Kaikki tuntevat sanonnan siitä, miten matka on päämäärää tärkeämpi. Muutama vuosi sitten PS3:lle julkaistun Journeyn kohdalla sanonta pitää harvinaisen hyvin paikkansa. Unenomainen pyhiinvaellus enimmäkseen tyhjällä aavikolla on kuin laulu täynnä valtavaa tunnelatausta. Teoksen julkaiseminen PS4:lle on palvelus meille kaikille.
Lyhykäisyydessään Journey on tarina kuolemasta ja uudelleensyntymästä. Pelaaja ohjastaa kaapuihin pukeutunutta pyhiinvaeltajaa, joka kulkee läpi aikaa sitten hautautuneen sivilisaation raunioiden, kohti kaukaisuudessa siintävää suurta vuorta. Peliin sisältyy hyvin vähän mitään konfliktin kaltaistakaan, vaan se pyrkii olemaan seesteinen matka, joka keskittyy tunnetilojen luomiseen ja vahvistamiseen, etsimiseen, uudelleenyrittämiseen ja sen palkitsemiseen.
Journeystä tekee nerokkaan sen pelkistetty toteutus. Käytössä on tattien lisäksi vain kaksi nappia: hyppy ja kutsuhuuto. Loikkaamista tarvitaan luonnollisesti etenemiseen, mutta sen käyttö on ilahduttavan harvoin tarkan ajoituksen kysymys. Yllättäen hyppy on myös pelin suurimpia ilon ja surun lähde, sillä pitkät ponnahdukset ja liidot pitkin kauniita maisemia saavat pelaajan sisimmän kuplimaan riemusta. Hypyn käyttöä rajoittaa pyhiinvaeltajan huivin pituus, joka kasvaa keräämällä maailmasta kukkia. Kun pelaaja kohtaa satunnaisia vaaroja, ne eivät suinkaan vahingoita pelaajaa suoraan vaan vain repivät tämän huivin rikki. Toisin sanoen, pelin hirviöt eivät ole uhka pelaajalle itselleen vaan tämän kyvylle iloita. Vaaroja vastaan ei voi tapella, vaan niiltä on piilouduttava tai paettava.
Pelin toinen toiminto on kutsuhuuto. Näennäisesti hyödytön ilkamointi on pelin tärkein sosiaalinen funktio. Jos Journeytä pelaa verkossa, vastaan saattaa tulla toinen pyhiinvaeltaja. Kun peliä pelaa useimmiten yksikseen, toisen henkilön kohtaaminen on hieno asia (etenkin, kun toisen peliä ei voi läsnäolollaan mitenkään häiritä tai pilata...). Kun pelaajat matkaavat kohti suurta vuorta yhdessä, he voivat hämätä vaaroja helpommin, mutta myös jakaa löytöjään toisilleen. Kun taivalta on taitettu pitkään yhdessä ja kaveri säännöllisesti kutsuu katsomaan jotain siistiä, yhteenkuuluvuuden ja ystävyyden tunne on merkittävästi suurempi kuin monissa selvästi monimutkaisemmissa peleissä.
Journey hyvä esimerkki siitä, miten vähemmän on enemmän. Se ei tarvitse toiminnantäyteisiä kenttiä, kirjavia maisemia ja sokkelomaista etenemisreittiä. Se nojaa täysillä tunnelmaan, ja onnistuu tavoitteessaan poikkeuksellisen hienosti. Harvoin on vastatuuli tuntunut näin lannistavalta, ylämäki näin jyrkältä ja raskaat pyrkimykset palkitseva ilonpurkaus näin aidolta. Pelatessa on tärkeää, ettei peliin lähde suorittamaan vaan matkaamaan, arvostamaan ja ennen kaikkea kokemaan jotain kaunista. Vaikka peli olisi jo entuudestaan tuttu, Journeyn PS4-painos on ehdottomasti pelaamisen arvoinen kokemus.
