Suomi
Gamereactor
arviot
Motorstorm: Arctic Edge

Motorstorm: Arctic Edge

Olemassa olevia pelejä mobiilimuotoon käännettäessä jotain on yleensä pakko jättää rannalle. Näyttävän ja vauhdikkaan Motorstorm: Arctic Edgen tapauksessa valintoja on tehty pääosin oikeissa asioissa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Motorstorm-sarjan reteään kaahailuun kuuluvat olennaisina osina useiden erilaisten ajoneuvojen ja ajoreittien kisat eri ympäristöissä. Motorstorm: Arctic Edge vie kaahaajat tällä kertaa lumisiin maisemiin puuteria pöllyttämään. Eri kisoja on satakunta, jaettuna noin tusinalle eri radalle. Eri kisavaihtoehtoja ovat normaalin "eka maalissa voittaa" -tyypin lisäksi esimerkiksi Time Ticker ja Speed. Ensimmäisessä pyritään saamaan 999 pistettä ennen muita, pisteiden kertyessä jatkuvasti oman sijoituksensa perusteella. Speed taas on varsin yhdentekevää pisteestä pisteeseen ajelua aikarajalla.

Sinänsä riittävät 12 monitasoista ja -reittistä rataa eivät eroa suuresti toisistaan. Samat kivikot, kurvit ja hypyt tuntuvat toistuvan aika ajoin. Omaperäisimpänä erottuu valtavien korkeuserojen Vertigo. Ratoja paahtamalla avataan uusia kisoja, kosmeettisia viritysosia sekä uusia ajokkeja. Lumisen maaston erikoisuuksiin kuuluvat mm. lumikelkat ja turboviritetyt lumiaurat, joiden edessä eivät pienemmät kiesit pitkään viihdy. Ajoneuvot eroavat toisistaan hyvin, mutta isojen autojen massa ei välity kunnolla etenkin törmäilytilanteissa. Hyvältä vaikuttanut kiilaus saattaakin lässähtää pieneksi tuuppaukseksi, vaikka osapuolina olisivat rekka ja motocross-pyörä.

Motorstorm: Arctic Edgen suurin kompromissi isoveljiinsä verrattuna on tehty grafiikkapuolella. Netissä kiertäneet "pelivideot" olivat markkinointikoneiston luomuksia ja lopullinen peli on varsin karkeatekoinen niihin verrattuna. Yleisilme on rakeinen ja laatikkomainen niin kenttien kuin ajoneuvojenkin osalta. Tekstuurit ovat paikoittain suttuisia ja epämääräisiä. Mutta kaikki tämä on tehty, jotta sulava ruudunpäivitys ja kahdeksan kuskin kisat olisi voitu säilyttää. Pelattavuus on mennyt näyttävyyden edelle, ja hyvä niin. Hiljattain arvioitu PSP:n Gran Turismo olisi voinut ottaa tältä tekeleeltä oppia, vaikka muuten teknisesti huippulaatuinen olikin.

PSP:n tatin hieman kiikkerää ja aluksia vaikeaa ohjaustuntumaa tasapainotetaan - hieman liikaakin - tekoälyn varsin kepeällä vaikeustasolla. Vasta ensimmäisten 25 kentän jälkeen se alkaa pistämään edes hieman hanttiin. Myöhemminkin tuntee kisaavansa ennemmin kenttää kuin vastustajia vastaan sijoituksen tipahtaessa lähinnä omien ajovirheiden takia. Alkupuolella muita kilpailijoita ei välttämättä näe ensimmäisten minuuttien jälkeen enää kertaakaan.

Tämä on mainos:

Parhaiten Motorstorm: Arctic Edge toimii moninpelissä, jota se tukee sekä samassa tilassa että netitse. Kun tekoälystä ei tarvitse välittää, kanssapelaajien luoma älykäs kaaos pääsee oikeuksiinsa monipolvisilla radoilla. Kisaamisesta ei kuitenkaan missään vaiheessa tule niin innostavaa, että sitä jaksaisi tahkota mielikseen päivästä toiseen. Lumi on on parhaimmillaan pieninä paloina.

Motorstorm: Arctic Edge
Motorstorm: Arctic Edge
Motorstorm: Arctic Edge
Tämä on mainos:
Motorstorm: Arctic Edge
Motorstorm: Arctic Edge
Motorstorm: Arctic Edge
Motorstorm: Arctic Edge
Motorstorm: Arctic Edge
Motorstorm: Arctic Edge
Motorstorm: Arctic Edge
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Sujuva ruudunpäivitys, monta ajokkia radalla, moninpeli
-
Heikko tekoäly, karu katsella, fysiikka tökkii
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Motorstorm: Arctic EdgeScore

Motorstorm: Arctic Edge

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Kepeä Motorstorm säästää oikeissa kohdissa, jolloin vauhdin hurma ja etenkin moninpelin riemut pysyvät sulavana kokonaisuutena.



Ladataan seuraavaa sisältöä