Naruto: Clash of Ninja Revolution 2

Tunnustan, en tunne Naruto-mytologiaa laisinkaan. Kuten aiemminkin testaamani Naruto-pelit, myös Naruto: Clash of Ninja Revolution 2 vaatii tarinan ja taustojen ymmärtämiseen fanipohjaa, joten objektiivisena pysyttelevän arvostelijan ne jättävät hyvin kylmäksi. Myös pelin ennakkotiedot tekivät tämän hyvin selväksi, niissä kun mainostetaan pelin olevan tarinaltaan erityisesti amerikkalaisille animekuluttajille suunnattu. On kuitenkin kummallista, että peli olettaa pelaajan tuntevan hahmogallerian ja sarjan maailman täydellisesti.

Taustojen takana piilee kuitenkin varsin hyvä peli. Pelin taistelumoottori on erittäin yksinkertainen, mutta silti taktinen ja hauska. Ohjaaminen sujuu niin wiimoten ja nunchakun yhdistelmällä kuin Gamecube- ja Classic-ohjaimillakin. Wii-ohjaimilla pelatessa kaksi nappia on varattu syvyyssuunnassa liikkumiseen, yksi nappi heitoille, yksi pitkän matkan iskuille ja yksi erikoisemmalle superliikkeelle. Peruslyönnit suoritetaan Wiimoten huiskinnalla. Laattaohjaimilla suurin ero on se, että huiskaisut on korvattu peruslyönnille tarkoitetulla napilla. Välineestä riippumatta ohjaaminen on miellyttävän tarkkaa ja toimivaa ja iskut lähtevät perille sellaisina kuin ne on tarkoittanutkin.

Taktista elementtiä lisäämään taisteluareenoilla on kantoja, kiviä, laatikoita ja muuta vastaavaa roinaa, joiden takana voi piilotella. Osaa tavaroista voi viskellä vastustajaa päin tai muuten vain iskeä säpäleiksi. Koska hahmot torjuvat iskut automaattisesti edestäpäin, ainoa keino saada iskuja sisään on joko kiertää vastustajan sivustaan tai rikkoa tämän aloittama kombo. Esteiden avulla sivustaan pääseminen helpottuu -- jos onnistuu livahtamaan suojan taakse sopivalla hetkellä, karahtaa vastustajan iskusarja kirjaimellisesti kiveen. Lisäksi areenoilla voi olla useampia taistelijoita yhtäaikaisesti. Neljän ninjan mätkiessä yhtä aikaa toisiaan areenan hyödyntäminen tulee todella tarpeeseen nopeiden refleksien lisäksi, eikä vähiten siksi että taistelut tuppaavat menemään tällöin ikävän sekaviksi. Halutun kohteen valinta on turhan vaikeaa ja muut ninjat peittävät näkymät yleensä turhan tehokkaasti.

Pitkän tarinapelin lisäksi peli tarjoaa yksinpelaajalle 300 pienempää tehtävää, eli 10 kappaletta per taistelija. Kaiken mahdollisen suorittamiseen saa tärvätä aikaa tosissaan, sillä tehtävät eivät ole helppoja ja osa lukitusta materiaalista on avattavissa vain moninpelin kautta. Suurin ongelma on se, että pelillisesti hahmot eivät juurikaan erotu toisistaan ja sarjaa tuntemattomalle ne jäävät todella persoonattomiksi. Varsinaista intoa pelaamiseen ei synny, kun tarinan läpäisyn ja muutaman tehtävän jälkeen kaikki oleellinen sisällöstä on jo nähty. Hahmojen samankaltaisuudesta johtuen myös taistelut toistavat pidemmän päälle itseään. Nettipeliä Naruto ei tarjoa vieläkään.

Naruto: Clash of Ninja Revolution 2 on harvinaisen selkeä fanituote. Siitä huolimatta peli viihdyttää aikansa myös Naruto-ummikkoa, varsinkin kun peli muun hyvän lisäksi näyttää ja kuulostaa mainiolta. Eikä sillä että Wiillä juuri tällä hetkellä montaa parempaakaan mätkintäpeliä olisi. Oranssin ninjan ystäville peli on todennäköisesti napakymppi, mutta myös mätkintäpeleistä yleensä pitävän Wii-miehen kannattaa pitää nimike mielessä.