NHL 12 tuo kaukaloon kolme isompaa uudistusta. Fysiikkamallinnusta on kehitetty entisestään, joten esimerkiksi pelaajien massalla on entistä enemmän merkitystä. Käytännön testeissä tämä näkyi siten, että isoja puolustajia tai voimahyökkääjiä oli turha yrittää taklata ilman puolen kentän mittaista vauhdinottoa. Maalin edustan siivoaminen on myös helpompaa kunnon korstolla.
Uutta on myös maalivahdin tuominen fyysiseksi osaksi peliä. Veräjänvartijan voi nyt taklata kumoon, mutta tiukka tuomarilinja takaa, että sen jälkeen ei limppua voi viskata tyhjiin seurauksitta. Leikkimielisen turnauksemme aikana maalivahdin alue täsmentyi edellisvuotisesta selkeästi uniikiksi osaksi kaukaloa, eikä vain eri värillä värjätyksi läntiksi maalin edessä. Kehitystiimi teki tiukkaa yhteistyötä LA Kingsin ykkösmaalivahti Jonathan Quickin kanssa siitä, miten maalivahti reagoi kaukalon tapahtumiin, maalineduspeliin, häirintään ja niin edelleen. Kehitystyössä on vuosien varrella muutenkin huomattu nuorten NHL-pelaajien innostus pelejä kohtaan. Monet heistä ovat pelanneet koko pienen ikänsä, joten oman naamansa näkeminen videopelissä on hieno hetki. Samalla kehitystiimi saa arvokasta tietoa kaukalon todellisista tapahtumista.
Vaikeimmin havaittava uudistus oli uusi "Anticipation AI". Suomalaisittain Ennakoiva Tekoäly pyrkii sijoittumaan oikeaan paikkaan jo hyvissä ajoin niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin. NHL 11:sta hyökkäyksen aloittamisen ongelmana oli, että tekoäly reagoi tapahtumiin vasta kun kiekko oli jo omilla hallussa. Uutukaisessa laituri polkaisee vauhtiin pikaisemmin, mahdollistaen nopeammat hyökkäykseen lähdöt. Omassa päässä hyvä puolustava hyökkääjä kuten Zetterberg saa katkottua monta huolimatonta syöttöä. Koneen ohjauksessa olevan pelaajan peliälystä riippuu, kuinka hyvin tämä toteutuu käytännössä.
Tulevaisuuden suunnitelmista oltiin vielä vaitonaisia. Tämän vuoden uusi EA:n Season Ticket tarjoaa tällä hetkellä lisäsisällön lisäksi mahdollisuuden päästä kokeilemaan uusia EA Sportsin pelejä etuajassa. Tikettiä ei kuitenkaan olla lähitulevaisuudessa laajentamassa esimerkiksi kausipäivitysten suuntaan fyysisten pelilevyjen kustannuksella. FIFA uudisti pelimoottorinsa tänä vuonna, mutta Ramjagsighin mukaan NHL:n tiimi on vielä tyytyväinen NHL 07:n aikaiseen moottoriinsa. EA Sportsin tiimit tekevät kuitenkin yhteistyötä jatkuvasti eri pelisarjojen välillä, joten joitakin FIFA:n uudistuksia voi päätyä myös kaukalon puolelle. Studiolla on myös halu tuoda peli useammille alustoille, mutta esimerkiksi PC-versiosta oltiin vielä vaitonaisia. Suoraa hylkäystä ajatukselle ei kuitenkaan tullut.
Turnauksen aikana havaitut uudistukset ja haastattelun yhteydessä paljastuneet seikat valoivat taas hiukan uskoa siihen, että NHL 12 on mitä todennäköisimmin innokkaalle virtuaalikiekkoilijalle se pakollinen valinta. Vasta todellinen pelitesti paljastaa lopulta, kuinka merkittäviä uudistukset lopulta ovat. Uutta Be a Pro -tilaa tai kausimoodia emme paikan päällä testanneet. Niistä ja kaikesta muusta voitte lukea pian lisää lopullisesta Gamereactorin NHL 12 -arviosta.