Mina the Hollower

Eikö olekin hieman outoa, miten jotkut pelit voivat tuntua nostalgisilta ilman, että ne ovat itse asiassa vanhoja? Mina the Hollower näyttää siltä, että sitä olisi voinut pelata ylikellotetulla Game Boy Colorilla vuonna 1999, mutta samaan aikaan se tarjoaa modernin tunnelman, muotoilun ja elämänlaadun ominaisuuksia, jotka kuuluvat ehdottomasti enemmän 2020-luvulle. Kärsimättömille: Voin sanoa heti, että tämä on vakava ehdokas tämän vuoden viehättävimmän ja hiotuimman indie-seikkailun tittelistä!

Jos teiltä on jäänyt huomaamatta, asetelma on hieman erilainen. Pelaat nerokkaana hiirenä Mina, niin sanottuna "hollowerina", joka on aseistettu ruoskalla ja kyvyllä kaivautua maan alle kulkeakseen maailmassa. Kaivautuminen itsessään saattaa kuulostaa kikkailulta, mutta tosiasiassa se on koko pelin selkäranka. Käytät sitä jatkuvasti välttämään hyökkäyksiä, ohittamaan esteitä, löytämään piilotettuja käytäviä tai yksinkertaisesti liikkumaan nopeammin laajassa pelimaailmassa. Siitä tulee nopeasti yhtä luonnollista kuin tasohyppelystä Super Mariossa tai väistelystä Dark Soulsissa. Ennen kaikkea se antaa Mina the Hollower myös oman ainutlaatuisen koukun tässä tungoksessa, joka koostuu RPG-elementtejä sisältävistä tasohyppelytoimintaseikkailuista. Enää ei riitä, että pelissä on hienoja spritejä, mukavia chiptuneja ja viittaus Zeldaan, jotta ihmisten leuat loksahtavat alas. Nykyään vaaditaan jotain enemmän, ja onneksi Mina the Hollower omaa juuri ne ominaisuudet, jotka tekevät siitä erottuvan joukosta!

Tämä on synkempi peli kuin sen hieman alkeellinen Game Boy -estetiikka antaa ymmärtää. Toki siinä on kehittäjille ominaista charmia ja Shovel Knightista tuttua huumoria, mutta tarina ottaa myös yllättäviä käänteitä ja onnistuu välittämään paljon hyvin vähällä. Pidän ennen kaikkea tiiviistä tunnelmasta, jota voi parhaiten kuvata siten, että kehittäjät ottavat kaikki mahdolliset kliseet klassisista goottilaisista kauhuelokuvista, pakkaavat ne uudelleen peliin ja onnistuvat vastoin kaikkia odotuksia luomaan siitä jotain täysin ainutlaatuista. Pelillisessä mielessä se on kuin pohjaan olisi laitettu The Legend of Zelda: Link's Awakeningin unenomainen ja surrealistinen pelattavuus, täytteenä Castlevanian ulkoasu ja tunnelma ja kruununa Dark Soulsin anteeksiantamaton ja tinkimätön vaikeusaste. Maailma on laaja ja elinvoimainen, ja se rohkaisee jatkuvasti kokeilemaan uusia asioita, ja kun saat nopeasti käyttöösi koko arsenaalin taitoja, pelimaailmaan on todella jännittävää tutustua. Siihen haluaa uppoutua, opetella ulkoa sen oikotiet ja etsiä jatkuvasti seuraavaa salaisuutta.

Siitä on varmasti apua, että ohjaimet ovat moitteettomat, sillä ne reagoivat välittömästi jokaiseen napin painallukseen, ja taistelu on niin sujuvaa ja tarkkaa, että yksinkertaisimmatkin viholliset tuntuvat tyydyttäviltä hävittää. Ruoskan lisäksi käytössä on useita vaihtoehtoja, kuten veitset (jotka keskittyvät enemmän lähitaisteluun) ja vasara (hitaampi mutta tehokkaampi), ja aseita voi myös päivittää mielenkiintoisilla tavoilla, jotta Mina muuttuu pyöriväksi tuhon tornadoksi. Peli sisältää jonkin verran vanhan koulukunnan DNA:ta siinä mielessä, että siinä odotetaan sinun tarkkailevan maailmaa, oppivan viholliskuvioita ja kokeilevan kaikkia käytössäsi olevia työkaluja. Onneksi tässä ei ole paljon kädestä pitäen opettelua, mutta siitä ei koskaan tule myöskään hämmentävää, sillä terävä pelisuunnittelu työntää sinua jatkuvasti oikeaan suuntaan. Taistelussa löydät nopeasti lähes hypnoottisen rytmin, jossa vaihdat jatkuvasti hyökkäysten ja väistöliikkeiden välillä, ja myös pomot ovat kauttaaltaan loistavia, ei vain visuaalisesti vaan myös pelimekaniikaltaan. Yacht Club Games on luonut pomotaistelut, jotka ovat haastavia muuttumatta turhauttaviksi, ja vaikka kuolin monta kertaa, en voinut syyttää ketään muuta kuin itseäni.

