Iron Man

Kun peliä kehitetään inspiraation sijaan oheistuotteena yhdessä muun leffakrääsän parissa, liikutaan oletusarvoisesti heikoilla jäillä. Segan Secret Level-studio (Golden Axe: Beast Rider, Star Wars: Starfighter, MtG: Battlegrounds) esittelee nyt oman näkemyksensä Iron Man -elokuvan (suomeksi Rautamies) lisenssipelistä. Ilahduttavan poikkeuksellisesti luvassa ei ole putkessa rullaavaa hiilikopiota elokuvan tapahtumista, vaan hiekkalaatikkotyyppinen, vapaasti temmellettävissä olevaan pelimaailmaan sijoitettu peli. Leluja tähän hiekkalaatikkoon on saatu valitettavan rajallisesti.

Tarina seuraa asetehtailijamoguli Tony Starkin matkaa sotavankeuden kautta valaistumiseen ja asesuunnittelun lopettamiseen. Kyynisen käännynnäisen ongelmana ovat entiset asiakassuhteet, kun joukko yksityisarmeijoita, palkkasotureita ja megakorporaatioita kukin vuorollaan käyttää Starkin aseita epäurheilijamaisesti tappamiseen (!). Peligrafiikalla toteutetuissa välinäytöksissä kerrottavaa huisin jännää juonta sen enempää spoilaamatta luvassa on nimellisesti uniikkien mutta käytännössä samanlaisten armeijoiden lanaamista maalla, merellä ja ilmassa. Miljöötä löytyy aavikkorotkoista aina lentävään megalinnoitukseen asti. Aseistuksenaan Starkilla on hänen kehittämänsä rautapuku, joka kätkee sisäänsä jos jonkinmoista projektiilia ja tuikutinta.

Harjoitusvaiheena toimiva ensimmäinen tehtävä antaa pelistä todella aneemisen kuvan. Maata tallustava Rautamiehen esiaste liikkuu, taistelee ja kärventää vihollisia harvinaisen kömpelösti. Onneksi lyhyeksi jäävä alkukenttä esittelee lähes kaikki Iron Manin huonot puolet. Ilmojen teille päästyään meno paranee. Rautamies voi lennellä kuin Ikaros ikään (paitsi ettei antiikin sankarin höyhenpuvussa tainnut olla jälkipoltinta), leijua ilmassa ja paukutella siinä sivussa tankin jos toisenkin päreiksi. Kontrollit ovat pääosin kunnossa, paitsi lentely ja leijuminen voisi toimia ilman hartianapin tai liipaisimen jatkuvaa pohjassa pitämistä. Tehtäviin annetaan alussa jokin tavoite (esimerkiksi 7 asevarikon tuhoaminen), jonka puitteissa itseään voi toteuttaa suhteellisen vapaasti. Tavoitteita tulee tehtävän aikana yleensä lisää, ja lopuksi otetaan yhteen isokokoisen pomovihollisen kanssa. Kenttien välissä rautamiestä voi bodata parempaan kuosiin ostamalla tehtävien suorittamisesta tienatulla rahalla päivityksiä haarniskan eri osa-alueisiin.

Iron Manissa on valinnanvapautta, mahdollisuus liidellä omia reittejä, erilaisia tapoja räiskiä armeijavempeleet romuraudaksi ja päivittää haarniskaa oman halun mukaan. Kestoakin pelille tulee reilut 10 tuntia. Hommassa on vain yksi iso ongelma: itse toiminta. Paras tapa vastustajien kurittamiseksi on leijua niiden vieressä sivuttaisliikkeessä perusaseella räiskien. Jatkuvasti. Laukaukset osuvat aina, tekevät kohtuullista vahinkoa ja oma sivuttaisliike estää vastustajia osumasta. Lähitaistelu on hidasta ja jättää pelaajan hyökkäyksille alttiiksi, kuten myös sinänsä tehokas Unibeam, jota on hidas käyttää ja vaikea tähdätä. Apuaseet ovat...no, apuaseita, eivätkä yksinään riitä pitkälle. Homma latistuukin nopeasti muottiin "lennetään paikalle, leijutaan sivuttaisliikkeessä repulsorit laulaen, vaihdetaan kohdetta, toistetaan kunnes kaikki tuhottu". Ohjuksen nappaaminen lennosta on trailereita varten tehtyä kikkailua, jolla ei ole mitään käyttöä toiminnan tiimellyksessä.

Iron Manissa on siis kaikki pohjimmiltaan kunnossa. Lähitaistelua lukuun ottamatta tappelu on ihan mukiinmenevän näköistä, ääninäyttelijät ovat Downey Junioria myöten mukana ja valinnanvapautta on riittävästi. Itse toiminta valitettavasti toistaa itseään todella nopeasti. Fanit saavat tällä kertaa peruslisenssipeliä mallikkaampaa ajanvietettä, muiden kannattaa harkita hankintaa vielä yhden kerran.