Kirby Air Riders - hurjaa vauhtia, villiä kaaosta ja iloa (melkein) kaikille

Otetaan alkuun yksi opintopiste historiaa: Vuonna 2003 julkaistiin ajopeli Kirby Air Ride, joka jäi yhden pelin ihmeeksi. Ohjaajana häärinyt Masahiro Sakurai häippäsi Kirbyn parista oman yrityksen johtoon, pokasi mehukasta freelance-keikkaa Nintendon suunnalta ja tuli tunnetuksi erityisesti Super Smash Bros. -pelien kasvona.

Sitten vauhdilla väkertämään itse asiaa: Nyt pari vuosikymmentä myöhemmin Sakurai on palannut Kirbyn pariin ja Kirby autobaanalle. Edeltävästä pelistä ei historiakuriositeetin lisäksi tarvitse tietää mitään, koska se ei ollut aikaa kestävää mallistoa. Kirby Air Riders on kaikin puolin uudistettu vempele, joka tekee edeltäjänsä täysin turhaksi. Moni hevosvoimien taisto voisi ottaa tästä mallia.

Ensinnäkin kaasua ei tarvitse koskaan painaa, sillä ajokit kiihdyttävät koko ajan maksiminopeuteen ja sen yli. Ainoa nopeuteen vaikuttava nappula pumppaa jarrua. Näin asian kuuluu olla, koska arcade- ja party-tyyppisissä ajeluissa ei ole koskaan tarvetta laittaa kaasua tauolle. Realistiset ajosimut ovat oma maailmansa, jolla ei ole mitään asiaa Kirbyn leijulautojen pariin.

Toiseksi kuskeilla ja ajoneuvoilla on ihka oikeita eroavaisuuksia. Liian usein kehittäjien hehkuttamat huikaisevan strategiset eroavaisuudet tarkoittavat käytännössä, että tämä takaveto liikkuu 5 km/h kovempaa kuin tuo etuveto. Kirby esittelee bensatankin täydeltä aidosti merkityksellisiä vaihtoehtoja.

Perusvaihtoehto on kiitotähti, joka potkii pakoputkiin turbolieskat, jos kuski jarruttaa äkisti. Suuruudenhulluille löytyy monsteritankki muiden kilpailijoiden jyräämiseen. Entä oletko tarkkuusammunnan mestari? Valitse viritelmä, joka liikkuu aina luotisuoraan eteenpäin ja kääntyy vain, jos jarrutat pysähdyksiin saakka. Ilmakiekon arvostajille tarjotaan lätkää, joka ei edes jarrulevyt huutaen pysähdy, vaan se liukuu aina vaan liikevoiman mukaisesti. Harvalla kopperolla voi uskottavasti kisata sivuttain!

Jo pelkästään ideoiden tasolla Air Riders on itseään toistavien ajopelimallistojen keskellä vetävä uutuus. Aivan kuten ajokeista löytyy oikeita eroja, kuskit eivät ole vain yhden tallin kasvatteja. Yleishyödyllisen Kirbyn lisäksi mukaan mahtuu esimerkiksi sekä näkymättömyysviitalla elvistelevä Harry Po... siis Daroach-rotta että kokonaisen ajoneuvon siivillään ilmaan nostava Meta Knight.

Lentämisestä saisi väsättyä vielä oman oppaan, jonka perussäännöksi kirjataan, että lentotaito on jotain kanan ja kotkan väliltä riippuen valitusta ajoneuvo-kuskikombosta. Hyppyrin jälkeen lentämällä välttää kätevästi vaarat ja jos onnistuu laskeutumaan elegantimmin kuin Boeing 737 MAX, palkintona odottaa ylimääräinen turbo. Ajoneuvon asennon säätäminen ilmassa tuo laskeutumiseen strategista taitopeliä, mikä lisää hyppyreittien mielekkyyttä huomattavasti.

Liikkumisen lisäksi ajamisessa riittää erilaisia toimintoja: on lähitaistelussa hyökkäämisestä milloin vain ja katsojien ahmimista kuskin pötsiin. Löytyy muodonmuutosta lentäväksi lautaseksi sekä nastarenkaaksi, jonka tuhojälki vaatinee Elyltä lisää tienpidon rahoitusta. Monien toimintojen melskeessä Kirby-kisailun koppero-ohjaus yllättää. Yksittäinen joycon ei ole mikään maailman monipuolisin ratti varsinkaan jaetun ruudun peleihin (sivuhuomio: valittavana horisontaalinen ja vertikaalinen asettelu), mutta on se silti melko kumaa hyödyntää kontrolleissa vain yhtä nappulaa!

