
Vuonna 2014 ilmestynyt Middle-Earth: Shadow of Mordor oli melkoinen toimintapläjäys. Talionin kostoretki muutti aikaisemmin niin perheystävällisen Taru sormusten herrasta -brändin veriseksi hiekkalaatikkoleikiksi, joka tarjosi pelaajalleen tyylikästä toimintaa, viihdyttäviä miekkataistoja ja kovasti kiitosta keränneen Nemesis-järjestelmän, jonka myötä jokainen Rautapihan örkki saattoi muuttua pelaajan arkkiviholliseksi. Monolith Productions ei ole yhtään löysäillyt muovatessaan jatko-osasta entistä vauhdikkaamman, eeppisemmän ja monipuolisemman kokonaisuuden.
Talionin kehossa asuva sormusseppä Celebrimbor on takonut uuden sormikorun Sauronin rökittämistä varten, mutta myös pimeät voimat ovat nostaneet panoksia. Sormusaaveilla, Balrogilla ja itse Noitakuninkaalla vahvistunut Sauronin armeija jatkaa armottomia sotaoperaatioitaan Keski-Maassa, ja yksinkertaiselta vaikuttanut kostoretki saa luonnollisesti mutkia ja sivureittejä matkaansa. Suurimpana hämmentäjänä nähdään ainakin jossain määrin Talionin ja Celebrimborin liittolaisena toimiva hämähäkkimäinen Shelob, jolla on ollut menneisyydessään hyvinkin paljon tekemistä niin Sauronin kuin Celebrimborin kanssa.
Shadow of Warin tarinankerronta on ottanut melkoisen edistysaskeleen viime kerrasta - mielenkiintoinen hahmogalleria ja tyylikkäät, määrältään runsaat välianimaatiot vakuuttavat heti alkumetreillä. Pelin juoni malttaa pysytellä ensimmäisen näytöksen ajan miellyttävän hidastahtisena, jotta kaikki oleelliset hahmot pääsevät ainakin esittäytymään. Troy Baker ja Alastair Duncan tuovat Talionin ja Celebrimborin ääninä hienosti eloa hivenen jäykästi kirjoitettuun dialogiin, ja uudet hahmot Polyanna McIntoshin Shelob etunenässä tekevät nekin vaikutuksen. Taustalla pauhaava eeppinen orkesterikakofonia luo oivallisesti tunnelmaa varsinkin toimintakohtauksiin.
Itse miekkataistot ja örkkien valtaamissa kentissä liikuskelu eivät ole muuttuneet jatko-osassa mihinkään. Miekka heiluu ohjaimen neliönapista ja iskut torjutaan kolmiolla, ja Talion loikkii ja kiipeilee tutun vetreästi ja nopeasti mitä tahansa pystysuoraa pintaa pitkin - hieman ärsyttävästi edellisosassa tasaisilla pinnoilla ilmenneet liikkumisongelmat ovat edelleen sitkeästi mukana. Juokseva Talion säntäilee liiankin liukkaasti paikasta toiseen, mistä seuraa turhia loikkia esimerkiksi maankamaralle vihollisten sekaan, kun pelaaja yrittää käskyttää gondorilaista oikeaan suuntaan. Samaten Talionilla on ajoittainen raivostuttava tapa kesken tiukkojen pakenemisten jäädä heittämään kuperkeikkaa kiipeiltävän seinän eteen, kun pitäisi kivuta ylös ja äkkiä.
Toisaalta liikkumiseen liittyviin kompastuskiviin törmää varsin harvoin pelin edetessä ja Talionin liikevalikoiman karttuessa, kun tämä pystyy esimerkiksi telesiirtymään salamurhattavien örkkien luokse tai hyppimään komeasti rakennelmien päällä. Tuplaloikkien oppimisen jälkeen Shadow of War muuttuukin varsin komeaksi ilma-akrobatiaksi, kun Talion voi viilettää alueiden läpi muutamalla tarkasti tähdätyllä hypyllä. Joissain kentissä taivaalla lentelee lohikäärmeitä, joiden selkään päästyään toimintaa kaipaava pelaaja voi syöstä tulta ja tappuraa vihollisten niskaan - muina ratsastettavina elikoina nähdään edellisosasta tuttuja garagor-petoja ja luolapeikkomaisia graugeja.
