
Kaksi vuotta sitten jääkiekkopelien suurimpiin innovaatioihin noussut skill stick mahdollisti mailan vapaan liikuttamisen ja harhautusten loihtimisen analogista ohjausta käyttämällä. Syksyllä julkaistava NHL 09 jalostaa taitokepin periaatetta edelleen, ja pelikansan toiveet on tällä kertaa otettu huomioon myös puolustuspelaamisen muodossa. Kilpailevan NHL 2k -pelisarjan tyyliin ohjaustapa sallii mailan vapaan liikuttamisen puolustuspäässäkin. Jääkiekkopeleissä ennennäkemättömänä ominaisuutena myös hyökkääjän mailan nostaminen on nyt mahdollista. Nostalgianhimoisille ja lätkäpeliummikoille tarjotaan mahdollisuus pelata vanhan kunnon NHL 94:n tapaan vain paria nappia käyttämällä.
Kehitystiimin panostukset realistisen jääkiekkokokemuksen tuottamiseksi näkyvät myös NHL 09:n hyökkäyspelissä. Oikeassa kaukalossa usein nähtävä kiekko päätyyn ja perään -taktiikka on kehittäjien mukaan pakollinen osa hyökkäyspeliä etenkin kolmannen ja neljännen ketjun fyysisemmillä pelaajilla.
NHL 09:n ehdottomasti mielenkiintoisin uudistus on Be a pro -tilan mukaan tulo. EA:n muista urheilusarjoista tutussa pelimuodossa pelaaja asetetaan yksittäisen kiekkoilijan ohjaksiin tavoitteenaan uudeksi supertähdeksi nouseminen. Pelaajan uraa on mahdollista seurata AHL-farmijoukkueen neljännestä kentästä saakka, ja kehittyäkseen on pelattava oman roolinsa mukaisesti. Pelikentällä kamera on lähempänä pelaajaa, jotta hyökkäystilanteiden päättäminen olisi tarkempaa. Kun pelaajalla ei ole kiekkoa, kuvakulma liikkuu kauemmas. Puolustuspelin helpottamiseksi kentälle piirtyy suuntanuoli osoittamaan oikeaa sijoittumista, jos oman paikan löytämisessä on ongelmia. Pelaaja saa jokaisen pelin jälkeen myös valmentajan arvion suorituksesta, ja menestyksekkään uran luomiseksi on pystyttävä pelaamaan joukkueen eteen.
Nettipelaamistakin on uudistettu, ja aikaisempaa syvemmät nettiliigat sisältävät tulevana syksynä myös tilastot, pudotuspelit ja pelaajakaupat. Netissä voi pelata yhteensä 12 pelaajan otteluita, joissa jokainen ohjastaa yhtä kiekkoilijaa kentällä. Kaiken kerrotun lisäksi odotettavissa on kehittäjien mukaan myös eräs ennennäkemätön uudistus, jonka julkistusta jäämme odottelemaan kesän ajaksi.