Ensimmäisestä Jurassic Park -elokuvasta on vierähtänyt jo hulppeat 25 vuotta ja sen suosiolla ratsastettiin muutamia vuosia. Innostus isokokoisia liskoja kohtaan kerkesi hyytyä 2000-luvulla, kunnes puisto avattiin jälleen kerran muutama vuosi taaksepäin onnistuneesti Jurassic World (2015) -elokuvalla. Myös pelejä aiheesta on kyhäilty vuosien varrella lukuisia, jotka ovat painottuneet enimmäkseen toimintaan. Vaikka mukaan on mahtunut myös jonkinlaisia rakentelupelejä, eivät pelaajat ole päässeet hallinnoimaan dinopuistoa kokonaisuudessaan ennen kuin nyt. Frontier Developmentsin tekemä hallinnointinaksuttelu, Jurassic World Evolution, perustuu Jurassic World -elokuvaan (2015) ja mahdollistaa hirmuliskoilla täytetyn puiston rakentelun ja hallinnoinnin pienintä yksityiskohtaa myöten. Tervetuloa dinosauruspuistoon!
Jurassic World Evolutionin idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan rakentaa tuottoisa dinosauruspuisto. Niinkin helpon kuin tehtävän luulisi olevan, ei puiston pyörittäminen onnistu tietenkään ongelmitta. Muun muassa rahoittajat täytyy pitää tyytyväisinä, huoltotyöt maksavat omaisuuden, kaiken nähneet turistit vaativat enemmän aitoutta ja vaaratilanteet kirjaimellisesti syövät rahantuojia. Järjestelmän tasapainoilu on täysipäiväistä touhua, ja Jurassic World Evolution antaa tarvittaessa haastetta kokeneemmallekin strategianaksuttelijalle.
Puiston rakennuspalikat voi lajitella suurin piirtein kolmeen pääluokkaan; dinosaurukset houkuttelevat asiakkaita, rakennukset mahdollistavat puiston toiminnan sekä rahoittamisen ja huolto tietysti pitää toiminnan kunnossa. Peli kuitenkin sukeltaa huomattavasti syvemmälle toimivan businessmallin syövereihin tuoden mukaan myös rahoittajien toiveet ja niihin reagoimisen, jonka ansiosta peli on niin kiehtova ja samalla haastava.
Jotta peli saadaan käyntiin, on puistossa valmiina muutama perushallintorakennus ja valmiudet dinosaurusten kasvatukseen. Muutama kasvissyöjälaji löytyy valmiina, mutta ne eivät pitkään turisteja houkuttele. Tarkoituksena onkin lähettää tutkimusryhmiä maailmalle kaivelemaan fossiileja, joista kerätään talteen lisää DNA:ta jalostamaan dinosauruksia. Mitä enemmän DNA:ta saa fossiileista kerättyä, sitä puhtaammaksi yksilöt tulevat, ja sitä suuremmalla onnistumisprosentilla dinosaurukset syntyvät ja turistit tykkäävät. Kuitenkin nykypäivän yleisölle mikään ei ole tarpeeksi, joten pelaajan pitää myös kehittää geenejä labrassa. Geenimanipuloinnilla dinoja voidaan jalostaa kiehtovammilla ominaisuuksilla, kuten värityksellä tai aggressiivisemmalla luonteella. Ja taas kansa hurraa.
Rakentelu sisältää kaiken tutkimustyöstä turistien viihdyttämiseen ja sähkönjakelusta dinojen hyvinvointiin. Puistoon voi kyhäillä dinosaurushautomoita ja aitauksia olioille. Turisteja viihdytetään hienoilla katsomoilla ja näköalatasanteilla unohtamatta krääsätavaran myyntiä ja ylikalliita ravintoloita. Rakennuksia yhdistetään erilaisilla teillä ja sähköjohdoilla, jotta kaikki pysyy toiminnassa. Rakennuksia voi päivittää monipuolisesti tehokkaammiksi tai suuremmalle kapasiteetille. Kauppojen tavaran myyntiä voi säädellä ja hinnoitella tarpeiden mukaan ja myyjien motiivitkin voi päättää esimerkiksi turistien rahanviennin tai heidän iloisuuden mukaiseksi. Hieman ihmetystä aiheutti suoja-aitojen minimaalisuus alussa, sillä vahvinkaan aita ei pidätellyt aggressiivisempia ja turhautuneimpia dinoja vaan turistien kauhuksi oliot tulivat aidoista läpi liikoja hidastelematta ja haasteita oikeuteen ihmishenkien vaarantamisesta alkoi ropista.
Huolto- ja turvallisuusyksiköt ovat elintärkeitä puiston hyvinvoinnille. Joukkoja voi lähettää hoitamaan sairastuneita eläimiä tai nukuttamaan aitauksesta karanneen lihansyöjän. Samoista joukoista saadaan myös apu liskojen mahdollisille siirtotarpeille tai vaikka myynnille, jos eläin ei millään esimerkiksi sopeudu annettuihin elinympäristöihin. Huoltojoukot myös täydentävät eläinten ruokavarastoja ja korjaavat sähkövikoja ja alas revittyjä aitoja. Kehittämällä näitä joukkoja esimerkiksi nukuttamisen voi saada tehokkaammaksi, tai joukkojen määrää voi kasvattaa isomman puiston lukuisiin tarpeisiin. Tosin ainainen mikromanagerointi hiukan häiritsee, sillä aina ongelman sattuessa pitää erikseen mennä pois ongelman ääreltä, etsiä huoltorakennus ja usean klikkauksen takaa antaa käsky ainoastaan palatakseen ongelman ääreen osoittamaan oikea kohde. Luulisi puistoon saavan jonkinlaisen automaatiotoiminnan, jotta vartijat tekisivät työtään palkkansa eteen ilman kädestä pitämistä. Toisaalta Jurassic World Evolution mahdollistaa myös piristävän vaihtoehdon joukkojen käskyttämiselle, sillä pelaaja voi itse hypätä vartijoiden jeeppiin ja esimerkiksi karauttaa dinoaitaukseen täyttämään syöttöpisteitä. Pelaaja pääsee ohjaamaan myös helikopteria ja metsästämään karanneen hirmuliskon yleisön seasta nukutusnuolin. Tämä on loistava tapa rikastuttaa pelikokemusta yli genrekohtaisten rajoitusten.
