Homeworld Remastered Collection julkaistiin vuonna 2015, ja se pakkasi samaan pelit Homeworld ja Homeworld 2. Nykyaikana läheisin vertailukohta Homeworldin kanssa on ehkä Dyyni. Kauniit näkymät vaihtelevat yksityiskohtaisten avaruusalusten, ja muinaisten rakennusten kanssa. Uusi ja vanha sekoittuvat onnistuneen musiikin kanssa, ja näin luodaan omintakeinen maailma. Homeworld 3 on samaa kastia, ja imee pelaajan pariinsa aikaa siihen käyttäen.
Kysymyksessä on suora jatko-osa, ja onneksi mukana on tiivistys menneistä tapahtumista. Olen silti sitä mieltä, että jos aloittaa tästä pelistä, menettää paljon. Remasteroidut versiot ovat edelleen kovaa kamaa, ja niitä suosittelen.
Pelattavuus toimii hyvin samalla tavalla kuin edeltäjissä. Pelaajalla on suuri emoalus, johon rakennetaan tehtaita, päivitetään sitä sun tätä ja lopulta rakennetaan tähtialuksia. Emoaluksella voi hyökätä ja puolustaa, mutta sitä omaa emoalusta ei toki saa menettää. Ja koska kyseessä on avaruusalus, vapauttaa se keskittymään rakenteluun paikan etsimisen sijasta, kuten niin usein strategiapeleissä käy. Pidän hitaammasta temposta ja mahdollisuudesta liikkua kaikkiin suuntiin. Aluksia voi piilottaa romun ja asteroidien taakse, ja näin pahiksia voi yllättää. Homeworld 3 mahdollistaa sellaisten ratkaisujen tekemisen, jotka eivät olleet mahdollisia aiemmissa peleissä.
Tarina sijoittuu sata vuotta edellisen pelin jälkeiseen aikaan. Toisen peli yksi päähenkilö Karan S'jet on kadonnut, ja samaan aikaan mittava "Hyperspace Gate Network" on lakannut toimimasta. Ongelma leviää muuallekin galaksiin, ja pysäyttää kaupankäynnin. Konfliktin mittakaava on paljon suurempi kuin aiemmissa peleissä. Imogen S'jet on pääosassa, samoin kuin uusi emoalus. On siis löydettävä syy näille kohdatuille vaikeuksille.
Tarina tekee selvästi suuremman vaikutuksen, jos on pelannut aiemmat pelit. Joka tapauksessa on tehtävä sarja tehtäviä, jotka ovat tarinavetoisia. Vaihtelua piisaa, sillä ensin saatetaan hyökätä, ja sitten ollaankin jo puolustuskannalla. Ympäristö on tärkeä tekijä strategisessa suunnittelussa, mutta tarinallisesti kyse on lähinnä dialogista henkilöhahmojen kesken.
Mukana on enimmillään kolmen kanssa pelattava co-op, joka onkin sarjassa uutta. Tavoitteena on rakentaa se oma laivasto alati vaikeutuvien tilanteiden ympäröimänä. Nyt pelataan yhdessä toisten kanssa, ja kehitytään ajan kanssa alati paremmiksi.
Se kolmas pelimuoto on kähinä joko tekoälyä tai muita pelaajia vastaan. Kaikki työkalut ovat käytössä, ja sen oman valitun ryhmittymän toiminnan on oltava hallussa. Aluksi tarjolla on puolustuksellisempi Hiigaran Fleet, ja hyökkäävämpi Incarnate Fleet. Kaikilla tähtialuksilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, ja käytössä oleva suunnittelumalli on hyvinkin tyyliä kivi, sakset ja paperi. Aluksissa on niitä vähemmän suojattuja paikkoja, ja niihin iskemällä voi saada etua omalle, heikommalle joukolle.
Taistelumekaniikkaa on selvästi parannettu edeltäjiin verrattuna. Käyttöliittymä auttaa pysymään kaikesta kärryillä. Pelin voi pysäyttää, ja näin tarkastella tilannetta ajatuksen kanssa. Tämä on hieno ominaisuus. Ne huonot ominaisuudet ovatkin suurimmaksi osaksi moninpelin puolella.
Tarjolla on vain kuusi karttaa ja kaksi eri ryhmittymää, joten sisältöä ei ole tarpeeksi, jos haluaa pelata seurassa. Kartat ovat hyvin tehtyjä, mutta se ei ratkaise määrällistä ongelmaa. Otteluita voi muokata mieleisekseen. En ole koskaan suuremmin panostanut moninpelaamiseen Homeworldissa, mutta ne, joihin osaa olen ottanut, ovat olleet viihdyttäviä.
Tekninen suoriutuminen on hyvää. Ulkoisesti kaikki on vaikuttavaa valaistusta myöten yksityiskohdat huomioiden. Se on sanottava, että pahiksia ja raaka-aineita voi olla hankala valita, sillä pelin mittakaava on niin suuri. Toisaalta ääninäyttely on mahtavaa, ja musiikki on sekin, kuten aina, kerrassaan upeaa. Äänimaailma istuu hyvin osaksi muuta kokonaisuutta.
Blackbird Interactive selvästi panostaa pelisarjaansa. Kyseessä on selvä edistysaskel edeltäjiin verrattuna. Homeworld 3 on hyvä jatko-osa, joskin kritiikkiä on annettava moninpeliosuuden vähäisestä sisällöstä.