Tuntuu usein jokseenkin kaksinaismoralistiselta kritisoida tiettyjä pelejä siitä, ettei keskitytä tarpeeksi kaikkeen siihen muuhun, mikä on toimivan pelattavuuden ympärillä. Ja sitten samaan hengenvetoon sanotaan samanlaista kritiikkiä toisille peleille, jotka eivät panosta niinkään toimivaan pelattavuuteen, vaan kaikkeen muuhun siinä ympärillä. Kyse on tasapainosta, ja vaikka jatko-osa Ground Shatterin hyvän vastaanoton saaneeseen Fights in Tight Spacesiin hoitaakin sen ydinpelattavuuden hyvin, on se kaikki muu siinä ympärillä pettymys.
Knights in Tight Spaces on jatko-osan nimi, ja nyt vaihdetaan "James Bond / John Wick eli mies puvussa tappelemassa" -toiminta perinteisempään keskiaikaiseen tapahtumapaikkaan. Mutta muuten järjestelmät on siirretty oikeastaan sellaisinaan alkuperäisestä pelistä.
Mistä siis on kyse? Kyseessä on dioraaman kaltainen, hieman isometrisestä kulmasta esitetty, vuoropohjainen roolipelikokemus, missä omat liikkeet ovat kortteja pakasta. Tämä ei itsessään ole kovinkaan kekseliästä, ja niin AAA-peli Marvel's Midnight Suns kuin pienemmät menestykset Inscyption ja Slay the Spire käyttävät kortteja luodakseen vaihtelevia ja kiihkeitä vaihtoehtoja taistoissa. Kun tämä yhdistyy ruuduiksi jaettuun taistelukenttään, missä käytetään kortteja asemoimiseen, hyökkäämiseen ja puolustautumiseen pahiksia vastaan, on jo melko hyvä käsitys siitä, millainen Knights in Tight Spaces on.
Ytimen ympärillä on aluksi kaava, joka muistuttaa tyypillistä roguelikea, missä suoritetaan tarina liikkumalla kartalla erilaisissa "soluissa", joista jokainen solu esittää joko taistelua, mahdollisuutta hioa omaa pakkaa, päivittää kortteja tai palkata lisää sotilaita kumppaneiksi taistelukentälle. Mutta pelaaja ei menetä mitään häviämällä, joten kyse ei oikeastaan ole roguelikesta, mutta pelin maailma on silti mallinnettu suositusta lajityypistä.
Käytännössä taistelumekaniikka ja kaikki osatekijät ovat oikein hyvät. Ja silloinkin Knights in Tight Spaces ansaitsee pienen mitalin tietyn lajityypin ystäviltä. Kartat mahdollistavat mittavan taktisen kokoluokan ja persoonallisen ilmaisun, missä varsinkin kartat mahdollistavat joko asettaa pahikset omaan ristituleen tai potkaista ne ulos areenalta välittömään kuolemaan. Moinen ei koskaan lakkaa tyydyttämästä. Tällä kertaa, kuten sanoin, on myös mahdollista palkata mukaan uusia henkilöhahmoja, ja vaikka kaikki käyttävät samaa pakkaa, ja jokaisessa erässä on käytössä rajallinen määrä energiaa, mahdollistaa peli kahden henkilöhahmon yhteistyön kahdesta eri suunnasta.
Jatkuva korttien päivittäminen, pakan hiominen huonoja kortteja poistamalla ja uusiin pahistyyppeihin huomion keskittämällä pysyy peli nautittavana suurimmaksi osaksi, ja vaikka koko pelaaminen alkaa yksinkertaisesti, ja pysyy yksinkertaisena loppuun saakka, ei taktista syvyyttä puutu, ja oikeastaan päinvastoin. On kuitenkin sanottava, että nyt aletaan siirtyä hiljakseen sen ytimen ulkopuolelle. Samaan aikaan pyydän pitämään mielessä, että suosittelen peliä lajityypin faneille siitä syystä, että ydinpelattavuus on niin hyvää.
Knights in Tight Spaces saattaa muuttaa tapahtumapaikkaansa ja sitä yleistä isoa kuvaa sieltä ja täältä, mutta kyseessä on yllättävän käytännöllinen tuote monin tavoin, ja se ei ole oikeastaan kehu. Tarina kerrotaan, lukuun ottamatta ääninäyttelyä, niin hölmösti, että sen kytkee nopeasti pois päältä. Pelaaja on seikkailija, joka sotkeutuu osaksi salaista veljeskuntaa, joka pyrkii taistelemaan toista salaista veljeskuntaa vastaan, ja jos ei ole joko "The Monk" tai "The Politician", tarjoillaan pelaajalle tylsää vallanjakoa karikatyyrimäisessä keskiaikaisessa maailmassa. Tarina ei ole se keskeinen juttu, joten sen verran annettakoon anteeksi, mutta on sääli, ettei enempää työtä ole laitettu dialogin saattamiseksi kelvolliseksi.
Samaa voi sanoa musiikista, äänitehosteista, käyttöliittymän suunnittelusta ja yleisestä ulkoasusta. Kaikki on toimivaa, mutta joko se ei ole tarpeeksi minimalistista ollakseen persoonallista, eikä myöskään riittävän ilmeikästä tehdäkseen vaikutusta pelaajaan. Olin pitkään vakuuttunut, ettei keskeisissä hyökkäyksissä ja puolustuksessa ollut lainkaan oikeita äänitehosteita. Mutta sitten huomasin, että äänet olivat vain niin hiljaisia, että ne hukkuivat kaiken muun kohinan alle.
Ja näin päästään taas alkuun, eli kehittäjä Ground Shatter on keskittynyt pelin keskeiseen asiaan eli jännittävään taistelumekaniikkaan, jossa on paljon strategista vapautta ja vaihtoehtoja. Ongelmaksi vain tulee, että muutaman tunnin jälkeen huomaa, ettei peli muuksi muutu, tai tarjoa mitään erilaista. Ja kun mukana ei ole vetoavaa tarinaa tai muutakaan... joka tarjoaisi jotain erilaista pelaajalle. Näin vankka ydin menettää teränsä ajan saatossa.
On mahdollista, että Knights in Tight Spaces kerää ylistystä samoilta arvioijilta, jotka antoivat Fights in Tight Spacesille 80 Opencriticissä, sillä kehittäjä Ground Shatter käsittelee samoja asioita nytkin, eikä niinkään tulkitse uudestaan. Minulle tarjolla ei ole tarpeeksi nimittää peliä kunnianhimoiseksi jatko-osaksi, ja muun tekemisen puute ydinpelattavuuden lisänä tekee pelistä itseään toistavan.
