March of the Eagles

March of the Eagles on sodankäyntiin keskittyvä historiallinen strategiapeli genren konkarilta Paradoxilta. Studion aiempiin peleihin verrattuna kokemusta on pelkistetty, mutta yksityiskohtia riittää yhä sen verran, että alkuun pääsemiseksi pelaajalle suositellaan ohjeiden lukemista - mikä tietysti kuulostaa isolta vaatimukselta kokeneemmille sotajermuille. Ohjeet itsessään ovat yksityiskohtaiset, ja ehkä jopa liian perinpohjaiset kaikessa tekstin määrässään. Mortti-tason aloittelijan ohje on parikymmensivuinen viimeistelemätön tekstikokoelma, jossa näkyy itsetekemisen jälki. Sen sijaan täyspitkä sadan sivun ohje on huolella taitettu ja aivan liian pitkä luettavaksi kerralla.

Pelin tutorial auttaa eteenpäin, jos lukeminen ei koneen ääreen asemoitua ja energiajuomien kovettamaa kenraalia kiinnosta. Sen suoraviivaisuus voi tylsistyttää, mutta jos Paradoxin aiemmat pelit Europa Universalis III (2007) tai Crusader Kings II (2012) eivät ole tuttuja, kannattaa pelin kontrolleihin oikeasti perehtyä huolella. Tutorial on kohtuullisesti rakennettu, eikä ilmiselviä isompia bugeja suunnittelusta löydy.

Grafiikat ovat tasoa, jota Paradoxilta odottaakin. Valikot ovat siistejä ja kohtuullisen helppokäyttöisiä. Sen sijaan pelin ikkunointia olisi voinut helposti parantaa yksinkertaistamalla niiden käyttöä ja esiintuontia. Valikot kun tuppaavat olemaan monesti juuri joukkojen päällä väärään aikaan. Graafinen yleisilme on 2000-luvun alun tasoa, mutta se ei aiheuta pahempia syyhyjä tällaisessa historiallisessa ympäristössä.

Musiikki sopii hyvin tunnelmaan ja tuntuu katoavan taustalle sotaan uppoutuessa. Taas hyökkäysvaiheessa saa kunnon kansallisromanttisia viboja, kun rummunpärinät soivat taustalla kenraalien saartaessa vihollista. Äänet ovat yksinkertaisuudessaan mitäänsanomattomia, mutta sopivat kuitenkin March of the Eaglesin yleisilmeeseen. Siis pelkistettyä mutta tehokasta.

Paradox on tunnettu monimutkaisista ja toisaalta aivonystyröitä koukuttavista peleistään. Tällä kertaa pelistä puuttuvat kuitenkin monimutkaiset juonittelut ja puuduttavan pitkät ajanjaksot. Ja tämä on hyvä lähtöasetelma, koska March of the Eagles on sodan strategisiin liikkeisiin ja resurssienhallintaan keskittyessään paras nautittuna tiiviissä paketissa, teräksenkylmänä.

Taistelut ajoittuvat vuosien 1805 - 1820 Eurooppaan. Pelaajan tehtävänä on hallinnoida joukkojaan ja alueitaan strategisesti ja suorittaa välillä viiltäviä taktisia hyökkäyksiä naapurimaidensa sivustoihin. Peliä ei voi voittaa ennen kuin Euroopan herruus on saavutettu sekä merellä että maalla. Tämä vaikuttaa selvästi strategian valintaan ja liittolaisten käsittelyyn - eihän sotaa voiteta passailemalla, vaan hyökkäämällä napoleonmaisesti vaikka sitten viimeisillä reserveillä.

Pelin voi aloittaa haluamallaan vaikeustasolla ja hyökätä vaikka heti Ranskan kimppuun, jos pokkaa riittää. Parin yrityksen jälkeen voikin sitten aloittaa alusta ja valita sopivat liittolaiset ja voilá! Yhtäkkiä Euroopan herruus onkin yhden hyökkäyksen päässä. Pelin koukku on juuri tässä: oikea-aikainen hyökkäys on välttämättömyys täydellisen aluehallinnan saavuttamiseksi.

Jotain moitittavaa kuitenkin on pelin yksityiskohdissa, esimerkiksi liittoumien voimasuhteet eivät ole yhteyksissä historiallisiin faktoihin, mutta pelistä on kuitenkin yritetty tehdä kovin monimutkainen joukkojen muodostamisen ja johtajien valinnan kohdalla.

Parhaimmillaan March of the Eagles on moninpelinä, ennalta valikoidussa seurassa. Kun teknisiin lapsuksiin IP-osoitteiden ja pelaajien checksumien kanssa tottuu, peli alkaa kulkea. Mikäpä sen parempaa kuin houkutella kaveri altavastaajan asemaan ja höykyttää sotapoikaa kunnolla suoraviivaisella ja nopealla hyökkäyksellä. Moninpelissä Eaglesin yksinkertaisuus muuttuu valtiksi: sopivasti valitut vastustajat saavat pelkistetyn sotastrategian tuntumaan historialliselta ainutkertaiselta tapahtumalta.