Suomi
Gamereactor
arviot
Majin and the Forsaken Kingdom

Majin and the Forsaken Kingdom

Aikoinaan oli suuri sivilisaatio, jolla oli hienoa teknologiaa ja hyvinvointia. Sitten maan päälle laskeutui suuri varjo, ja kaikki jotka tähän varjoon menivät, katosivat. Ihmiset pakenivat varjon tieltä, sivilisaatio kaatui, ja pimeys hallitsee.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Majin and the Forsaken Kingdom ei todellakaan tarjoa sitä tuoreinta taustatarinaa, ja versioita samasta on kuultu ja nähty useampaan kertaan erityisesti idästä tulevissa seikkailu- ja roolipeleissä. Luonnon hallitsemat maisemat joista törröttää siellä sun täällä muistoja kehittyneemmästä maailmasta ovat vakiokuvastoa, jonka välttämiseksi saa nykyään jo tehdä töitä.

Tällä kertaa näiden maisemien lävitse kulkee nuoren varkaan ja taianomaisen Majinin yhteinen matka. Poika ja väkivahva peto ottavat asiakseen kasata takaisin Majinin menetetyt muistot ja voimat, ja taistella näiden avulla pimeyttä vastaan. Majin on vahva mutta yksinkertainen, ja poika on nopea ja nokkela.

Peliä hallitseekin vaikutelma siitä, että se on kasannut koriinsa enemmän tai vähemmän suoria lainoja, ja taputellut näistä sitten kasaan kauniin kokonaisuuden. Pahat kielet puhuisivat varastamisesta, mutta tässä tapauksessa kyseessä vaikuttaisi olevan enemmänkin kunnianosoitus.

Tästä vankasta pohjasta huolimatta Majin and the Forsaken Kingdom ei varsinaisesti räjäytä pankkia. Grafiikka on nättiä, joskin hieman tasapaksua, eikä animaatio varsinaisesti häikäise sulavuudellaan. Myös äänipuoli on sitä taattua ja tavallista, ja muistuttaa monesta muusta itäisestä seikkailupelistä.

Tämä on mainos:

Pelin keskeisenä sisältönä on yhdistelmä taistelua ja ongelmanratkaisua. Taistelu on paljolti yksioikoista, erityisesti pelin alussa. Nuoren varkaan rooli on enimmäkseen hämätä vihollisia, samalla kun Majin takoo nämä maanrakoon. Tämä tarkoittaa saman napin kiihkeää hakkaamista, kunnes kaikki ovat maassa. Toki Majinin kasvavat voimat tuovat tähän hieman vaihtelua, mutta muuten kokemus on toistava, etenkin kun viholliset ilmaantuvat aina takaisin aluetta vaihtaessa.

Ongelmat puolestaan ovat usein helppoja ratkaista, mutta tähän vaaditaan tarpeettoman paljon edestakaisin juoksentelua ja säätämistä, juonen seisoessa tällöin paikallaan. Tämä onkin harmi, sillä itse juoni on mielenkiintoista seurattavaa, mutta sen avaaminen on vain tehty tarpeettoman töksähteleväksi.

Majin and the Forsaken Kingdom tarjoileekin näin tuttuja elementtejä uudelta lautaselta, mutta lopputulos olisi kaivannut tuhdimpia mausteita. Nykyisellään peli vetoaa ehkä juuri nuorempiin pelaajiin.

Majin and the Forsaken Kingdom
Tämä on mainos:
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
Majin and the Forsaken Kingdom
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Alkuanimaatio, hyvät lähtökohdat
-
Hidastempoinen, toistavat taistelut, liikaa juoksentelua
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Käyttäjäarviot

  • Raine Laaksonen
    Ketteryyden ja vahvuuden kohtaaminen lienee ystävyystarinoista se perinteisin. Majin and the Forsaken Kingdom tarjoaa lähtökohdiltaan todella... 8/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Majin and the Forsaken KingdomScore

Majin and the Forsaken Kingdom

ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

Majin on toimiva yhdistelmä taistelua ja ongelmanratkaisua, mutta peli olisi kaivannut koriinsa muutakin kuin suoria lainoja.

Majin and the Forsaken Kingdom

Majin and the Forsaken Kingdom

ENNAKKO. Kirjoittaja Kimmo Pukkila

Voron ja peikon seikkailu pimeyden voimien turruttamassa valtakunnassa vaikuttaa hieman poikkeavalta toimintaseikkailulta syksyn pelisumassa.



Ladataan seuraavaa sisältöä