EA Sports lupasi, että tänä vuonna Madden NFL luotsataan uuteen loistoon usean vuoden pettymyksen jälkeen. Miksi minusta ei sitten tunnu siltä?
Joka syksy juuri Madden NFL aloittaa urheilupelien syksyn, ja perässä seuraavat sitten NBA 2K, FIFA (tai siis nykyisin EA Sports FC) ja NHL. Yksi ongelma Madden NFL -sarjalla on, ettei sille ole kilpailijoita, ja lisäksi EA pitää itsellään NFL-lisenssiä ainakin vuoteen 2026 saakka. Ja kun kilpailijoita ei ole, voi tehdä pienimmällä mahdollisella panostuksella mahdollisimman vähän muutoksia pelisarjaan joka vuosi. Tällainen on myös Madden NFL 24, joskin niitä parannuksiakin on tehty.
Esimerkiksi pelinrakentajat ovat aiempaa älykkäämpiä ja pelaajat blokkaavat paremmin, mikä antaa juoksijalle enemmän tilaa. Lisäksi liikeanimaatiot ovat paremmat, jolloin pelaajan ei tarvitse pysähtyä ottaakseen pallosta kopin. Kehittäjien mukaan yli 1700 liikeanimaatiota on saanut päivityksen, ja osan näistä pystyy pelatessa huomaamaan. Harmillisesti monet turhauttavat liikkeet ja animaatiot ovat edelleen paikoillaan. Ikävintä on, kun tekoälypelaajat jättävät pallon kokonaan huomiotta, ja pelaajilla tuntuu olevan koko ajan saippuaa käsissään. Niin ja ajoittain tekoälyn ohjaamat pelinrakentajat ovat todella typeriä.
Ikävää on sekin, kun peli koettaa jatkuvasti saada pelaajaa tekemään ostoksia. Ultimate Team laitetaan eteen heti pelin käynnistyessä, eikä pelimuoto ole muuttunut juuri lainkaan viime vuodesta. Uutta on Field Pass, jota tuskin kukaan olisi halunnut. Muuten pelimuoto on odotetussa mallissa kortteineen ja kauppoineen. Otteluita voi voittaa taidolla, mutta suurimmaksi osaksi tie voittoon käy kukkaroa avaamalla.
Franchise Mode on kokenut vain pieniä muutoksia. Harjoitteluleiri on tehnyt paluun erilaisine minipeleineen, ja jokaisen minipelin voi tehdä vain kerran yhden harjoitteluleirin aikana. Enimmillään kuusi pelaajaa voi olla mukana kaupassa, joukkue voi vaihtaa uuteen kaupunkiin kesken kauden ja pieniä muutoksia palkkaukseen on tehty.
Superstar-uratila jakautuu Superstar The Leagueen ja Superstar Showdowniin, jotka korvaavat Face of the Franchisen ja The Yardin, mutta ovat käytännössä sama asia uudella nimellä. Aloitus luo mielikuvan tarinatilasta NBA 2K -sarjan malliin, jossa välivideoita katseltiin säännöllisesti. Mutta sitten kaikki palaa vanhaan, jossa katsellaan vain valikoita otteluiden ja harjoitusten välillä. Superstar Showdown on vain The Yard, eli jenkkifutiksen vastine FIFAn Voltalle tai NHL:n World of Chelille.
Olen pettynyt, sillä tämän vuoden piti olla se suuri hetki Madden NFL -sarjalle. Niin ei käynyt. Jotain pientä on tehty, mutta siinä se. Peli on kuitenkin edelleen ihan hyvä, mutta sitä se on ollut ennenkin.