Shadow of Warin kentät ovat huomattavasti monilukuisempia ja -puolisempia kuin edellisosassa, vaikka sisällön tyyli ei olekaan kauheasti muuttunut. Joka kulmalla versoo piilopaikaksi kelpaavia puskia ja nurkat ovat täynnä kerättäviä arvoesineitä, Shelobin muistonrippeitä ja haltiakirjaimia. Pelaaja voi suorittaa yksittäisten haastetehtävien ohella online vendetta -keikkoja, joissa jahdataan palkintojen edestä muita pelaajia surmanneita örkkikapteeneita. Uudempaa sisältöä edustavat Celebrimborin omat haastetehtävät, joissa pelaaja ohjastaa ylimielistä haltijaa tämän muistoissa oppiakseen uusia taistelukykyjä. Nämä tehtävät eivät keksi sinänsä pyörää uudestaan millään tavoin, mutta avaavat mielenkiintoisesti Celebrimborin hahmoa.
Odotukset uudistunutta Nemesis-järjestelmää kohtaan ovat kohonneet varsin korkeiksi, ja Shadow of War antaa palaa koko rahan edestä. Talionin surmanneet örkit saavat edelleen ylennyksiä ja parempia varusteita muuttuen entistä vaikeammin tapettaviksi, ja kehittyneempi tekoäly on saanut örkkikonnat toimimaan myös aiempaa aggressiivisemmin. Varsinkin korkeammilla vaikeustasoilla luvassa on huikean jänniä tilanteita, kun Talionin kertalleen suolestaneet konnat osaavat lähteä saalistamaan tätä isommalla joukolla tai hyvisten puolelle aivopesty örkkikenraali kääntää takkinsa taistelun kiivaimmalla hetkellä.
Yksi ikimuistoisimmista pelikokemuksistani tapahtui Minas Ithilin areenan kupeella, kun jouduin kahden vahvan konnan kurmottamaksi. Karkumatka loppui hyvin lyhyeen, kun kolmas, kuollutta aikoinaan teeskennellyt ja Talion-paran jo kahdesti tappanut örkkikapiainen tuuppasi sankarin takaisin keskelle jo hävittyä taistelua ja ammuskeli tätä jalkajousella useamman kerran päähän. Örkkikapteenien härski käytös kruunaa unohtumattomasti aiempaa aktiivisemman tekoälyn - mikäli uudistuneesta Nemesis-järjestelmästä haluaa todella saada enemmän irti, vaikeustaso kannattaa säätää ainakin keskivaikealle.
Shadow of Mordor päästi loppumetreillään pelaajan kokoamaan omaa örkkiarmeijaansa, mutta ominaisuudesta ei ehtinyt ottamaan kovin kummoista iloa irti ennen lopputekstien lipumista ruudulle. Jatko-osassa oman armeijan henkilöstöhallintaan päästään huomattavasti ripeämmin, ja örkkejä rekrytoidaan Talionin riveihin tutusti ympyränappia pohjassa pitämällä. Talionin puolella olevia örkkikapteeneita voi työllistää salamurhakeikoilla ja taistelumontuissa tapahtuvilla tappeluilla, jotka voittaessaan örkki vahvistuu entisestään. Sotatantereen puolella Talionin örkkikomentajille voi ostaa lisää kykyjä, jotka parantavat esimerkiksi sotaratsujen kestävyyttä tai tuovat toimintaan mukaan vihollisen kalustoa tärveleviä yksiköitä. Örkkiliittolaisten myötä peliin tuodaan rutkasti mukaan hömelöä ja häiriintynyttä huumoria, joka virkistää mukavasti Talionin ja Celebrimborin jäyhän äijäilyn jälkeen.
