Lord of Arcana

Pelin tarina ei päätä huimaa. Pelaaja on yksinkertaisesti "valittu" hirviönmetsästäjä, jolla on potentiaalia hallita Arcanaa ja sen tuomia voimia. Ennen sitä päähahmon on kuitenkin kehityttävä ja opittava, kuinkas muuten kuin hirviöitä metsästämällä ja lopulta Horodynin valtakunnan arkkihirviöitä nitistämällä. Juoni on paitsi äärimmäisen kulunut myös ohut. Peli tarjoilee harvoin välivideoita, joiden pitäisi jotenkin luoda järkeä koko kampanjaan. Siinä ei kuitenkaan onnistuta.

Peli alkaa sankarin ollessa täysissä voimissaan ja kohtaamalla suuren lohikäärmeen. Idea räväkästä alusta ei ole täysin pöhkö, mutta lopulta se vain alleviivaa loppupelin pitkäpiimäistä etenemistä. Alkukohtauksen jälkeen pelaajalta riistetään miltei kaikki voimat ja varusteet, minkä jälkeen pienetkin peikot tuntuvat harmillisen kestäviltä vielä pitkän, pitkän aikaa. Ja niitä vastaan on myös paras valmistautua miekkailemaan yhä uudelleen ja uudelleen, jotta sankari voimistuisi. Jos jatkuva grindaaminen ei ole oma juttu, ei Lord of Arcanaa kannata edes harkita.

Kokemuspisteitä kerätään osin valitun aseen mukaan, joten esimerkiksi yhden käden miekkaa käyttävä tulee tehokkaammaksi juuri tässä taistelutyylissä. Lisäksi hahmo kartuttaa energiaa ja taikavoimia. Tietysti hahmoaan voi myös kevyesti muokata sekä ulkoisilta ominaisuuksilta että erityiskykyjen osalta, mutta mistään järin perusteellisesta muokattavuudesta ei voi puhua. Lord of Arcana toimiikin pohjimmiltaan periperinteisen japanilaisen toimintaroolipelin tavoin. Taistelut ovat kuitenkin reaaliaikaisia ja sisältävät God of War -sarjasta muistuttavia quick time -lopetusliikkeitä.

Taistelun aloittaminen tapahtuu kohtaamalla vihollinen tehtäväkartalla, mutta jostain käsittämättömästä syystä tämän jälkeen siirrytään erilliselle taisteluareenalle. Genrelle ominainen ratkaisu ei tunnu tässä kontekstissa palvelevan mitään tarkoitusta. Sitä vastoin se vain lisää jo ennestään aikaa vievien lataustaukojen määrää ja tekee taisteluista visuaalisesti entistä kehnomman näköisiä. Vaikka pelin visuaalinen anti ei missään vaiheessa hämmästytä - suurista pomovihollisista huolimatta - ovat taisteluareenat harvinaisen latteita ja karuja paikkoja. Paljon hauskempaa olisi ollut, jos pelissä olisi mahdollista taistella saumattomasti ilman erillisiä areenoita.

Parin erilaisen iskun ja suojauksen vaihteluun perustuva pelimekaniikka on funktionaalinen, mutta ei täysin aukoton. Joskus kamera tuntuu tulevan tielle, eikä väistöliikkeiden tekeminen ole aina niin jouhevaa kuin toivoisi. Peli ei myöskään huomioi taistelujen puuduttavaa kestoa tähtäysmekaniikassaan. Vihollisiin lukitutaan vasenta liipaisinta painamalla, mutta jostain syystä pelaajan on puristettava liipaisinta jatkuvasti pitääkseen lukituksen päällä, mikä käy ennen pitkää rasittavaksi. Hermoja koettelee myös tehtävissä oleva aikaraja, joka painaa halua tutkia ympäristöjä kerättävien esineiden toivossa. Puolen tunnin tai tunnin mittaista tehtävää ei halua romuttaa viime metreillä ajan loppumiseen.

Tehtävissä on yleensä päämääränä surmata tietty määrä vihollisia, kerätä tiettyjä esineitä vihollisia piksemällä tai kaataa jokin loppuvastus. Tehtävien välillä pistäydytään kylässä, jossa voi perinteiseen tapaan käydä kauppaa, parannella varustustaan, muovata uusia esineitä ja valita seuraavan tehtävän. Paikka on kuitenkin ihmeellisen pieni aukio, ja vieläpä varsin kuollut sellainen. Elävyyden puute leimaa koko Lord of Arcanaa. Äkkisiltään mittavalta toimintaseikkailulta vaikuttava peli paljastuu yllättävän yksinkertaiseksi ja sisällöltään ontoksi, mikä ei tee hyvää pelin mahdollisuuksille kilpailla sisällöllisesti vivahteikkaampaa Monster Hunter Freedom Unitea vastaan.

Lopulta Lord of Arcanalta vetää maton alta kuitenkin moninpelin rajoittuneisuus. Lord of Arcana on suunniteltu pelattavaksi yhteistyössä kolmen kaverin kanssa, vaan eipä nettipeliä tueta. Moninpeli jää kokematta, ellei kavereilla satu olemaan sekä konsolia että peliä ja aikaa yhteisiin ad hoc -hetkiin. Kimppapeli tarjoaa haastavampia tehtäviä, joiden halkominen hyvässä porukassa voi parantaa kokemusta pykälällä. Mutta tälläkin saralla on outoja suunnitteluratkaisuja, jotka iskevät vasten kasvoja. Yksi selkeimmistä ongelmista on se, että vihollisen kohdatessa taisteluun pääsevät vain ne pelaajat, jotka ovat välittömässä läheisyydessä. Jos yksi pelaajista törmää viholliseen muiden ollessa seikkailemassa, joutuu pelaaja selviämään moninpeliin skaalatusta taistelusta omillaan. Epäonnistuminen tarkoittaa koko tehtävän epäonnistumista - kaikille.

Pelin ehkä onnistuneinta antia ovat musiikit, jotka onkin tuottanut legendaarinen Final Fantasy -säveltäjä Nobuo Uematsu. Ääniraita tuo peliin paikoin sellaista seikkailuhenkeä, mitä muut ominaisuudet eivät kykene tarjoamaan. Kokonaisuutena Lord of Arcana on silti ikävä harha-askel Square Enixiltä, joka on liian ylimalkaisin tai rahanahnein elkein lähtenyt haastamaan Capcomin hirviöpeijaisia. Peli jää liian hidastempoiseksi koukuttaakseen, ja taistelu tuntuu turhan keskinkertaiselta saadakseen tarpomaan samoja polkuja tehtävästä toiseen.