Marathon

Pelin alkudemo antaa hyvää scifi-tunnelmaa retrovivahteilla. Tunnelman luonti tosin keskeytyy osittain liialliseen kuvien vilkkumiseen, mikä tehostamisen myötä päätyy lopulta sekavaksi digioksennukseksi. Tarinasta jää sen verran selvyyttä, että eletään tulevaisuudessa, jossa juoksijoiksi kutsutut palkkasotilaat pyrkivät varastamaan vieraan planeetan resursseja ja pakenemaan onnistuneesti. Tavoitetta monipuolistetaan erillisillä tehtävänannoilla, mutta kokonaisuus jää epäselväksi ja kieltämättä aika persoonattomaksi "looter-shooteriksi".

Alkudemossa nähty bugahteleva ja epäselvä scifi-teema jatkuu valikoissakin. Itse asiassa vietin ensimmäisen pelikierroksen jälkeen toistakymmentä minuuttia valikoita selaten etsiessäni tietä ulos seuraavaan peliin. Toki valikoissa käydään läpi hahmon varustusta ja päivityksiä, hyödynnetään kerättyjä resursseja sekä ostetaan tarvikkeita, mutta valikkorakenne on kaikessa sekavuudessaan suorastaan hirveä. Tarjolla on kaikenlaista scifi-sanastoa, mitä ei selitetä mitenkään, nappeja, jotka eivät tee mitään tai vie minnekään, ja ohjeita, jotka ehkä kertovat, mitä tehdä, mutta eivät sitä, missä kyseinen asia on. Tämän lisäksi valikkorakenne on suora porttaus PC-maailmasta, joten asioita valitaan hiiren kursorilla, jota ohjaillaan tahmeasti ja hitaasti tatilla. Turha ominaisuus, jonka Bungie halusi jostain kumman syystä tuoda Destinystä mukanaan.

Kun peliin päästään, meno on vauhdikasta. Silmistä kuvattu Marathon raksii kaikki räiskinnän peruselementit, joita liikkumiseen, ampumiseen ja hahmoluokan valintaan tulee. Alueita vartioivia tekoälyvihollisia räiskitään erilaisin asein, hyödyntäen valitun hahmoluokan erikoisominaisuuksia suojista läpinäkyvyyteen. Hahmoluokan valinta määrittelee myös mukaan tulevan aseistuksen ja taistelumuodon rynnäköinnistä hiiviskelyyn tai parantamisesta tiedusteluun. Valinnat tuntuvat olevan kohtuullisen hyvin tasapainossa, tarjoillen lähinnä erilaista tapaa pelata. Ainakin itse sain turpaan hahmolla kuin hahmolla ilman sen kummoisempaa eroa.

Marathon on tarkoitettu koettavaksi muiden pelaajien kanssa. Peli pyrkii jakamaan saman tasoisia pelaajia kolmen joukoksi, joilla tehtävät pitäisi suorittaa. Ilman keskustelua ryhmän kanssa peli kääntyy helposti yksilösuoritukseksi, jossa asiansa tietävät juoksevat läpi oleellisia tavoitteita tietämättömien kuollessa yksin vihollisen tulessa. Vaihtoehtoisesti peliin voi lähteä yksinkin, mutta selviytymisluvut eivät tästä juuri nouse. Molemmissa tapauksissa peli vaatii konsolilla erikseen maksettavan tilin verkkopelaamiseen.

Ydinpeli kiteytyy kuitenkin pitkälti alueen rosvoamiseen tavaroista. Pelissä kahmitaan mukaan kaikkea maassa lojuvasta irtoroinasta kassakaappeihin säilöttyyn arvotavaraan. Ongelmaksi muodostuvat hahmon häiritsevän rajalliset taskut, jotka täyttyvät nopeasti, sillä ne jaetaan mukana taistelutantereelle tuotavien tarvikkeiden ja aseiden kanssa. Tavaramäärän paljouden takia, mukaan otettavan ja pois tiputettavan roinan arviointi tulee eteen nopeasti. Peli ei pysähdy valikoitakaan selaillessa, joten hyödyllisen tavaran arvioiminen on häiritsevän hätäistä, varsinkaan kun peli ei kovin selkeästi ilmoita, mikä on tarpeellista ja mikä ei. En osaa sanoa, kannattaako mukaan ottaa lääkekaapista löytynyt arvokivi vai maassa lojuva generaattorin mäntä.

