Arvostelu on kirjoitettu PC:llä pelatusta näkökulmasta.
Call of Duty on perinteisesti moninpelien kultastandardi, johon muita nettiräimeitä verrataan. Yli kahdenkymmenen julkaisun jälkeen peruspakettiin uskalletaan koskea vain varovaisin muutoksin, joten lähtökohtaisesti tarjolla on sitä tuttua herkkua pienillä maustemuokkauksilla. Näin tälläkin kertaa.
Moninpelit jakautuvat kahteen kategoriaan: perinteisiin taistelumuotoihin, joita löytyy peräti yksitoista erilaista sekä paluun tekevä zombie-tila, jossa pelaajat taistelevat yhdessä jatkuvasti eskaloituvia bombi-zombilaumoja vastaan selvitellen alueen arvoituksia.
Perusmoninpelissä pelaaja voi hypätä satunnaiseen ottelujonoon, jossa mukaan pääsee ensimmäiseen vapautuvaan taistelumuotoon. Halutessaan inhokkipelimuotoja voi filtteröidä pois, mutta ainakin itse tykkäsin sopivasta satunnaisuudesta, jossa mieli pidetään virkeänä vaihtelevilla toimintatavoilla.
Osa pelattavista muodoista on varsin perinteistä räimiskelyä, joissa olennaisinta ovat nopeat refleksit. Tiimipelaamisesta ei todellakaan ole haittaa, mutta muutamat deathmatch-variaatiot sopivat häröilevän satunnaiseen nettiseuraan kuin kiväärinperä rynnäkkökivääriin.
Mielenkiintoisempia vaihtoehtoja ovat kuitenkin erilaiset alueiden kontrollointiin perustuvat pelimuodot. Näissä pelaajien on yritettävä ainakin jotenkuten muodostaa systemaattisia hyökkäys- tai puolustuslinjoja. Yleensä tipoittain hyökkäilevä ja suoraan ryntäilevä joukkue päätyy häviäjäksi.
Lisäksi mukana on kolme erilaista yhteen elämään rajoitettua pelimuotoa, jotka väistämättä vaativat pelaajaa ottamaan edes hitusen rauhallisemmin ja suunnitelmallisemmin, sillä muutoin vaihtopenkki odottaa Counter-Striken tapaan kierroksen loppuun asti. Mitään Rainbow Six: Siegen kaltaista taktikointia ei tosin kannata odottaa.
Oma suosikkini on Kill Order, joka yhdistelee yleistä deathmatchia joukkuepelaamiseen. Yksi kummankin joukkueen pelaaja on High Value Target, jonka tappaminen tuottaa tuplapisteet. Myös HVT:n puolustaminen ja selviytyminen tuottaa lisäpisteitä, joten ryhmänä liikkuminen on yleensä järkevää. HVT-hahmojen sijainnit ovat aina kaikille näkyvissä, joten piiloutuminen ei onnistu, mutta vastaavasti HVT voi nähdä vastustajien sijainnit kartalla, jolloin joukkuetovereiden informointi sijainneista on erittäin arvokasta.
Zombitoiminta on nostettu toiseksi moninpelaamisen kärkiteemaksi. Kyseessä on soolona tai pienessä joukkueessa ympäristöä vastaan pelattava seikkailu, jossa sotilaat heitetään selviytymään jatkuvasti vaikeutuvia zombilaumoja vastaan. Tapot tuottavat resursseja, joiden avulla joukkue voi ostaa parempia varusteita ja avata uusia alueita kartalla.
Zombimoodi on hauska nosto ja irtiotto perinteisestä CoD-toiminnasta. Tunnelma on tiivis, mutta myös hieman koominen, sillä pelaajat voivat esimerkiksi ostella bonuksia tarjoavia purkkapalloja ja seikkailla toisissa ulottuvuuksissa. Vihollisarmada on tosin hitusen yksipuolinen, sillä pitkän päälle lähinnä luotisienien imukyky erityisesti pomovastustajien kohdalla tuntuu kasvavan. Karttojakin on tarjolla vain kaksi erilaista.
Julkaisun suurin uudistus liittyy liikkumiseen. Latinahenkisesti nimetty omnimovement, kutsuttakoon sitä suomeksi vaikka "kaikkiliikkeeksi", mahdollistaa sotilaan liukumisen ja syöksymisen kaikkiin neljään suuntaan. Tällä pyritään tarjoamaan entistä elokuvamaisempaa toimintaa, jossa soturit voivat syöksyä huoneesta toiseen kuin Max Payne konsanaan.
Moninpelin kannalta tämä tarkoittaa sitä, että yhtään paremmin osaavien pelaajien käsissä hahmot liikkuvat kaikkialle käytännössä liukuen tai syöksyen. Sujuuhan se näinkin, mutta ottaen huomioon kuinka machohenkisesti sarjaa markkinoidaan, ovat ympäriinsä liukuvat kommandot hitusen huvittava näky.
Itse ammuskelu on kaikeksi onneksi totutun sulavaa. Tarjolla on perinteisten rynnäkkökiväärien ja konepistoolien lisäksi pieni valikoima haulikoita, tarkkuuskivääreitä ja muita aseita, mutta käytännössä toiminnan tahti suosii mahdollisimman nopeita sarjatuliaseita. Kuolo koittaa niin nopeasti, että hitaampien aseiden hutilaukaukset ovat helposti kohtalokkaita.
Pelaaja saa käyttöönsä erilaisia varustepaketteja, joista osa avautuu nopeasti ensimmäisten kokemustasojen myötä. Jos yksi varustesetti ei vaikuta toimivan, voi pakkaa vaihtaa kuolon koittaessa. Piakkoin tarjolle avautuvat myös itse rakennettavat kokonaisuudet, johon aseet, kranaattien kaltaiset varusteet ja hahmon lisätaidot voi valita itse.
Eri laitteilla pelaavien välinen cross-play on oletuksena käytössä. Itse asiassa PC:llä pelaajille ei tarjota edes vaihtoehtoa kytkeä sitä pois, mutta sen sijaan konsolipelaajat voivat valita liittyvänsä vain muiden konsolipelaajien seuraan.
Teknisesti julkaisu toimii moitteettomasti. Valitettavasti tämän suhteen kokemus vaihtelee, sillä useat pelaajat ovat raportoineet kaatuilusta ja teknisistä ongelmista julkaisun yhteydessä. En ole varma olenko ollut onnekas, onko koneeni vain riittävän tehokas vai saatiinko kriittisimmät ongelmat korjattua vuorokaudessa ennen oman pelaamiseni aloitusta, mutta voin vakuuttaa, että itse en kokenut minkäänlaista nikottelua tai kaatuilua.
Sitä vastoin graafisesti toiminta on entistäkin tyylikkäämpää ja näyttävämpää, kuten tämän luokan AAA-peliltä onkin syytä odottaa. Myös nettikoodi vaikutti toimivan itselläni sujuvasti, joten oma pärjäämättömyyteni liittyy täysin tuolin ja näppäimistön välissä oleviin haasteisiin.
Suoraan sanoen kyseessä on tyypilliseen tapaan eräänlainen täyteen hintaan myytävä kausipäivitys, joka ehdottomasti toimii, mutta tarjoaa vain rajoitetusti uusia kokemuksia. Temaattisesti maailma on hieman hassu, sillä markkinointi on tapahtunut yrmyt erikoisjoukkosotilaat edellä, mutta tarjolla on silti sarjakuvamaista zombiräiskintää ja ympäriinsä liukuvia energiajuomasotureita.