silksong joutui hiukan julkaisunsa jälkeen uskonoppineiden puristien vääntövivuksi. Pelin alkua helpotettiin ensimmäisessä versiopäivityksessä, minkä takia dramaattisimmillaan julistettiin, että Team Cherryn selkäranka taipuu notkolle nöyristelystä, eikä Silksong ole enää entisensä.Tätä arvostelua varten aloitin oman läpipeluuni ennen kuin helpotuspäivityksestä oli puhettakaan, mutta kävin vielä jälkikäteen erillisessä tallennuksessa tarkistamassa, mikä muuttui.
Koko seurakunnalle tiedotettavaksi: Silksong on yhä pirullisen haastava. Vaikeustasoa ei valita, eikä kikkailua mahdollistavia saavutettavuusasetuksia tunneta. Saarnat helpotuksen häpeästä ovat suuresti liioiteltua. Lukuisista taistelukohtaamisista huikeaa kahta viilattiin inhimillisemmäksi, mutta en testaamalla pystynyt tunnistamaan, mikä käytännössä muuttui. Homma tuntui sujuvan paremmin lähinnä, koska pelasin uudestaan jo tuttua sisältöä.
Noin yleisesti pelaajaa vastaan pusketaan koko ajan melko kovaa. Fromsoftware-asteikolla haastevastine on Sekiro, mutta ilman mahdollisuutta herätä henkiin kesken taiston. Indiemittarilla vaikeustaso taas vastaa Cupheadin sokkopeluuta ennen aamukahvia. Silksongin ötökkäsankari kestää yhtä paljon kuritusta kuin pörinähyönteiset kärpäslätkän mäjäytystä. Pomoporras taas iskee lähtökohtaisesti tuplavoimalla tilanteessa kuin tilanteessa.
Vaikeustaso keikkuu reilun ja epäreilun välisellä silkkilangalla, mutta pysyy lähes koko ajan täydellisessä tasapainossa. Ilman kovaa rankaisua virheistä pelaajahahmo menisi ylivoimaisuudellaan suoraan jumalkastiin: taitavissa käsissä akrobaatti pysyy turvallisesti ilmassa ja vihollisten ulottumattomissa vaikka tuomiopäivään asti, koska nähtävästi murhavarras toimii myös erinomaisena hyppykeppinä.
Päähenkilön ohjaaminen riemastuttaa toistuvasti, kun rotkon reunalta aloitettu voltti päättyy syöksypotkuun muskelimuurahaisen päähän ja vauhti kiihtyy seinähypyn kautta melkoiseen temppuun: ensiapuun ilmalennon aikana. Silksong rajoittaa pelaajan mahdollisuuksia sijainnin perusteella hyvin vähän, sillä lähes kaikki onnistuu maassa, merellä ja ilmassa. Tunnelmaa pilaamassa ei edes ole toimintapelien suosituinta kliseetä, eli energiamittaria. Kunhan henki pihisee ja sorminäppäryyttä riittää, koskaan ei tarvitse pysähtyä.
Ainoastaan haavojen sitominen ynnä pari muuta ylivoimaisinta kolmen tonnin mäjäytystä vaativat silkkiä, jota saadaan onnistuneista lyönneistä. Systeemi on erinomainen, koska pelaajan ei tarvitse ikinä suunnata liian monessa pelissä nähtyyn jatkopiste-apteekkiin terveysputeleita täyttelemään. Tutkimusmatkailu ei siis keskeydy siihen, että jokin resurssi loppui, vaan matka jatkuu jopa toinen jalka haudassa, kunhan sitten seuraavassa taistelussa saa tarpeeksi monta ensiavun mahdollistavaa hyökkäystä perille.
Kristillisen tasajaon mukaisesti kaikki sisältö ei tunnu saaneen yhtä paljon rakkautta. Silksong tulvii niin audiovisuaalisesti kuin pelimekaniikallisesti parhaita 2D-taistelukohtauksia, mitä vuosikymmeniin on keksitty, mutta ihan vedenpaisumukseen ei rahkeet riitä. Vaakakuppi kallistuu melkoisesti lukuisten tuntien tuolle puolen kohti loppupeliä, jossa ikimuistoinen kohtaaminen seuraa toista. Kääntöpuolena mukana kelluskelee tylsiä pomovastustajia, joiden haaste perustuu lähinnä alaisiin, joita juoksutetaan aalloittain hyökkäykseen.
Sen sijaan pelaaja ei kirmaa vauhdilla mihinkään, sillä jopa juokseminen on erikseen avattava kyky klassisesta seinähypystä nyt puhumattakaan. Alkupään muskelikasvatus on standardoidua metroidvaniavoimien keräilyä, joten äärimmäistä haastetta tarjoavassa pelissä lämmittelykierros vaikuttaa venytetyltä.
Himmailun jälkeen laatu kohoaa mestariteoksen tasolle, jolloin viimeistään pelin ympärillä kuhissut uskonnollinen hurmos käy järkeen. Sitä ennen murskaavien pomotaistojen ristiä jaksaa kantaa, koska käsinpiirretyn ötökkämaailman haikea hauraus ällistyttää. Yksittäisestä huoneesta löytää helposti enemmän taiteellista visiota ja yksityiskohtia kuin kokonaisista jättibudjetin peleistä.
Silksong ansaitsee huomion erinomaisena pelinä, mutta kenties vielä tärkeämmäksi nousee, mitä se edustaa. Team Cherry on pikkuinen kolmen hengen pelistudio, joka toistuvasti venytti julkaisua, kunnes lopputulos kelpasi myyntiin. Se asettaa melkoisen kontrastin pelialaan, joka pahimmillaan tunkee markkinoille lähes satasen maksavia rikkinäisiä tekeleitä, joita ei saatu toimimaan kaikista maailman kehitysresursseista huolimatta. Nurinkurisesti Team Cherry painaa laatua satasen edestä, mutta laskuttaa käsityöstään vain 19,50e. Se takaa, että Silksong tulee jäämään pelihistoriaan joka kodin metroidvania-Raamattuna.
