Alkuviikosta verkkoon vuosi tietoja, että seuraava Borderlands-peli ei suinkaan olisi Borderlands 3, vaan jotain aivan muuta. Tänään Gearbox Software ja julkaisija 2K Games vahvistivat tiedon ja paljastivat ensimmäiset yksityiskohdat Borderlands: The Pre-Sequel -nimisestä esiosasta.
Pre-Sequel sijoittuu ajallisesti Borderlandsin ja Borderlands 2:n väliseen aikaan. Siinä seikkailee neljä tuttua, mutta samalla ensimmäistä kertaa pelattavana olevaa hahmoa: Athena (ensimmäisen pelin The Secret Armory of General Knoxx -lisäosasta), Wilhelm (Borderlands 2:n pomovastus ennen kuin tästä tuli sekopäinen kyborgi), Nisha The Lawbringer (Lynchwoodin tuleva sheriffi) sekä Claptrap, jonka vaahtosammuttimenkorkuisesta perspektiivistä päästään vihdoinkin tositoimiin.
Borderlands: The Pre-Sequel julkaistaan vuoden viimeisellä neljänneksellä, mutta sitten huonot uutiset: PC:n ohella peli on suunnitteilla ainoastaan vanhoille konsoleille eli PS3:lle ja Xbox 360:lle. Uuden sukupolven versioita ei ole tulossa.
Gamereactor.eu:n päätoimittaja Gillen McAllister pistäytyi Lontoossa pelin julkistustilaisuudessa, ja miehen reaktiot ovat luettavissa täältä.