Hyvin tehtyjä ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvia pelejä ei ole liikaa. Last Train Home paneutuu kymmenien tuhansien miesten joukkoon, jotka yrittävät päästä kotiin, mutta sotkeutuvat Venäjän sisällissotaan. Luvassa on panssaroidussa junassa matkustamista, isojen maa-alueiden valloittamista ja toki Siperian rata, petos, tsaarin kullan varastaminen ja niin edelleen. Tässä olisi ainesta useammalle elokuvalle.
Pelaaja on panssaroidussa junassa matkalla Moskovaan ja siitä kotiin. Pelaajan on luovittava sotivien punaisten ja valkoisten välissä. Pelaajan sotilaat haluavat vain palata takaisin vastamuodostettuun tasavaltaan, mutta sodan kaikki osapuolet näkevät pelaajan joukkoineen joko liittolaisena tai uhkana. On siis vuoroteltava voiman ja diplomatian kesken.
Tarinaa kerrotaan välivideoin, kartoin joilla juna puksuttaa ja reaaliajassa pelattavin taistoin. Omat sotilaat tarvitsevat ruokaa ja tarvikkeita menestyäkseen. Junalla on siis säännöllisesti tehtävä pysähdyksiä, ja lähetettävä joukkoja hakemaan tavaraa kylistä, järvistä, pelloilta tai metsistä. Tutkimusretket voivat olla vaarallisia. Pelaajalla on rajoitettu määrä sotilaita, aseita, varusteita ja ammustarvikkeita. On myös huolehdittava sotilaiden kestävyydestä, tahdonvoimasta, turvallisuudesta ja terveydentilasta.
Peli on ajateltu koettavaksi sillä kovimmalla vaikeustasolla, ja se on sitten vaikea. Mukana on monta erilaista järjestelmää, jotka ovat toiminnassa samaan aikaan. Onneksi pelikokemusta voi muokata mieleisekseen eri tavoin. Peli myös opettaa ennakoimaan ja tekemään valintoja. Autoin kylää hankkimaan ruokaa, ja samalla ammuttiin muutama kylää uhkaava susi. Ruoka saatettiin panssarijunan suojiin, mutta sitten punaiset hyökkäsivät kylään. Minulla ei kuitenkaan enää ollut juurikaan sotilaita tai ammuksia jäljellä. Tämä opetti sen, että pelaajan on aina oltava valmistautunut. Toinen tärkeä asia on veturin polttoaine. Kun menovesi loppuu, juna pysähtyy ja sotilaiden on lähdettävä kauaskin etsimään lisää. Kun ajan kanssa oppii pelaamaan ikään kuin oikein, vaikeustaso helpottuu.
Kaikkien erilaisten järjestelmien huomioon ottaminen tekee Last Train Homesta selviytymispelin. On jatkuvasti tehtävä valintoja ja huomioitava riskit. Taisteluihin joutuneet sotilaat kehittyvät paremmiksi, ja heille voi ajan saatossa antaa parempia varusteita ja tavaroita. Usein käytössä ovat junan tykit, ja ympäristöstä voi löytää hyödyllistä tarviketta. Kaiken käytössä olevan hyödyntäminen on avain menestykseen. Niin tarina kuin luotu maailmakin imaisevat pelaajan mukaansa. Valinnat ovat tärkeitä ja siten aiheuttavat stressiä, ja aina on tunne kelloa vastaan kisaamisesta.
Karttamaisemat olisivat voineet olla isompia, ja grafiikkaan olisi saanut kiinnittää enemmän huomiota. Ympäristöt näyttävät hyviltä, ja sama koskee sotilaiden erilaisia yksityiskohtia. Kun sitten isometrinen kuvakulma tarkentaa lähelle, alkavat puutteet näkyä. Äänimaailma on erittäin hyvä suurimmaksi osaksi, ja ääninäyttely pitää pelaajan mielenkiinnon yllä. Sotilaat vieläpä puhuvat sitä omaa kieltään. Harmillisesti musiikki ei yllä samalle tasolle muun äänimaailman kanssa. Musiikki vain sulautuu tylsäksi taustameluksi vaikutusta tekemättä.
Last Train Homen loppuun pääsee noin 30 tunnissa. Peli palkitsee niin historiasta kiinnostuneet kuin ajatuksen kanssa pelaavat. Grafiikan ja musiikin latteus eivät estä peliä kohoamasta päättyvän vuoden mielenkiintoisimpien kokemusten joukkoon.
