Metro: Last Light

Metrojärjestelmän synkästä labyrintista nousevaa hahmoa kohtaa kaunis maailma. Lumi on sulanut ja pilvet ovat kaikonneet taivaalta. Niiden paljastama post-apokalyptinen Venäjä Metro 2033:sta on silti edelleen vaarallinen paikka myös tässä jatko-osassa. Siivekkäät hirviöt lymyävät varjoissa, panokset ovat edelleen kortilla ja elämää eletään yksi kaasunaamarin suodatin kerrallaan. Metro: Last Lightin ilmapiiri suorastaan imaisee pelaajan sisäänsä, kiitos uuden grafiikkamoottorin tuottaman realistisen valaistuksen ja lukuisien yksityiskohtien.

Ensimmäisenä pelistä huomaa kuinka helposti lähestyttävä se on edeltäjäänsä verrattuna. Käyttöliittymä on kopioitu suoraan kuumimmista sotaräiskinnöistä, ja aseet ovat luotettavampia kuin Metro 2033:ssa. Vaikuttaa myös siltä, että mukana on tällä kertaa enemmän tavallisia sotilaita, koska tarina pyörii eloonjääneiden sisällissodan ympärillä. Kommunistit, natsit ja monet muut haluavat kaikki päästä käsiksi huippusalaisessa bunkkerissa lepäävään tuomiopäivän aseeseen. On selvää, että 4A Games pyrkii saavuttamaan laajemman yleisön elokuvamaisemmalla toiminnalla. Tahdinmuutokset ovat edelleen vallan vaikuttavia.

Kokemukseni pelin kanssa alkoi pudonneen lentokoneen penkomisesta, ennen kuin päähenkilö Artyon vietiin maanalaiseen kaupunkiin, jossa tämän täytyi selvitä muiden eloonjääneiden kanssa. Täällä tutustuttiin myös pelin pääpahikseen, joka on Hitler-henkisillä viiksillä varustettu kulttijohtaja. Tätä seurasi kidutuskohtaus ja jännittävä hiippailuhenkinen pakomatka. Ikävä kyllä kaikki tuntui minusta hieman turhan lineaariselta. Kehittäjät lupasivat kyllä, että lopullinen peli tulee tarjoamaan paljon vaihtoehtoisia reittejä sekä sivutehtäviä, mutten ole vielä täysin vakuutettu.

Olitpa sitten missä tahansa Metro: Last Lightissa, on fokus aina eloonjäämisessä. Kaasunaamareita täytyy korjailla taistelun jälkeen, ja visiiri täytyy pyyhkiä puhtaaksi liasta, seiteistä ja ötököistä. Artyomin taskulamppuun pitää myös veivata virtaa manuaalisesti. Lamppu on ensisijaisen tärkeä, kun luodit alkavat loppua ja kimppuun hyökii valoa pelkääviä mutantteja. Kaikki tämä yhdistyy taistelujärjestelmään, joka välittää pelaajalle todellisen vaaran tunteen. Se olikin ehdottomasti parasta antia tässä kokeilusessiossa.

Suurimmaksi kysymysmerkiksi jäi tekoäly. Hiippailuosioiden aikana aloin jo miettiä luulivatko vihollissotilaat, että olin näiden puolella. Nähtäväksi jää, saako 4A Games korjattua puutteet näin lähellä julkaisupäivää, mutta nykyiselläänkin Metro: Last Light oli sangen maistuva. Maailmanloppua odottaa harvoin näin innolla.