Kirjoitin aiemmin, että Mina the Hollower tuntuu ylikellotetulta Game Boy Color -peliltä, eikä se todellakaan ole liioittelua. Pikselitaide on täysin johdonmukaista ja omaleimaista, ja on melkein provosoivaa, miten paljon yksityiskohtia ja persoonallisuutta kehittäjät ovat onnistuneet ahtaamaan tähän rajalliseen visuaaliseen tyyliin. Animaatiot ovat kauttaaltaan huippuluokkaa, ympäristöt kuhisevat pikku oikkuja, ja vaikka vihollisdesign on johdannainen, se on silti kodikas ja viehättävä. Peli välittää synkän ja kohtalokkaan tunnelman ja saa sen näyttämään vaivattomalta, mikä on helpommin sanottu kuin tehty. Grafiikka sulautuu saumattomasti fantastiseen soundtrackiin, jonka on säveltänyt veteraani Jake Kaufman (joka sopivasti aloitti ammattilaisuransa Game Boy Color -pelillä), ja pelimusiikin veteraaneista puheen ollen, myös elävä legenda Yuzo Koshiro on mukana muutamalla vieraskappaleella. Yhdessä he ovat luoneet äänimaailman, joka on yhtä aikaa melankolinen, uhkaava ja oudon kodikas ja kutsuva.

Se, mikä tekee Mina the Hollower todella toimivaksi, ei kuitenkaan ole jotain, mitä voisi määritellä, vaan enemmänkin tunne siitä, että kyseessä on todellinen rakkauden työ, seikkailu, jonka ovat huolella käsityönä tehneet kehittäjät, jotka todella ymmärtävät ja rakastavat tämäntyyppisiä pelejä. Jokainen pieni animaatio, jokainen salaisuus ja jokainen äänitehoste tuntuu sekä huolellisesti sijoitetulta että samalla luonnolliselta kuin ne olisivat aina olleet siellä.

Yacht Club Games olisi voinut tehdä asiat itselleen helpommiksi. He olisivat voineet tehdä jälleen yhden Shovel Knight -pelin, mutta sen sijaan he päättivät tehdä jotain uutta, jotain erilaista ja ehkä hieman synkempää. Mina the Hollower ei siis koskaan tunnu halvalta yritykseltä ratsastaa nostalgian aallolla. Se ei ole vain yksi peli meressä, joka on täynnä uusia-vanhoja indie-pelejä, joissa on päälle liimattuja retrografiikoita. Tämä tuntuu peliltä, joka todella ymmärtää, miksi niin monet meistä rakastuivat tuohon aikakauteen alun perin. Se ei johtunut vain vaikuttavasta pikselitaiteesta tai tarttuvasta piip-boop-musiikista, vaan myös seikkailun ja tutkimisen tunteesta. Tunne siitä, että oli olemassa fantastinen MAAILMA, joka oli ahdettu pienelle kasetille, maailma täynnä rajoituksia, mutta joka tuntui myös joltain suuremmalta kuin pelkkä kokoelma pikseleitä ruudulla. Ja tämä tunne... Mina the Hollower vangitsee tuon tunteen täydellisesti.

Mina juoksee läpi yön kuin itse kuu olisi lainannut hänelle sydämensä. Tämä ei ole vain yksi peli muiden joukossa, vaan peli, joka tuoksuu kesäaamun kasteelta, kuin sade vanhaa kiveä vasten. Se vangitsee lapsuuden sarjakuvasarjan tunnelman, ajan, jolloin maailma vielä kätki aarteita ja salaisuuksia jokaisen varjon taakse.