Mortal Kombat vs DC Universe

Darwinin evoluutio-oppien mukaisesti lajit kehittyvät ympäristön vaatimuksien mukaisiksi. Heikot sortuvat elon tiellä ja vahvat senkun porskuttaa. Mortal Kombat on evoluution kannalta poikkeus. Muiden keksiessä uusia kikkoja ja ominaisuuksia, kaavoihin kangistunut Mortal Kombat vaikuttaa historian hämäristä esiin kaivetulta fossiililta. Pelin mekaniikka on nimittäin säilynyt lähes muuttumattomana jo kymmenen vuotta, eikä sarjan uusinkaan edustaja pyri nostamaan jo valmiiksi alaslaskettua rimaa.

Kaksiulotteinen taistelutanner on sentään kehittynyt kolmiulotteiseksi kehäksi, jossa voi ottaa myös sivuaskeleita. Syvyydestään huolimatta turpiinveto tapahtuu tiukasti kahdella tasolla, sillä sivuaskeleet toimivat vain ylimääräisenä väistöliikkeenä. Tasoja on pyritty piristämään lisäämällä niihin interaktiivisia elementtejä. Epäonnisen vastustajan voi tuupata vaikkapa tiiliseinästä läpi alemmalle tasanteelle ja pudotuksen aikana kehäraakin leukaperiin voi murjoa iskun jos toisenkin.

Tasolta toiselle singahdellessa yhdistelmäliikkeiden sijaan altavastaajaa kuritetaan Speden Spelien tyyppisellä reaktiotestillä, missä näppäillään ruudulla näkyviä nappuloita oikeaan tahtiin. Vastustajalle tarjotaan mahdollisuutta suojautua luuvitosilta samaisella näpyttelykikkailulla. Taitoon perustuvat, monimutkaiset liikekombinaatiot ovat olleet Mortal Kombatin selkäranka, eikä tällainen härvääminen todellakaan sovi pelin henkeen.

Scorpionin ja Sub Zeron kaveriksi taistelukentille astuvat Batman, Teräsmies ja muut DC Comicsin sarjakuvista tutut viitta- ja lateksisankarit. Hyviksien lisäksi mätkimään pääsee myös vinksahtaneella Jokerilla, sekä muilla legendaarisilla sarjispahiksilla. Yön ritari aisapareineen istuu huonosti Mortal Kombat -kaanoniin ja hahmokatraan lisääntyminen sarjakuvalisenssin voimin vaikuttaa päälleliimatulta ratkaisulta.

Toivottavasti tekoälyä vielä parannetaan, sillä tietokone on varsin epätasainen vastustaja. Joskus nätisti hymyilevältä vastustajalta saa murjoa kaikki legot lunastukseen ilman vastarintaa, kun taas satunnaisesti tekoäly jyrää päälle kuin mersukuski liikennevaloissa. Haaste ei nouse loogisesti, vaan heittelee oudosti laidasta laitaan.

Grafiikka on varsin nättiä ja hahmojen varusteet repeilevät taistelun tiimellyksessä. Areenoille olisi voitu ripotella enemmän lisätauhkaa, sillä nykykuosissaan kentät vaikuttavat staattisilta kulisseilta. Äänimaailma koostuu pääasiassa ähinöistä ja puhinoista ja sitä vaivaa yleinen mitäänsanomattomuus. Tekninen toteututus ei pääse yllättämään, mutta eipä se ärsytäkään.

Ohjaus toimii miten pitääkin ja tässä pelissä noviisitkin pärjäävät. Raivopäinen nappien takominen tuottaa yllättävän hyviä tuloksia, vaikka vaikeimmat yhdistelmäliikkeet vaativatkin ankaraa harjoittelua. Virtua Fighter -sarjan ystävien kannattaa kiertää tämä peli kaukaa, sillä näissä turpakarkeloissa olohuoneen herruus mitataan puhtaasti reaktio- ja näpytystaidoilla.

Erikoisista lisähahmoistaan huolimatta peli on kuin sarjan ensiosan uudelleenlämmittely, eikä näillä eväillä enää nykyään kisata mättöpelimarkkinoilla. Ylitäyden mätkintägenren jumbosijoille tipahtanut Mortal Kombat ei vieläkään onnistu nostamaan itseään, ellei peliin tehdä ratkaisevia muutoksia. Edes Batman ei pysty pelastamaan tätä tekelettä Lisenssikura- ja Keskinkertaisuus-nimisten superrikollisen käsistä.