Kaikki toiminta, rakentelu ja kehittäminen syövät luonnollisesti paljon rahaa. Tyypillisten business-simulaatioiden tavoin Jurassic World Evolutionissa kaiken kanssa pitää tasapainoilla. Kuluttamalla rahaa saa tehtyä rahaa, mutta kun soppaan heitetään odottamattomia tilanteita vahinkojen korjaukseen pitää olla varautunut. Turistien lisäksi rahaa puiston kassaan tuovat niin sanotut sponsorit. Nämä kolmeen ryhmään jakautuneet ryhmittyvät edustavat tiedettä, turvallisuutta ja viihteellistä arvoa. Edustajat tarjoavat vähän väliä erilaisia tehtäviä, joita suorittamalla on mahdollista saada rahaa, mutta ennen kaikkea hyväksyntää sponsorilta. Liiallinen dissaaminen voi johtaa rahoituksen pois vetämiseen, joka taas on ongelmaksi puiston taloudelle. Peli ei onneksi tunnu mitenkään armottoman vaikealta, vaan puiston ylläpitämisen makuun pääsee kohtuullisen nopeasti selkeän opastuksen avulla. Toki säädettävää ja huomioitavaa riittää sen verran paljon ettei kaikkea ihan yhdeltä istumalta pysty sisäistämään, mutta sain puistoni kukoistamaan ja levittämään businessmallini muillekin saarille. Ehkä ihmetystä herätti pieni loogisuuden puute mitä tulee ihmisuhreihin. Muutamat jääräpäiset lihansyöjäliskot puskivat läpi sähköaidoistani tuon tuosta, ja nappasivat palkinnokseen kirkuvia turisteja ennen kaatumistaan nukutusnuoliin kehossaan. Sen sijaan, että puisto suljettaisiin välittömästi ja peli olisi ohi, asia hoidettiin reippailla oikeuskuluilla ja korvauksilla ja puisto jatkoi toimintaansa turistien virratessa sisään.
PC:llä kaiken graafisen loiston iskiessä kaakkoon Jurassic World Evolution on varsin näyttävä strategianaksuttelu. Vehreä trooppinen ympäristö on luonnon kauneutta pullollaan, ja peli huomioi upeasti sääolosuhteita ja yksityiskohtia, kuten auringon heijastelua lasipinnoilta tai trooppisia myrskyjä tihkusateineen. Dinosaurukset ovat yksityiskohtaisia ja animaation taso on luonnollista ja huoliteltua. Koska koko maailma on rakennettu kolmiulotteisesti, pääsee puiston yksityiskohtia seuraamaan myös aivan vierestä käsin, eikä graafinen loisto tai tekstuurien tarkkuus kärsi tästä laisinkaan. Kolmannesta persoonasta toteutettu ajoneuvoilla liikkuminen tai tähtäimen läpi tiirailu omaan puistoon toimii myös moitteetta niin teknisesti kuin pelillisestikin.
Graafista loistoa komppaamaan on luotu muhkea äänimaailma. Dinosaurukset ääntelehtivät todella elävän oloisesti ja istuvat hyvin taustalla soljuvan viidakon ääniin. Satunnaiset huvipuistokuulutukset ja sateen ropina vahvistavat tunnelmaa elävästä dinopuistosta. Koska peli pohjaa Jurassic World (2015) -elokuvaan, ilahduttavasti mukaan on saatu myös elokuvan näyttelijöitä. Muun muassa Jeff Goldblum ja Bryce Dallas Howard syventävät pelikokemusta laadukkaalla ääninäyttelyllään. Ohjeista ja vinkeistä vastaava hahmo ei harmikseen ole samalla tasolla kuivine vitseineen. Hienon äänimaailman lisäksi musiikki on miellyttävän vakuuttavaa ja tunnelmallista. Dynaaminen musiikki seuraa puiston tilanteita ja nostattaa tunnelmaa oikeaoppisesti tilanteiden eskaloituessa. Harmillisesti kuuluisia John Williamsin sävellyksiä ei tunnu tulevan vastaan kuin latausruuduissa ja valikoissa.
Jurassic World Evolution on piristävä uutuus business-simulaatioiden ja rakentelunaksuttelujen riveissä ihan jo aiheensa puolesta. Jurassic Park -elokuvien fanien unelmapeli on myös teknisesti laadukas suoritus, jonka monipuolinen strategiamaailma pitää mielenkiintoa yllä pitkään, ja haastaa varsin monipuolisiin pelisessioihin. Pienet loogisuusbugit ja mikromanagerointi tökkivät taustalla, mutta eivät onnistu estämään paatuneen ja toimintapelejä harrastavan pelitoimittajan innostusta oman dinosauruspuiston hallinnoinnista kuluja säästämättä.