Kun annettuihin tavoitteisiin kentässä on päästy ja mukaan lähtenyt tavaramäärä tuntuu palkitsevalta, käynnistyy pelin viimeinen vaihe. Kentässä on tietty alue, jonka aktivointi vie pelaajan takaisin turvaan. Yleensä aktivoinnin myötä paikalle ilmestyvät myös muiden pelaajien ohjaamat vastukset ja tilanne eskaloituu häiritsevän hankalaksi. Marathonin match-making ei tunnu olevan ihan kunnossa, sillä aloittelijana ihmisvastukset tappoivat minut aina vain sekunneissa, vaikka kuinka yritin hyödyntää tarvikkeita ja erikoistaitoja. Kuolettavasti haavoittuessaan hahmolle tarjotaan mahdollisuus päästä takaisin peliin tiimikaverin ensiavulla, mutta ihmisvastukset eivät jätä tälle mahdollisuutta, vaan kerta toisensa jälkeen teloittivat välittömästi surutta maassa makaavan hahmoni, jolloin pelikerta oli menetetty. Kuolema tarkoittaa myös sitä, että kaikki kerätyt tavarat ja löydetyt aseet eivät tule mukana, vaan jäävät pelattuun tasoon. Tämä, jos mikä, sai kiinnostuksen lopahtamaan peliä kohtaan hyvinkin nopeasti.

Teknisesti homma pelaa hyvin. Hahmon liikuttelu on luonnollisen oloista ja hyvin hallinnassa. Ampuminen on tarkkaa ja erikoistaitojen käyttö sujuu pienellä totuttelulla. Hahmo reagoi hyvin ohjaukseen ja pienet tekniset viilaukset, kuten kameran käsittely antaa miellyttävän vauhdikkaan ja dynaamisen tunnun taisteluun. Ohjaus ei siis ole jatkuvan epäonnistumisen syytä. Kehno menestyminen on selkeästi iän myötä tulleen reaktion hidastumisen aiheuttamaa heikkoutta, minkä takia COD-moninpeli on yhtälailla tuskaista epäonnistumista. Tämän ymmärtäminen ei tee pelaamisesta kuitenkaan yhtään mukavampaa.

Visuaalisesti Marathon on kiehtovan persoonallinen. Retro scififiilistely bugahtavien signaalien efekteillä näyttää hienolta, tosin kikkailu karkaa käsistä liiallisen sekoilun ja välkkyvän kuvan muodossa, jolloin epileptikoilla on varmasti suu vaahdossa jo muutaman pelikerran jälkeen. Pelimaailma on kiitettävän yksityiskohtainen ja elävä, tosin harmillisen staattinen. Ampuminen ei juuri muuta mitään ympäristössä, mikä on harmillisen vanhanaikainen ratkaisu. Väripaletti pelissä on kuitenkin mielenkiintoisen räikeä, yhdistellen neonvärejä tummanpuhuvaan tekniseen tyylittelyyn, jatkaen onnistuneesti retrotunnelmointia omaperäiseen lopputulokseen. Pelillä ei tuntunut olevan ongelmia pyöriä Xbox Series X:llä ja isoin osa odottelusta menee oikeastaan kanssapelaajien etsimisessä eikä latauksessa.

Tähänkö on tultu, että Bungien uusi räiskintäpeli saa olon tuntumaan vanhaksi ja tyhmäksi. Huonosti ohjeistettu tavoite hukkuu täysin ylivoimaiselta tuntuvien ihmisvastusten armottomaan vastarintaan heti ensimmäisissä tehtävissä ja mielenkiinto lopahtaa tyystin. Samalla valikoissa poukkoilu hämmentää ylimääräisellä ja sekavalla kauhkalla, mihin tämän arvostelijan ymmärrys ja sen myötä mielenkiinto eivät riitä. Tekninen toteutus on hyvällä mallilla, mutta se ei yksinkertaisesti riitä viihdyttämään minua jatkuvassa kuolemisessa ja ihmettelyssä. Peli on hyvä muistutus siitä, miksi en pelaa moninpeliräiskintöjä ja kuinka tälle tyylilajille on ihan oma fanikuntansa.