Pyörivä virkamerkki Wii U:n ohjaimen ja television ruudulla tulee kovin tutuksi Lego City Undercoveria pelatessa. Minuutin sitä saa katsella joka kerta, kun pelin aloittaa, ja lisää tarinatehtävien alussa. Latausajat ovatkin muuten oikein mukavan ja sujuvan nuoremman yleisön pelin ainoa suurempi kompastuskivi.
TT Fusion on vienyt lukuisia kertoja toimivaksi todistetun Lego-konseptin pois lisenssivesiltä. Tai no, ainakin melkein. He eivät varmaankaan maksaneet Rockstarille lisenssimaksuja Grand Theft Autosta tai THQ:lle Saint's Rowsta, vaikka pelin nimeksi sopisikin yhtä hyvin Lego GTA. Hyvin moni idea näistä suurista pelistä on nimittäin löytänyt tiensä Lego-maailmaan.
Vaikutteet eivät tee Lego City Undercoverista yhtään vähäpätöisempää Wii U -peliä. Kyseessä voisi sanoa olevan "porttihuume", joka johdattaa alaikäiset GTA:n kaltaisten suurten toimintaseikkailuiden maailmaan. Peli on nimittäin aivan yhtä koukuttava kuin esikuvansakin. Se tarjoaa tekemistä jokaisessa kadunkulmassa, talojen katoilla ja pimeissä tunneleissa. Se, joka haluaa tehdä jokaisen tehtävän tässä värikkäässä kaupungissa, saa varautua päivien puuhasteluun, eikä vain niiden latausaikojen vuoksi.
Viidentoista tehtävän mittainen tarina käsittelee poliisi Chase McCainia. Tällä on hieman vanhoja kalavelkoja selviteltävänään, mikä johtaa rikollisjahtiin Lego-maailman San Franciscossa. Tarina on sillä tavoin selkeä, että lapsetkin sen ymmärtävät. Huumori on samaa linjastoa, mutta lapset nauttivat siitä takuulla. Aikuiset voivat tarvita hieman auttamista, varsinkin jos popkulttuuriviittaukset eivät aukea. Tarinan aikana nimittäin kuullaan heitto Hollywood-filmistä jos toisestakin.
Wii U:n Gamepad-ohjain nostetaan keskeiseen rooliin. Se toimii pelaajan linkkinä pelimaailmaan esiintyen kommunikaattorina, jonka avulla huolletaan suhteita muihin hahmoihin. Nämä antavat pelaajalle käskynsä pienessä videochat-ruudussa. Gamepadia käytetään myös audioskannerina sekä erityisten Lego-palikoiden paljastamiseen. Tehtävät sinänsä ovat melko samantyylisiä, sillä tyypillisesti niissä juostaan tai ajetaan paikasta toisen avustamaan kansalaisia. Päätehtävistä kertyy karkeasti 15 tuntia pelattavaa.
Tehtävien ulkopuolella tehdyillä suorituksilla on valitettavan vähän tekemistä kokonaiskuvan kanssa. Yhdessä vaiheessa kollega mainitsee, että pormestari on lupautunut maksamaan työssä aiheutuneista vahingoista, jos vain öykkäri Rex Fury käydään nappaamassa talteen. Tämän jälkeen kaikkea voi tuhota vapaasti. No, miksipä luoda liikaa ongelmia. Harmi vain, ettei tarjolla ole tilastoja siitä, kuinka paljon Legoja on hajotettu tai kuinka pitkälle on matkustettu.
Seikkailu yllättävänkin laajassa pelimaailmassa aina hymyilevän (ja komeilevan) Chasen kanssa on joka tapauksessa viihdyttävää puuhaa. Monikin asia muistuttaa pelaajaa Grand Theft Autosta, halusi tai ei. Kaupunginosien muoto, kartta sekä tietenkin autojen vaappuva ajomekaniikka ovat tuttua huttua genren kokeneille veteraaneille. Mutta kenties kyseessä on nyt vain tarkka simulaatio, sillä ovathan autot, moottoripyörät, helikopterit, veneet ja pakut tehty Legoista. Tyrkyllä on yli sata erilaista ajoneuvoa, jotka jälleen kopioivat GTA:n valikoimaa. Pelaaminen tuntuu siltä kuin pelaisi Rockstarin Lego-peliä, josta on vain poistettu turha väkivalta ja brutaalius.
Grafiikka on sellaista kuin teräväpiirtoseikkailulta Lego-maailmassa toivoisikin: kaunista ja värikästä. On hienoa kuinka kaupunki pikku hiljaa avautuu pelatessa. Pelaaja voi löytää junalippuja, rakentaa lauttasatamia sekä avata uusia metroasemia. Osa rakennuksista täytyy rakentaa palikoista, joita saa hajottamistaan rakenteista. Joskus löytää tietysti superpalikoita, jotka ovat tuhannen tai jopa 10 000 palikan arvoisia. Vain näiden kanssa maailma rakentuu nopeasti.
GTA-pelien tavoin pelaajan huomiota on aina kärkkymässä pulma B tai C silloin, kun pitäisi olla matkalla hoitelemaan pulmaa A. Kun polulta poikkeaa, löytää itsensä pian jo ongelmien D ja E parista.
Peli ei ole toki vailla puutteitaan. Listan kärjessä on uupuva co-op-pelimuoto, mikä on tyystin käsittämätöntä tässä sarjassa. Myös maailmassa itsessään on omat ongelmansa, koska jotkut esineet eivät suostu hajoamaan oikein millään. Tällaisesta nyt aina selviää parilla nokkapusulla, mutta moninpelimahdollisuuden puute jää kirvelemään ja laajasta maailmasta joutuu nauttimaan ypöyksin.
Vanhoihin paikkoihin voi luonnollisesti palata uusissa vetimissä ja uusilla taidoilla varustettuna. Sivutehtäviä odottaa jokaisen nurkan takana, olivat ne sitten autovarkaiden nappaamista tai autojen varastelua, esineiden hajottamista tai niiden korjaamista. Myös minipeleissä piisaa, ja poliisiaseman vierestä löytyy kone, johon voi syöttää seitsennumeroisen koodin ja saada bonuksena aivan oikean Lego City Police High Speed Chase -paketin.
Välianimaatiot tarjoavat paljon hupia, mutta osittain vahingossa silloin, kun jokin ei aivan toimikaan. Heikko huulisynkka ja paikoin aika lattea dialogi eivät itsessään vielä paljoa naurata. Sen sijaan kuvaan säntäävät satunnaiset tyypit, jotka päätyvät hahmojen tielle tai kaatuilevat koristeisiin ovat hupaisia, etenkin kun tähän kaikkeen liittää Shaft-henkisen musiikin ja San Franciscon 70-luvusta meininkinsä hakevan äänimaailman. Valitettavasti autossa ei ole radiota, joten tutkimusmatkailua tehdään monesti hiljaisuuden vallitessa. Yksikin asema olisi riittänyt.
Lego City Undergroundista ei kokonaisuutena ole kilpailemaan aikuisille tehtyjen haastajiensa kanssa. Jos pelaaja kuitenkin sopii junnusarjaan, henkisesti tai fyysisesti, on tämä peli ältsin päheä. Lego Cityssä on runsaasti viihdyttävää sisältöä vastineeksi säästetyistä viikkorahoista.