Lost Odyssey

Varhaiset johtopäätökset Lost Odysseystä ovat vääjäämättömät ja ilmiselvät. Microsoftin ensimmäinen Xbox-pelikonsoli floppasi Japanissa rajusti, ja epäonnistumisen yhdeksi merkittäväksi syyksi katsottiin japanilaistyyppisten konsoliroolipelien puute Xboxin pelitarjonnassa. Niinpä Microsoft ja genren suurimmista legendoista kasattu Mistwalker-pelistudio tekee nyt periaatteessa juuri oikeaa asiaa, eli pukkaa Xbox 360:lle äärettömän perinteisiä konsoliroolipelejä. Viime vuonna julkaistu Blue Dragon oli tekijöidensä meriitit huomioiden pettymys, ja Lost Odyssey tuntuu Blue Dragonin toisinnolta.

Lost Odyssey alkaa komeasti. Alkuanimaatiossa kaksi valtavaa armeijaa rysähtää yhteen. Joukkojen ulkonäkö ja ilme ovat juuri niin mielikuvituksellisia kuin japanilaisilta konsoliroolipeleiltä on opittu odottamaan. Tällä kertaa visio on steampunkiin kallellaan olevaa fantasiaa. Miekkamiesten ja taikuudella toimivien panssarivaunujen mittelö saa kuitenkin yllättävän lopun, kun taivaasta rysähtää valtava meteori. Molemmat armeijat tuhoutuvat laavaan, yhtä miestä lukuun ottamatta. Pelin sankari Kaim Argonar on kuolematon ja taivaltanut jo tuhat vuotta.

Pitkähkön alkujakson aikana hahmotellaan pelin asetelmaa. Taikuus purskahti pelin maailmaan 30 vuotta aiemmin, ja koneiden käyttövoimaksi valjastettuna mahdollisti valtavan teollisen vallankumouksen. Sotavoimat saivat kehityksestä osansa, ja siksi Kaimin edustama Uhran valtakunta ja naapurimaa Khent sotivat. Nyt molemmat ovat kuitenkin menettäneet suuren osan armeijoistaan, joten rauhasta on sovittava. Gohtzan valtakunta on taikateollinen edelläkävijä, ja siksi kummallakaan ei ole varaa saattaa itseään täysin puolustuskyvyttömäksi.

Uhran johtajaneuvosto kiinnostuu Kaimin selviytymisestä, mutta juro Kaim ei voikaan tarjota selitystä erikoisuudestaan: Hän ei nimittäin muista juuri mitään. Kuolematon sotilas on kuitenkin kätevä tiedustelija, ja siksi Kaim lähetetään tutkimaan hallinnasta riistäytyneen Grand Staffin taikavoimalan rakennustyömaata. Epäillään nimittäin, että taistelukentälle rysähtänyt meteori johtuu juuri Grand Staffin epävakaudesta. Uhran neuvoston sisällä ja aiemmin syrjäytetyn monarkin välillä on myös mutkikasta poliittista kähmintää, joka tullee näyttelemään osaa tulevissa juonenkäänteissä. Vaikuttaa myös siltä, että taikavoiman teollinen käyttö on vertauskuva tosimaailman öljyriippuvuudelle, tai ehkä ydinvoimalle. Luontoon päästessään taikavoimalla on nimittäin mutatoiva vaikutus.

Selvästi keskeinen tekijä on myös Kaimin menetetyt muistot, jotka palautuvat yksi kerrallaan harvinaisen pitkien välinäytösten muodossa. Keskeneräisessä ennakkoversiossa muistot esitetään vain tekstinä, ja ovat sellaisina pitkäpiimäistä luettavaa. Valmiissa versiossa muisteloita elävöitettäneen jollain tavalla. Sinänsä muistelohetkien sisältö on parhaimmillaan ihan mukiinmenevää filosofointia tai ainakin sentimentaalista heruttelua, joten lajityypin ystäviä muistojaksot miellyttänevät.

Muutenkin Lost Odyssey on suunnattu selvästi konsoliroolipelien kovimmille faneille. Tai oikeastaan vanhoillisimmille faneille, sillä Lost Odyssey on erittäin perinteinen. Tässä mielessä Lost Odyssey muistuttaa suuresti studion edellistä peliä, Blue Dragonia.