Sotaisat mittelöt tukikohdan tai alueen herruudesta ovat upeaa seurattavaa, kun Talion viilettää kahden örkkiarmeijan seassa - harmittavasti komeat mittelöt tuntuvat ainakin pelin alkupuolella vähän läpihuutojutuilta, sillä tarpeeksi tehokkaat joukot eivät varsinaisesti tarvitse Talionia mihinkään. Parin asemapaikan valtaaminen neliönappia painamalla ja linnakkeen pääjehun kellistäminen ovat tietysti tärkeitä käännekohtia taistelun kannalta, mutta pelaaja jätetään turhan sivuun varsinaisesta toiminnasta. Tosin juonen edetessä mittakaavaltaan jatkuvasti eeppisimmäksi muuttuvat linnaketaistot vaativat pelaajalta koko ajan enemmän kykyä varustella joukkojaan ja suunnitella näille annettavia kykybonuksia, joten ihan varsinaisesta kevytstrategiasta ei vaikuttaisi olevan kysymys. Valloituksen jälkeen omia linnoituksiaan voi edelleen varustella ja kehittää pelin nettipuolta varten, jossa oman armeijansa vahvuutta voi kokeilla toisten pelaajien tukikohdista sotimisessa tai päästää toiset yrittämään oman linnoituksen valtaamista.
Shadow of War on kiinnittänyt huomiota itseensä etukäteen pelinsisäisillä ostoillaan. Mukana on mobiilipeleistä tuttu kaupankäyntimalli, jossa pelaaja voi ostaa itselleen joko pelin omilla hopeisilla mirian-kolikoilla tai sitten tosielämän euroilla aarrearkkuja, joissa on erikoisörkkejä omaan armeijaan tai varusteita. Luonnollisesti oikeaa valuuttaa tiskiin iskemällä pääsee käsiksi parempiin sotureihin ja sotisopiin - pelaajalla ei ole vain yhtäkään järkevää syytä hassata ylimääräisiä rahasummia turhiin arkkukauppoihin. Örkkikapteeneita surmaamalla ja edellä mainittuja romppeita keräämällä pelaaja pääsee iskemään kyntensä hyvin pian himoittuihin Legendary-tason harvinaisuuksiin, ja omia keskitason varusteitakin voi päivitellä varsin mukavasti uusien ostamisen sijaan.
Myös Shadow of Warin ajoittain tuhnuinen graafinen ilme herättää kummastusta - kenttien tummimmat kohdat ovat värimaailmaltaan todella kulahtaneen näköisiä, ja niissä vilistävät yksinkertaiset hahmomallit tekevät pelistä jopa Shadow of Mordoria rumemman näköisen ilmestyksen. Celebrimborin tehtävissä leijailee aavemaista sumua, josta hahmot törröttävät rumalla tavalla tuoden mieleen 2000-luvun alussa ilmestyneet EA Gamesin Lord of the Rings -pelit. Komeimmillaan Shadow of War on kuitenkin todella nätti ilmestys, kun auringonvalo tanssahtelee Talionin haarniskalla tai ilmassa leijuu lumihiutaleita - unohtamatta tietenkään pelin näyttäviä välianimaatioita, joista sopivan tv-tarpeiston omistajat voivat nauttia 4K-tarkkuudella.
Ytimeltään Shadow of War on toki edeltäjänsä kaltaista suoraviivaista mäiskettä, joka on viety entistä messevämpiin puitteisiin - viimeistään oman örkkiarmeijan vyöryessä ruudulla virne leviää automaattisesti korviin saakka. Jokainen uusi alue pursuaa jatkuvasti tutkittavaa ja tehtävää, uusittu Nemesis-järjestelmä nostaa tehokkaasti tunnelmaa ruudun kummallakin puolella ja Tolkienin fantasiasaagaa röyhkeästi uudelleenkirjoittava juonikin toimii mainiosti. Monipuolinen ja erinomaisen viihdyttävä Middle-Earth: Shadow of War nousee Horizon: Zero Dawnin rinnalle yhdeksi pelivuoden parhaista toimintapaukuista.