Lost Planet 2 sijoittuu kymmenen vuotta edeltäjänsä tapahtumien jälkeen. Jollet sattumalta ole kartalla tapahtumista, käydäänpä aiemmat juonenkäänteet nopeasti läpi. Jossain oman ajanlaskujärjestelmämme ulkopuolella eletään vuotta T.C. -80 ja rakas Telluksemme on käynyt asuinkelvottomaksi. Niinpä messiasta leikkivä rakennusyhtiö NEVEC aloittaa planeetta E.D.N. III:n asuttamisen, mutta tästäpä eivät paikalliset akrid-oliot tykkää. Syttyy sota. Osapuolten röpötellessä toisiaan hengiltä pelaaja hyppää sissiryhmä Lumipiraattien johtoon ja lähtee mukaan räimeeseen erinäisillä verukkeilla, kuten kosto, isänmaa, oikeus ja niin edelleen. Lopulliseksi pahikseksi paljastuu NEVEC-yhtiö, jonka toimitusjohtajalle käy köpösti ykkösosan päätösvaiheilla.
Nyt kun vuosikymmen on kulunut, lumen ja jään alta on paljastunut lämpötaskuja, joissa luonto kukoistaa. Nämä trooppiset lomakohteet ovat arktisella pallolla kovan kysynnän alla, mutta ah ja voih, akridit eivät osaa puhua, joten ainoa keino sopia rantalomien pitämisvuorot on tarttua tussariin ja täräyttää typerät nilviäiset hengiltä. Kuten tiivistelmän sävystä käy ilmi, en kokenut juonta erityisen kiehtovana.
Edellä esitetyn valossa Lost Planet 2:n pääpaino kallistuu selvästi toiminnan puolelle. Pelaaja samoilee viidakossa, aavikoilla ja muissa maisemissa, lähtökohtaisesti neljän ryhminä. Mikäli kavereita ei saa värvättyä tiimitovereiksi, astuu tekoäly tilalle. Keinosoltut pärjäävät kohtalaisesti helpoimmalla tasolla, mutta mistään fiksuudesta on turha unelmoida. Kerran jos toisenkin pojat rynnäköivät kohti panssaroitua bunkkeria villisti käsiaseilla tulittaen. Lopputulos oli kolme sankarikuolemaa alta viiden sekunnin. Plussapiste täytyy antaa tiimikavereiden kyvystä vääntää vipuja, aktivoida radiomastoja ja tehdä muuta sellaista, mikä pääasiallisesti mielletään jääväksi pelaajan harteille.
Aseellinen jalkaväkitoiminta on ehdottomasti Lost Planet 2:n ydin, mutta perusräimettä rytmitetään ajoittain koneistetuilla robottipuvuilla eli Vital Suiteilla, joilla päästiin revittelemään jo ykkösosassa. Nyt härpäkkeisiin voi ottaa kaveritkin kyytiin, ja pääseepä eräällä mallilla myös lentämään. Taistelun tuoksinassa kertyy kokemuspisteitä, joita voi käyttää nettipelipuolen härpäkkeisiin. Pistetili karttuu pääosumista, tappoputkista ja muista suorituksista. Avattavaa sisältöä on runsaasti ja muokkausmahdollisuuksia monipuolisesti aina aseiden virittelystä ulkokuoren kohennuksiin asti. Harmi vain, että pisteitä jaellaan niukahkosti ja niitä täytyy metsästää täysin sokkona, sillä mitään listaa pongoihin oikeuttavista uroteoista ei löydy.
Ratkaiseva tekijä Lost Planet 2:n kohdalla on pelattavuus, tai tarkemmin sanoen pelattavuuden ongelmat. Vihjailin ingressissä ohjauksen jäykkyydellä, eikä intuitio pettänyt, ikävä kyllä. Ykkösosasta tuttu heittokoukku tekee paluun, mutta nyt kun Just Cause 2 näytti miten kyseistä kiipeilyhakaa hyödynnetään kunnolla, Lost Planet 2 nöyrtyy ikävästi vertailussa. Liikkuminen on vähintäänkin verkkaista. Nillittää pitää myös näppäinasettelusta, joka istuu käteen kuin saapas.
Yritän tällä kaikella sanoa, että Lost Planet 2 on hyvinkin juuri sitä, mitä sopii odottaa. Jos pelasit alkuperäistä Lost Planetia hymyssä suin, tulet varmasti nauttimaan co-op-rymistelystä kavereiden kanssa. Maisemat ovat vaihtuneet, ja mukaan on tungettu muutakin jatko-osalle tyypillistä lisähärpäkettä. Jos se riittää, hyvä homma. Puutteita kuitenkin piisaa, joten ostoaikeissa olevan on syytä tutustua pelin demoon ennen hankintaprosessin viimeistelyä.