Pelivuoden 2022 päätöksen kynnyksellä Segan ikoninen Sonic-siili pääsi juoksemaan vastikään julkaistussa Sonic Frontiers -pelissä aiempaa avarammilla viheriöillä, ja ilmeisen onnistunut toimintaseikkailu tarjonnee vauhdikasta värihoitoa marraskuiseen kaamosmasennukseen. On kuitenkin kiinnostavaa, että pienemmän profiilin vauhtikipitys ryntää Sonicin entiselle mukavuusalueelle samalla hetkellä, kun kyseinen supersiili suihkii kohti uusia aluevaltauksia vapaasti koluttavissa olevien miljöidenkin osalta. Lunistice täyttää ajatuksella astetta vanhanaikaisempaa pelisuunnittelua henkivän juoksusavotan kokoisen aukon, joka kuitenkin yllättää iloisesti laadukkaalla toteutuksellaan.
A Grumpy Fox -pelifirman uutukainen Lunistice tarjoilee koko joukon vauhdikkaita unenomaisia kenttiä, joissa keräillään Sonicille ominaisten kultaisten rinkuloiden sijaan origami-lintuja. Unimaailmoissa pinkova Hana-pesukarhu liikkuu rivakkaan tahtiin maailmassa kelloa vastaan ja vihollisia väistellen. Taustalle unohtuva juoni ei varsinaisesti herätä persoonallista pelimaailmaa kohtaan kauheasti mielenkiintoa, mikä on sääli. Hieman Katamari Damacy -pelisarjasta muistuttavat surrealistisen kulmikkaat maisemat jäävät kaikessa omintakeisuudessaan pelkiksi läpijuoksettaviksi lääneiksi ilmassa leijuvine tasoineen ja saarineen. Siellä täällä maisemissa törröttävät Torii-portit toimivat seikkailun tarkistuspisteinä, joille tyhjyyteen putoava Hana palaa surmanloikan jäljiltä.
Seitsemässä eri pelimaailmassa tapahtuvat juoksut eivät nopealla vilkaisulla eroa suunnittelultaan 2000-luvun alun tasoloikinnoista tai kyseisen ajanjakson peleille kunniaa tekevistä loikinnoista. Origami-lintujen lisäksi Hana keräilee matkan varrella vastaan tulevia nimikirjaimia, ja tuurilla bongatut avaimet saattavat nekin avata kiinnostavaa lisäsisältöä. Toisaalta Lunisticen ytimessä sykkivä vauhdikas tasoloikinta kelloa vastaan on itsessäänkin ajatuksella toteutettu, ja pelatessani en voinut olla ihailematta sitä, miten sivupolkuja ja oikoreittejä pursuavan Lunisticen kentät innostavat kokeilemaan ja ottamaan riskejä kerran toisensa jälkeen. Parin yksinkertaisemman aloitusradan jälkeen meininki monimutkaistuu sivureittiensä ja salaisuuksiensa määrän moninkertaistumisen myötä, ja maisemien hahmottamiseen ei ole innostavasti karttaruutua apuna, vaan pelaaja joutuu Hanaa hypyttäessään itse kokeilemaan niin omia loikkalahjojaan kuin peliympäristöjenkin mahdollisuuksia.
Hana venyy tuplaloikkiin kykeneviin tasoloikkakollegoihinsa nähden askelta monipuolisempaan liikehdintään, kun kaksoishypyn jälkeen Hana voi vielä pyörähtää Naughty Dogin tutun Jak-sankarin hengessä ja nostaa itseään kolmannen loikan verran kauemmas ja korkeammalle. Switchin ohjaimen ZR-olkapainiketta pohjassa pitämällä Hana pistää pinkomisvaihteen silmään, ja nasta laudassa tehdyt loikat tekevät vaikutuksen vauhdikkuudessaan ja myös monipuolisuudessaan. Hanan tarkka ja tasokas ohjattavuus pitää hahmon tyydyttävästi pelaajan hyppysissä, ja pienen harjoittelun jälkeen liikehdintä tuntuu nopealta, tyydyttävältä ja yllättävän helposti lähestyttävältä, mutta haastetta kyllä riittää.
Esimerkiksi herkuista koostuvan unimaailman taustamusiikin rytmin mukaan liikkuvat jalansijat pitävät huolen siitä, että tarkistuspisteinä toimivilla porteilla riittää kuhinaa, ja huvipuistomaailman vesiliukumäet tuovat vauhdikkaassa lineaarisuudessaan mieleen vanhan liiton kolmiulotteiset Sonic-seikkailut. Lunisticen Switch-versio tuntuu teknisesti laadukkaalta julkaisulta lyhyine lataustaukoineen ja tasaisine ruudunpäivityksineen, ja näiden ominaisuuksien vuoksi vauhdikkaasta perusloikinnasta kelpaa nauttia myös kannettavassa muodossa. Kymmenminuuttiset radat ovat Switchin omalla näytöllä tosin vähän ruokkoamattoman ja sotkuisen näköisiä varsinkin kauempana häilyvien maisemien muodossa, mutta eipä toisaalta loikinnan keskellä ole tarkoituskaan nauttia horisontissa olevista nähtävyyksistä.
Haastava Lunistice saa tosin vähän epäreilulta tuntuvaa lisäkierrettä vaikeusasteeseensa, kun pelin kamera ei aina meinaa pysyä toiminnan mukana. Tunneleihin tai muihin koloihin loikkiva Hana kun muuttuu pelaajan näkökulmasta seinämän takana sohivaksi sinisävyiseksi siluetiksi, jonka liikkeiden näkeminen ja sijainnin arviointi pelkän siluetin perusteella on käytännössä mahdotonta, eikä hahmosta kaukana pysyttelevä kamera varsinaisesti auta yhtään asiaa. Onneksi Lunisticen helppokäyttöisyysasetukset tuovat yhden tärkeän avun mukaan pelaamiseen: Hanan alle on mahdollista kytkeä päälle moderneista Crash Bandicoot -loikinnoista tuttu varjo, joka näyttää tarkasti, mihin kohtaan ilmassa loikkaansa lopetteleva hahmo on kulloinkin laskeutumassa. Hanan hanskaamistaitojaan harjoittavat pelaajat pääsevät kokeilemaan juoksukykyjään Lunisticen päävalikossa avautuvassa opastuskentässä, mikä kannattaa ehdottomasti kokeilla edes sen kerran ennen varsinaisen pelin aloittamista.
Lunistice ei ole välttämättä oman lajityyppinsä mielikuvituksellisin tai mieleenpainuvin edustaja, mutta esimerkiksi Sonic Frontiersin maita ja mantuja jo kolunneille tasoloikkakonkareille on tarjolla haastava, omalaatuinen ja ohjaustuntumaltaan palkitseva ja riskeihin innostava kokonaisuus. Tuskin tulemme näkemään Lunisticea vuoden parhaimpia pelejä valitsevissa gaaloissa, mutta mikäli Sonic Frontiersin jäljiltä vauhdin hurman kokeminen houkuttelee, kannattaa Lunisticelle suoda tilaisuus.