Narcos: Rise of the Cartels

Narcos: Rise of the Cartels on niin sanottu isometrinen vuoropohjainen strategiapeli, joka sijoittuu Kolumbiaan. Peli tietenkin perustuu Netflixin suosittuun sarjaan. Harmillisesti peli ei onnistu lunastamaan kaikkia odotuksia.

Narcos kertoo Pablo Escobarista, joka onnistui nousemaan huumekartellin johtoon. Peli perustuu Netflixin sarjan ensimmäiseen kauteen. Toisin sanoen TV-sarjan fanit saavat pelistä eniten irti. Henkilöhahmot näyttävät kovasti sarjan vastineiltaan, ja samoin musiikki ja tarina on otettu suoraan ohjelmasta. Ajoittain tulee tunne, että peli koettaa linkittää itsensä TV-sarjaan ikään kuin siten oikeuttaen olemassaolonsa. Olisi ollut mukavaa, jos peli olisi ollut rohkeasti enemmän oma itsensä.

Lyhyesti sanottuna Narcosissa tehdään vuoropohjaisia tehtäviä, ja valittavana on kaksi eri puolta: Narcos ja DEA eli Drug Enforcement Administration, joka myös jenkkien huumepoliisina tunnetaan. Alussa ei kuitenkaan saa valita, millä puolella pelaa. Itse asiassa Narcosin tarinaa on ensin hieman aukaistava suorittamalla DEA-tehtäviä.

Ennen taistoon menemistä voi valita viisi jäsentä omaan ryhmään. Hahmoluokkia on niin ikään viisi DEA-tehtävän aikana. Yhdellä on pistooli, ja hän pystyy juoksemaan pidemmälle. Toisella on kranaatinheitin, kolmannella haulikko ja neljännellä rynnäkkökivääri. Mukana on myös jeppe konepistoolin kanssa. Suurimman osan ajasta pelasin haulikko- ja rynnäkkökivääriyksiköillä, koska ne vaikuttivat kaikkein hyödyllisimmiltä.

Kun tarina lopulta aukeaa niin huomaa, että siinä ne tarjolla olevat hahmoluokat olivatkin. Moinen tuntuu laiskalta pelisuunnittelulta, sillä ainoastaan hahmojen ulkonäkö ja nimet vaihtelevat. Olisi ollut mukavaa, jos eri puolilla olisi ollut selvästi erilaisia yksiköitä. Sama pätee kenttäsuunnitteluunkin, sillä usein Narcos-tehtävät olivat vain DEA-tehtäviä toisin päin.

Peli on onneksi parhaimmillaan juuri tehtävissään. Toimeksiantona saattaa olla tämän kohteen hengiltä päästäminen, tuon kohteen suojeleminen, tämän pelastaminen tai vaikka tarpeellisen tiedon etsimistä. Pelaamisen aikana liikkumisen järjestys määräytyy kuin roolipelissä ikään, eli jokainen hahmo liikkuu vuorollaan. Idea on hyvä, mutta varsin usein keskityin vain muutamaan hahmooni tehden niistä yhden miehen armeijoita. Tämän tekniikan mahdollistaa heikko vihollisten tekoäly.

On kuitenkin sanottava, että kenttäsuunnittelu on hyvää, ja kehittäjät ovat selvästi panostaneet luodakseen Kolumbian taian peliin. Lisäksi suosikkipelimekaniikkani on se, että kun on ottanut ensin tarpeeksi osumaa, pystyy vastustajansa teilaamaan yhdellä iskulla. Tämä ei kuitenkaan luota onneen, vaan lopetusiskun tekeminen suoritetaan oikea-aikaisella nappien painelulla eli "quick time eventillä", jossa tähdätään tatilla tähtäin vihuun ja painetaan X. Mukana on myös vastahyökkäyksen mahdollisuus, joka perustuu samaan ideaan. Hienoa on sekin, että vastahyökkäys perustuu ajatukseen, ettei kyseinen hahmo kuluttanut kaikkea liike-energiaansa oman vuoronsa aikana. Näin ollen osaa jää talteen niin sanotuiksi vastaiskupisteiksi. Moinen tuo pelaamiseen lisää miettimistä, mikä on tällaisessa pelissä oikein hyvä asia.

Ensimmäinen iso valituksen aiheeni on tekoäly, jonka jo mainitsinkin. Liian usein näkee pahiksen juoksevan suoraan kohti, ampuvan pistoolilla pelaajaa naamaan tehden kuitenkin hyvin vähän vahinkoa, ja sitten lopettavan oman vuoronsa siihen. Pelaajan ei tarvinnut tehdä muuta kuin valita hyökkäyksen kohteeksi joutunut phis, ja ampua takaisin.

Toisekseen on huonoa, että hyvin harvoin pahikset osoittivat minkäänlaista aloitteellisuutta. Tämän huomasin varsinkin DEA:n puolella pelatessa, jolloin kannattaa pitää hyökkäyksen kärjessä yksi tai kaksi erityisen vahvaa hahmoa. Idea on siinä, että jokaisen vuoron jälkeen pystyy lepäämään ja lataamaan terveysmittaria. Näin ollen saavutettu voitto ei tunnu ansaitulta, sillä usein pahikset vain seisovat paikoillaan pelaajan yksiköiden läheisyydessä. Näin ollen pelaaja voi kaikessa rauhassa parannella itsensä kuntoon. Ihan aina moinen ei onnistu, ja kun näin tapahtuu, muuttuu pelaaminen äkkiä taas jännittäväksi.

Tehtävien välissä suunnataan omaan tukikohtaan. Silloin voi laitella taitopisteitä paikoilleen omille hahmoilleen, saada auki uusia kykyjä ja niin edelleen. Haavoittuneet yksiköt voi laittaa joko lepäämään, tai sitten parantaa ne maksua vastaan. Jos taas yksikkö kuolee tehtävän aikana, se myös pysyy kuolleena. Tämä tietenkin tuo lisää motivaatiota pitää huolta omista joukoista.

Jos vanhan ketun haluaa korvata, voi rekrytoida uuden tulokkaan. Erikoista on se, ettei rahasta tarvitse välittää: sitä on aina tarpeeksi tarjolla. Herää kysymys, miksi talous pitää olla lainkaan mukana pelimekaniikkana, kun kerran sitä ei millään tavalla oikeasti hyödynnetä.

Kaiken kaikkiaan pelaaminen tuntuu ajoittain liian helpolta, kun varsinaista strategiaa ei aina tarvita vihujen tekoälyttömyyden vuoksi. Näitä tekijöitä lukuun ottamatta kyseessä on varsin hiottu peli, joka näyttää ja toimii hyvin. Ohjaus toimii hyvin, ja käyttöliittymä on sujuva käyttää. Ja kuten sanottua, kenttäsuunnittelu on oikein onnistunutta. Lisäksi musiikki ja äänimaailma on hienosti tehty. Harmillisesti hahmot toistelivat jatkuvasti samoja iskulauseita taisteluiden aikana.

Toisin sanoen Narcos on työnsä tekevä mukiin menevä peli, jossa olisi ollut potentiaalia parempaankin.