Käytännön pelimekaniikka on kokoelma lajityypin suosituimpia ominaisuuksia, vai pitäisikö sanoa kliseitä. Lost Odyssey on lähes hiilikopio mistä tahansa Final Fantasysta. Pelaaja kävelyttää hahmoaan keskustelusta toiseen, kunnes todellinen määränpää selviää. Sitten köpötellään erämaassa ja taistellaan tyhjästä ilmestyviä mörkölaumoja vastaan. Viholliset ovat prikulleen samoja kasveja, kaloja ja häröjä ökkömönkiäisiä kuin Blue Dragonissa, Final Fantasyssa tai missä tahansa muussa lajityypin pelissä. Ja ne rökitetään ääriperinteisellä, vuoropohjaisella taistelujärjestelmällä. Ryhmän hahmot voi määrätä etu- tai takariviin, joista eturivin hahmot ottavat enemmän vahinkoa ja takarivissä piilottelevat vähemmän. Vuorollaan hahmot voi määrätä joko muksaisemaan vihollista lyömäaseella tai heittämään loitsun. Loitsut ovat ikiperinteiset elementtiloitsut - tuli, vesi, tuuli ja maa - sekä parannus- ja voimistustaiat. Taikojen nimet ovat osittain samat kuin Blue Dragonissa, jossa taikojen nimet oli lainattu näennäisin muutoksin Final Fantasysta.

Omaperäisin ihme taistelussa on lyöntien voimistaminen liipaisinnappia pohjassa pitämällä. Jos ajoitus osuu kohdalleen, lyönnistä tulee kovempi, pieleen mennessä ei. Taisteluita on myös himpun verran totuttua vähemmän ja ne ovat vastaavan himpun vaikeampia. Isohko ryhmä tusinavihollisia voi käydä kohtalokkaaksi ja välipomot tarjoavat ensimmäisestä lähtien kipakan vastuksen.

Omaperäisyyttä Lost Odysseyhin on haettu muutamalla tavalla. Kaim ja ex-merirosvotyttö Seth ovat kuolemattomia. Se tarkoittaa sitä, että taistelussa tyrmätyksi tullessaan näitä hahmoja ei tarvitse manuaalisesti virvoittaa, vaan he nousevat vuoron tai parin kuluttua omatoimisesti pystyyn kuin zombit ikään. Hahmonkehitykseen kuolemattomuus vaikuttaa siten, että kuolemattomat eivät opi kokemustasojen myötä uusia taitoja. Kuolemattomat oppivat taitoja vain kuolevaisilta ryhmän jäseniltä taidot linkkaamalla. Toisin sanoen kuolemattomille hahmoille käydään valikosta valitsemassa jokin ryhmän kuolevaisen jäsenen taidoista, ja muutaman taistelun jälkeen taito siirtyy myös kuolemattoman temppukirjastoon. Kuolevaiset taas oppivat taitonsa "normaalisti" kokemustasojen myötä.

Voimasormusten valmistus on vähän nettiroolipeleiltä haiskahtava ominaisuus. Seikkailijaryhmän mukaan tarttuu pitkin matkaa sekalaisia komponentteja - helmiä, hirviön jämiä jne. - joista voi kasata erilaisia sormuksia reseptien vaatimien määrien täytyttyä. Sormuksista saa erilaisia bonuksia hyökkäykseen ja puolustukseen. Liekkisormuksen sormeen sujauttaminen saa miekan liekehtimään, ja kuinka ollakaan, miekan sivallukseen kuuluu tämän jälkeen myös tulikäräytys. Ooh.

Noin viiden tunnin pelaamisen jälkeen Lost Odyssey jätti kaipaamaan paljon uutta. Pidän Final Fantasyista ja japanilaisista konsoliroolipeleistä, mutta Blue Dragon oli jumalattoman tylsä. Lost Odyssey tuntuu samalta. Pelin aikapäiviä sitten vanhentunut rakenne ja umpitylsät mekaniikat on nähty lukemattomia kertoja, ja peli myös toistaa kaikki lajityypin ärsyttävyydet. Alueelta toiselle siirryttäessä on lataustauot. Taistelu on hidastempoista tympeiden ja pakollisten liikeanimaatioiden takia. Grafiikka sentään on hienoa, kuten nykykonsoleilla pitääkin, mutta taisteluvarustukseen kuuluvien korvakorujen ja silmälasien näkyminen hahmojen päällä välianimaatioiden aikana ei ole minkään arvoinen uudistus. Heti pelin alussa seurueeseen liittyy myös todella ärsyttävä kuolevainen Jansen, jonka rooli koomisena kevennyshahmona tuo mieleen Jar-Jar Binksin Tähtien sodista.

Ennustan, että Lost Odyssey tulee jakamaan mielipiteet. Blue Dragonista nauttineet tulevat pitämään, itse todennäköisesti en tule jaksamaan Mistwalkerin tukevasti keski-ikäisten herrojen toista tribuuttia aiemmille töilleen. Tarkemmin sanottuna; japanilaiset tulevat pitämään, aivan kuin pitivät Blue Dragonistakin. Länsimaissa Lost Odysseyn menestys levännee yksinomaan lajityypin vanhoillisimpien fanien ja suurkuluttajien harteilla. Pituutta seikkailulla ainakin luulisi olevan, sillä peli tulee viemään peräti neljä dvd-levyä.