Kickstarterilla alkurahoituksensa kasannut Innerspace on Polyknight Gamesin esikoisteos. Muun muassa Journeysta (thatgamecompany, 2012) inspiraationsa saanut indie-seikkailu julkaistiin vakuuttavasti kaikille nykypäivän alustoille samanaikaisesti.
Enemmän fiilistelyyn kuin tarinankerrontaan pyrkivä Innerspace heittää pelaajan siivekkään aluksen puikkoihin. Käy ilmi, että aluksen on herättänyt henkiin arkeologiksi itseään kutsuva laivamainen alus. Pelaaja saa kartturin tehtävän ja auttaa arkeologia keräämään talteen kuolemaa tekevän sisäänpäin kääntyneen maailman muinaisia jäännöksiä. Jäännösten avulla tutkijakumppanukset pyrkivät pitämään entisaikojen jumalien muistoja ja tietoa elossa.
Innerspace pyrkii avaamaan tarinaa auki kumppanusten välisen keskustelun avulla. Tekstiä suolletaan kuin japanilaisessa roolipelissä konsanaan - eli vähän liikaakin - ja sen läpikäyminen alkaa kyllästyttämään. Siihen nähden kuinka paljon peli selittää asioita, sillä on varsin vähän varsinaisesti sanottavaa. Itse pelaamisen tarkoitus jää hiukan epäselväksi, mutta pienen lentelyn jälkeen asiat kuitenkin avautuvat ainakin osittain. Löydettyjä tavaroita hyödynnetään tehostamaan omaa lentokonetta ja avaamaan uusia pelialueita. Pelistä kumpuaa tietynlainen väkisin yrittämisen aiheuttama tekotaiteellisuus läpi. Inspiraationa Innerspacelle olleiden pelien zenmäiseen rauhallisuuteen ei päästä, vaikka peli sitä yrittääkin.
Keskeisessä osassa oleva lentely on harmillisesti yksi pelin ongelmakohtia. Aluksen ohjaus tapahtuu aivan liian usean napin yhdistelmällä, saaden aikaan paljon sekaannuksen aiheuttamia törmäilyjä. Onneksi sentään mahalaskuista ja seinään törmäyksistä ei veroteta. Vaikka alusta oppisi pyörittämään jokaisen tangentin ympäri edes kohtuullisesti, ei siitä juuri hyvänolon tunnetta heru. Aluksen ohjaus nimittäin tuntuu varsin jäykältä ja käännökset luonnottoman teräviltä. Dynaamisen luontevuuden sijaan aluksen ohjaus on kovin mekaanisen tuntuista ja kömpelöä, joka sotii pahasti pelin ajatusmaailmaa vastaan.
<newpage>
Vaikka peliä pyörittääkin Xbox One X, latautuu Innerspace alussa todella kauan. Tämän voisi tietenkin toivoa lupaavan upeaa graafista loistoa, mutta toisin kävi. Itse valikko tuntuu miellyttävältä ja kivan omaperäiseltä, mutta pelin puolella Innerspace ei tarjoile oikeastaan mitenkään ihmeellistä visuaalista hohtoa pyörittäen varsin persoonattomia maailmoja. 3D-mallit ovat kovin kunnianhimottomia eikä erikoisefektejä ei ole kuin kourallinen ja nekin hyvin vaatimattomia efektikaupan vakioantimia. Eniten ihmetystä herätti kuitenkin eri pintojen oudot, rasterointia muistuttavat tekstuurit. En tiedä onko kyseessä taiteellinen näkemys vai heikko koodaus, mutta lopputulos ei kyllä ole kaunis.
Äänipuolessa on sekoiteltu orgaanista ja mekaanista ääntä mielenkiintoisin ajatuksin. Kuitenkin ääniefektien vähyys paistaa nopeasti läpi, ja toistuviin piippailuihin kyllästyy. Myös musiikin poissaolo suurimmassa osassa peliä ja samojen pienten looppien kierrätys loppuajasta tympäisee.
Polyknight Games on ollut hyvällä asialla Innerspace-ideansa kanssa. Kuitenkin tekoprosessin yhteydessä punainen lanka on kadotettu ja pelin selkeä linjaus puuttuu. Persoonallisuuden puute vie väkisin pelillistä kokemusta hyväksi havaittujen asioiden persoonattomaan kierrätykseen, joka kostautuu tylsänä lopputuloksena. Tekniset häikät ja pelattavuuden nihkeys ravistelevat viimeisetkin ilot, jota veikeä käyttöliittymä ja valikot lupailivat.
