Naruto: Ninja Council 3

Naruto-ninjan seikkailuja on muutaman viime vuoden ajan nähty useilla eri pelilaitteilla runsaasti. Myös pelien laatu on vaihdellut hurjasti pelistä toiseen. Toinen ninjaneuvosto on eurooppalaisesta näkökulmasta tuorein yrittäjä sarjassa. Pelisarjan järjestys on erikoinen. Ninja Council 2 on Japanissa kolmonen ja länsimaiden ensimmäinen Ninja Council puolestaan idän ihmemaassa nelonen. Omituinen järjestys selittyy osittain sillä, ettei sarjan kahta ensimmäistä, vain Japanissa Gameboy Advancelle julkaistua, osaa nähty länsimaissa lainkaan.

Pelinä Ninja Council 2 on perinteinen sivulta kuvattu tasohyppelymätkintä. Kentän alussa pelaaja valitsee hahmovalikoimasta yhden päähahmon jota ohjaa kentän ajan, sekä kaksi tukihahmoa jotka tekevät kosketusnäytön napautuksella satunnaisen superliikkeen. Myös päähahmolla on oma superliikevalikoimansa, jotka aktivoituvat piirtämällä kosketusnäytölle erilaisia kuvioita. Sinänsä perushyvän oloisesta konseptista huolimatta Ninja Council 2 on malliesimerkki siitä mitä tapahtuu, kun kehitettävälle tuotteelle ei anneta ajatusta kahvitaukoa kauempaa. Jo pelkästään "metsässä on pahis, poistakaa se" -henkinen juoni jättää ymmälleen. Tarinantynkä on vieläpä ilmeisesti jatkoa edelliselle osalle, jota ei kuten mainittua Euroopan rannikoilla nähty.

Vaan itse pelipä vetää rimaa vieläkin alemmaksi. Kontrollit ovat rasittavan epätarkat ja taistelu pelkkää yhden napin ja kosketusnäytön hakkaamista. Hyppyjen ohjaaminen on kankeaa, eivätkä seinäloikkien tapaisten erikoisempien temppujen tekeminen toimi läheskään aina niin kuin pitäisi. Pystyypä superninja kurmoottamaan vihollisia seinienkin läpi. Kentät ovat laajoja ja sokkeloisia. Muuten kiva, mutta opasteina eteenpäin toimivat vain joko ylös- tai alaspäin näyttävät nuolet. Karttaa ei ole, joten etenemisreitti on arvattava. Jokaisen kentän lopussa odottava pomovihollinen piipahtaa uhoamassa jo kentän puolivälissä tylsästä raivostuttavaan vaihtelevien minipelihaasteiden muodossa. Jos minipelin selvittää, on pomolla lopussa hieman vähemmän energiaa palkissaan. Esimerkiksi toisen kentän minipelin selvittäminen vaatii enemmän tuuria kuin taitoa, sillä kosketusnäyttö ei tunnu reagoivan tekemisiin vaikka kuinka otsa kurtussa ruutua hakkaisi.

Jos jotain hyvää haluaa väkisin sanoa, ovat erikoisliikkeiden yhteydessä näkyvät piirrospätkät kaunista katseltavaa. Erikoisliikkeet itse aiheuttavat lähinnä ihmetystä, niiden satunnaisuudessa kun ei ole minkäänlaista logiikkaa. Eräs hahmo antaa erikoistaitonaan päähahmolle energiaa tai vaihtoehtoisesti pamauttaa komean liukuhyppupotkutaklauksen. Juuri silloin, kun päähahmo on iskun päässä kuolemasta eikä vihollisia näy mailla halmeilla, irtoaa energialatauksen sijasta isku. Kun taas pelaaja on energiaa uhkuen pomovihollista vastaan kamppailemassa, vilistävät ruudulla potkujen sijasta sydämet. Pelkkään tuhoamiseen keskittyvät hahmot toimivat, mutta erikoisiskut tekevät tismalleen saman verran vahinkoa keskenään.

En ihan hetkeen muista pelanneeni yhtä raivostuttavan huonoa tekelettä kuin Ninja Council 2. Pelaaja on jatkuvasti pihalla kaikesta, mikään ei tunnu toimivan ja pelaaminen on turhauttavaa. Kuin kirsikkana kakun päällä Tomy ei ilmeisesti ole viitsinyt päivittää pelin grafiikkaa sitten Gameboy Advance -aikojen. Äänet on pakko pitää nollassa, sillä ne paukkuvat ja rytisevät pahemmin kuin mummon vanha putkiradio. Ninja Council 2 on selkeä fanituote, mutta vaikka Naruto kuinka pistäisi punttiin vibaa, kannattaa tämä tekele jättää kauppaan.