Pelaamiseen ei tarvita tosiaan mitään muuta kuin analogitatti ajo- tai lentosuunnan määrittämiseen ja B-namiska kaikkeen muuhun. Syöminen, jarruttaminen, driftaus, pikasyöksy ilmasta maahan, kisareitiltä kerätyn kyvyn käyttäminen... Erityisesti tulipalloja sarjatulella viskoessa kelpaa ihmetellä, miksi samalla pakotetaan pumppaamaan putkijarruja. Vastaavaa järjettömyyttä saisi, jos formulat luottaisivat kytkimeen, joka samalla hetkellä aktivoi DRS:n, nopeusrajoittimen, rattivaihteiston ja varikkoradion.

Liian ahtaaseen muottiin tungettuun ohjaustuntumaan kannattaa totutella, koska tekemistä riittää. On minikisailua lintuperspektiivistä, Audin huolto-oppaan pituinen haastelista, oma seikkailu sooloilijoille, varikko menopelien koristeluun, monenmoista minipeliä ja niin edelleen. Ja tämä kaikki avataan ihan vain pelaamalla, mikä kiidättää onnellisen mielen muistoihin ennen mikromaksujen. Ohjaaja Masahiro Sakurai kertoi ennakkoon, ettei Kirby-kisaan tehdä myöskään lisäosia, joten sisältöä tuskin piilotellaan tulevaisuutta varten.

Suunta on oikea, mutta toteutus ei ole täysin tyylipuhdas, koska uniikkia avattavaa on vähemmän kuin haastelista antaa ymmärtää. Jokaisella pelitilalla on nimittäin yksilöllinen haastelista, mutta palkinnoissa on runsaasti päällekkäisyyksiä. Tuskinpa kukaan ihan hirveästi tuulettelee, kun palkinnoksi tarjotaan hahmoa tai ajoneuvoa, joka löytyy jo omasta tallista.

Haasteiden ja peruskisojen ulkopuolella uudelleen pelaamisen arvo tippuu vauhdilla jumbosijalle. Tarina koostuu epämääräisestä kasasta minipelejä. Kisa-ajojen vastapainoksi tarjotaan Twisted Metalia muistuttavaa mättöä kaupunkitiloissa, jossa viiden minuutin aikaikkunassa räjäytellään toisia kuskeja ja kerätään statsibuusteja omaan menopeliin.

Sitten kokeillaan äänestysarvotussa testissä, kellä on viritetyin vehje. Esimerkiksi paljon lentopisteitä kahminut kuski todennäköisesti ottaa kultaa pituushypyssä, eli aika suoraviivaista menoa. Koska yksinkertaiset testit kestävät vain hetken ja viiden minuutin virittelyvaiheeseen löytyy ainoastaan yksi areena, hommaan kyllästyy äkkiä.

Pikkunaarmuista huolimatta Kirby Air Riders on selkeästi puunattu esittelykuntoon huolella ja rakkaudella. Aivan varauksetta sitä ei tosin kannata suositella kilpapelinä. Parhaimpiin suorituksiin vaaditaan toki jossain määrin taitoa, mutta vauhdikkaan spektaakkelin alla sattuma merkitsee paljon. Monista aseistetuista kisoista poiketen hyökkääminen on jokaisen työkalupakista löytyvä perustoiminto. Kun tähän yhdistetään se, että kaikki liikkuvat automaattisesti eteenpäin talla pohjassa, kisaajista muodostuu raivoisa törmäysten trombi, joka nyt vain sattuu sylkäisemään jonkun ensimmäisenä maaliviivan yli.

Erot mitataan tosissaan pelattuna sadasosissa, tahalteen pieleen pelaamalla eroa kärkeen on todennäköisesti yhä vain pari sekuntia, koska väärään suuntaan ajamista saa yrittää tosissaan. Tässä mielessä Air Riders on jopa todellisempi koko perheen ajopeli kuin Mario Kart, koska myös kaikkein huonoimmat kisaajat pysyttelevät lähellä kärkeä ja pääsevät osaksi loppusuoran ohitusten huumaa.

Vauhdikkaat läheltä piti -tilanteet on leivottu Air Ridersiin sisään, minkä voi ottaa halpana jännityksenä tai tehokkaana tyylikeinona. Joka tapauksessa maskottikisailu tuntuu erityiseltä. Kun Mario Kart World on köröttelyä kehä kolmosen työruuhkassa, Kirby Air Riders on jumalatonta päristelyä Teukan suoralla keskellä Espoon yön mopomiittiä. Toisinaan meteliä on huomattavasti enemmän kuin järkevää tekemistä, mutta hei, ainakin kaikilla osallistujilla on kivaa.