Need for Speed: Shift

Poissa ovat pyörivät vanteet ja pienkoneen kokoiset takaspoilerit. Neonväristen yökisojen tilalla ovat suljetut katu- ja aidot kilparadat, ja kaaravalikoimasta löytyy kaikkea Toyota Corollasta Koenigseggiin. Samalla tyylilaji on siirtynyt karvanopan verran kohti simulaatiota. Testattu betaversio paljasti konepellin alta yhtä sun toista.

Need for Speed: Shiftissä koko koreuden alustana toimii ajoneuvoluokkiin jaettu uramoodi. Kisat sisältävät peruskisaamisen lisäksi mm. kaksintaisteluita, aikahaasteita ja - suomenkielisen vastineen puutteessa - driftaamista. Palkintopallisijoista ja erilaisista manöövereistä tienaa tähtiä, jotka avaavat uusia ratoja. Pärjäämällä pullistuu myös lompakko, mutta vain tyhjentyäkseen pian autokaupan tiskillä. Kuski kerää myös kokemuspisteitä, ja tason nousu palkitaan kutsukisoilla, uusilla autoon iskettävillä vinyylitarroilla, riihikuivalla käteisellä tai jopa uusilla autoilla. Kaikenlaista muutakin pientä saavutettavaa löytyy kisojen aikana. Tähtiä tienaa suhteellisen helposti, joten uusia kilpailuja avatakseen ei tarvitse hinkata yhtä ainutta rataa täydelliseen suoritukseen asti.

Realistisempaan suuntaan siirryttäessä visiirit kääntyvät ajotuntuman toteutukseen. Vaikka Need for Speed: Shift on selkeästi edeltäjiään realistisempi, se ei pyri Forza Motorsportin tai Project Gotham Racingien tasolle, vaan pyörii hieman anteeksiantavammalla tasolla. Laitaa vasten ei sovi enää nuohota, sillä muut paahtavat armotta ohi rengasvallin kyhnyttäjästä. Monia kismittävä kuminauhaefekti, eli vastustajat joko hidastelevat tai kiihdyttävät keinotekoisesti pitääkseen porukan kasassa, oli joko hyvin kevyt tai tyystin poissa.

Erityiskiitoksen ansaitsee etenkin nopeammilla kieseillä hieno vauhdintunne ja hyvin toteutettu auton sisältä kuvattu näkymä. Pienillä kikoilla, kuten näkökentän sumentuminen törmätessä, mukana olon tuntu on aiempaa vahvempi. Audiovisuaalisestikin hommasta paistaa laatutyön jälki. Kaksisataa lasissa tunneliin paahtaessa tulee muuten sellaiset pörinät, että parempi pitää volyymit alhaalla yöllä pelatessa.

Mutta jotain pahaakin. Testattu PS3:n aikainen versio kaatuili ajoittain, ja siitä tuntui puuttuvan joitakin ominaisuuksia. Nämä korjaantuvat todennäköisesti lopulliseen versioon, sen verran laadukasta jälkeä peli oli jo tässä vaiheessa. Shiftin suurin ongelma ei liene kuitenkaan sen toteutuksessa, vaan valitussa tyylilajissa. Tuunaushiekkalaatikolla NFS oli kruunaamaton kunkku, mutta hyppäys vakavampaan tuo takapeiliin tukun kovia kilpailijoita. Need for Speed: Shiftistä onkin vaikea löytää sellaisia uniikkeja ominaisuuksia, jotka nostaisivat sen oitis ohi vaikkapa Forzasta ja sen jatko-osasta. Samalla vaarannetaan vanhan fanipohjan tuki. Vaikka tyylilajin vaihtaminen on pientä uhkapeliä, se on mahdollisesti juuri sitä mitä paikalleen polkemaan jäänyt sarja eniten kaipaa.