Klonoa: Door to Phantomile

Unimaailmassa menee heikosti. Paha painajaisten loordi kyllästyy lopullisesti soittamaan ainaisesti toista viulua ja uhkaa tuhota hyvät unet iäksi herättämällä henkiin tuhansia vuosia uinuneen painajaisdemonin. Klonoa säntää hätiin apunaan taikasormus sekä sormuksen voimia hallitseva henkiolento Hewpoe.

Kuten juonikuviosta olettaa saattaa, toimii Klonoan sormus pelin selkärankana. Sormuksen avulla Klonoa voi pumpata hirviöt täyteen ilmaa, kääntää vipuja ja poksautella kerättäviä esineitä. Ilmatuilla hirviöillä Klonoa voi puolestaan tuhota muita hirviöitä, hyppiä korkeammalle ja avata muuten saavuttamattomissa olevia bonuksia. Peli ei ole täysin kaksiulotteinen, vaan sen lisäksi että radat kiemurtelevat myös kolmannessa ulottuvuudessa, esineitä ja vipuja on sijoiteltu myös syvyyssuuntaan. Sormuksen lisäksi Klonoa voi myös leijua tovin ilmassa pitkien korviensa ansiosta.

14 kenttään jaettu seikkailu ei ole pitkä, mutta erinomaisten kenttien vuoksi taatusti kokemisen arvoinen. Kentät ottavat pelimekaniikasta irti aivan kaiken, minkä lisäksi kartat ovat myös mukavan vaihtelevia. Vaikka toiminta pysyykin pääsääntöisesti samanlaisena kentästä toiseen, on pienillä yksityskohdilla ja kekseliäällä sormuksen käytöllä jokaisesta tasosta saatu piristävän erilainen. Ympäristöt ovat mielikuvitusrikkaita ja pikkutarkkoja ja myös vastaan tulevat hahmot sekä hirviöt ovat hyvin suunniteltuja. Klonoa oli alunperinkin varsin nätti peli, mutta Wii-piristys tekee ulkoasusta kertakaikkiaan vastustamattoman. Pelin ilmeikkyys ja visuaalinen suunnittelu pääsevät huomattavasti paremmin esille kuin alkuperäisessä Playstation-versiossa. Myös äänipuolta on uudistettu onnistuneesti. Hahmojen höpöttämän Phantomile-kielen rinnalle on mahdollista valita nyt myös englanninkieliset puheet, eivätkä ääninäyttelijät ole lainkaan pöllömpiä.

Koska peruspeli on kuitenkin auttamatta liian lyhyt, on pelin Wii-versioon lisätty läpipeluun jälkeen muutama kiinnostava lisä. Näistä parhaimpina ovat 12 kätkettyä tehtävää, jotka lisäävät haastetta peruspeliin nähden. Hyvä niin, sillä sen lisäksi että peruspeli on lyhyt, se on myös todella helppo, aivan viimeistä kenttää lukuunottamatta. Lisäksi Wii-versiota on helpotettu muutamilla pelillisillä kikoilla, kuten hieman pidempään kestävällä korvaleijunnalla, tuplamäärällä osumapisteitä ja vähemmän iskuja kestävillä pomoilla. Helpotuksista huolimatta lisätehtävät ovat aivan järjettömän vaikeita, mikä tuntuu vähän hassulta ulkomuistista vasemmalla kädellä läpi sujahtaneen tarinapelin jälkeen.

Wii-version ohjaus onnistuu lähes millä tahansa Wii-ohjaimella eikä yksikään vaihtoehto vaikuttanut toista huonommalta. Vaikea olisikaan, peli kun ei käytä suuntanäppäimen tai tatin lisäksi kuin kahta hypylle ja sormukselle varattua nappulaa. Klonoa tottelee ohjausta edelleen yhtä napakasti kuin ennenkin, jopa mariomainen tassujen liukkaus on ennallaan.

Klonoa on uudistunut varsin onnistuneesti. Pelin sydän on tallella ja iloisen pirtsakka meno saa edelleen kerta toisensa jälkeen hyvälle tuulelle. Tarinan satunnaiset synkemmät sävyt takaavat sen, että söpöily ei jää niin yksiulotteiseksi kuin värikäs ulkoasu antaisi kenties odottaa. Klonoansa jo nähneille peli ei ekstrahaasteiden ohella kuitenkaan tarjoa paljoakaan uutta, joten jos vanha Playstation-versio löytyy edelleen hyllystä, kannattanee harkita riittävätkö reippaasti parannettu ulkoasu ja muutama hassu bonus ostoperusteeksi. Jos peli ei kuitenkaan ole tuttu ja tasohyppelyhammasta kutittaa, kannattaa Klonoa ehdottomasti kaapata hyllyyn. Letkeän vaikeustasonsa ansiosta peli sopii myös hyvin perheen nuorimmille loikkaajille, eikä veteraanin apua tarvita kuin vasta läpipeluun jälkeen, jos silloinkaan.