Loco Roco 2

Sony toi raikkaan tuulahduksen pelimaailmaan kaksi vuotta sitten julkaistun LocoRocon muodossa. Laulavien pallerohahmojen lapsenmielisen tasohyppelypelin kekseliäin idea oli pelaajan välillinen ote pelihahmoon: LocoRocojen liikuttaminen tapahtui kallistelemalla ja täräyttelemällä pelimaailmaa, ei suoraan tarmokasta löllöpalloa ohjaamalla. Nyt iloiselle pelille on julkaistu jatkoa, jossa kokemusta on jatkettu keveiden muutosten ja runsaiden lisäysten avulla. LocoRocojen naiiviin maailmaan uppoutuu edelleen tuntikausiksi jatko-osan lievästä hajanaisuudesta huolimatta.

Aluksi LocoRoco 2 näyttää hyvin samalta kuin edeltäjänsä. Graafista ilmettä ei ole juuri päivitetty. Barbapapamaisesta joukkiosta löytyy peruskeltaisten palleroiden lisäksi tuttu kirjo erivärisiä LocoRocoja. Osa kentistä on kuin suoraan ensimmäisestä LocoRocosta ja uudet maailmat mukautuvat joukkoon ehkä liiankin sulavasti. Voimakkain muutos on pelin käyttöliittymässä, jossa pelattavien kenttien valitseminen tapahtuu maapalloa pyörittelemällä. Uusi navigointitapa tekee pelin etenemisestä hienosti aiempaa epälineaarisempaa.

Ohjaus on säilytetty ennallaan. Pelaaja kallistelee ja täräytellee maata siten, että iloiset löllykät vierivät ja hypähtelevät haluttuun suuntaan. Matkan varrella LocoRocoa voi ohjailla haukkaamaan pinkkejä kukkia, mikä kasvattaa eteenpäin vierivän LocoRocon kokoa. Jokaisen kentän ensisijainen tavoite on selvitä maaliin asti. Mitä suuremmaksi LocoRocon onnistuu lihottamaan, sitä useammasta pikkupallerosta kokonaismöhis muodostuu ja sitä kautta perille pääsyn todennäköisyys kasvaa. Esteenä taipaleella on tuttuja Mojia, piikkejä ja liuta muita kiusantekijöitä, jotka haukkaavat LocoRocosta palan kerrallaan.

LocoRoco 2:sta löytyy lähinnä keveitä uudistuksia. Osa näistä on viehättäviä lisäyksiä ja osa hieman hämmentäviä muutoksia. Ensimmäinen yllätys on välivideoiden määrän ja keston lievä nosto sekä tarinan mustavalkoistaminen. LocoRocojen ensimmäinen peli oli kehystetty kevyesti vihjailevalla maailmanpelastamistarinalla, mutta LocoRoco 2:ssa on vahvistettu hyvän ja pahan vastakkainasettelua. LocoRocon vihollisia Mojia ja muita pahantekijöitä on aiempaa enemmän ja jopa LocoRocojen ystävillä, sinisillä MuiMuilla on vastassaan omat vihollisensa, punaiset BuiBuit. Mös vaikeustaso on noussut: leppoisan tutkimusmatkailun sijasta LocoRocot huhkivat nyt hiki päässä varoen kaikenlaista pelottavaa. Osa kentistä päättyy perinteisten pelien tapaan useammin "GAME OVER" ilmoitukseen. Haastetta kaipaava pelaaja kiittää, leppoisaa pelailua kaipaava voi kokea tulleensa kiusatuksi.

Vaikeustason noston ja tarinallisen jykevyyden lisäksi LocoRoco 2 on muutoinkin edeltäjäänsä runsaampi. Kerättäviä esineitä on enemmän, uusia hahmoja ja toiminnallisuuksia piisaa. Pallerot voivat oppia uusia taitoja ja pääsevät siten esimerkiksi sukeltamaan veden alle. Opitut taidot mahdollistavat kätkettyjen paikkojen löytämistä ja tekevät kenttien uudelleen pelaamisesta mielekkäämpää.

Uudelleen pelaaminen ja esineiden keräily onkin vahvassa roolissa. Esimerkiksi nuotteja keräämällä voi saavuttaa helpotuksia, kuten kenttäkohtaisen kartan. Ensimmäisestä LocoRocosta tutut laulukohtaukset on muunnettu pieniksi rytmipeleiksi, joissa oikeissa kohdissa nappia painamalla voi saada mukaansa enemmän nuotteja.

LocoRoco 2:n maailmasta löytyy paljon tutkittavaa ja erilaisia pelaamisen hetkiä. Pikkupeleissä pelaaja pääsee rakentamaan MuiMuiden taloa kentistä kerätyillä raaka-aineilla, täyttämään tarra-arkkeja, ratsastamaan MuiMuina LocoRocon selässä tai vaikkapa puolustamaan MuiMuiden taloa BuiBuilta.

Leppoisuuden osittainen kadottaminen on kuitenkin harmittavaa. Varsinaisen pelin pelaaminen tuottaa harvoin täydellisen onnistumisen kokemuksia. Kentän lopun tulosikkunassa ei juuri koskaan komeile täydet 20/20 LocoRocoa, sillä osa kukista on hyvin kiperissä paikoissa. Maailman lempeys ja leikillisyys kutsuvat rentoon pelikokemukseen, mutta epäonnistumiset kääntävät sen helposti stressaavaksi. Onneksi LocoRoco 2:ssa on edelleen mukavia passiivista pelaamista tukevia kohtia, jotka auttavat säilyttämään pelikokemuksen leppoisuutta. LocoRocot voivat tempaantua yhtäkkiä mutkittelevan tuulen mukaan tai joutua monimutkaisen koneiston sisälle, jossa yksittäiset LocoRocot liukuvat, tippuvat, sinkoutuvat ja paiskautuvat sinne tänne. Pelaaja voi pitää taukoa ohjailustaan ja nauttia nopeatempoisesta väliosasta passiivisesti tai vaikuttaa kevyesti prosessiin kallistelemalla maailmaa suuntaan tai toiseen.

Kukkia ahmiva keltaisten pallojen löllyvä kollektiivi toimii edelleen. Pelin omintakeista viehätysvoimaa ei ole kadotettu, vaikka uudet suunnitteluratkaisut eivät tunnu täysin yhtenäisiltä. Tyydyttävään jatko-osaan ei paljoa vaadita: LocoRoco jos mikä on venyttämisen arvoinen pelikokemus.