
Ninja Gaiden II julkaistiin vuonna 2008, ja kyseessähän oli jatkoa alkuperäisen Xboxin vuoden 2004 menestyspelille Ninja Gaiden. Mielikuvituksellisesti nimetty jatko-osa Ninja Gaiden II on julkaistu vuosien varrella useita kertoja, milloin muokattuna Sigma-versiona, ja milloin vain graafisesti paranneltuna uudelle alustalle. Jos kaikki eri versiot lasketaan, olen pelannut Ninja Gaiden II:n ainakin viidesti. Nyt maailmalle on annettu moderneille laitteille tuunattu Ninja Gaiden II Black, joten on taas aika lähteä uudelle kierrokselle.
Ninja Gaiden II Black on eräänlainen välimalli remasteroinnin ja kokonaan uusiksi tehdyn remaken välillä. Pelattavuuden osalta kaikki on niin kuin ennenkin, mutta ei kuitenkaan ihan. Mukana on paljon Sigma-version vaikutusta, kun sitä osaa etsiä. Näistä merkittävin Sigma-version vaikutus ovat osiot, joissa pelataan ninjailevan Ryu Hayabusan lisäksi kolmella muullakin pelattavalla hahmolla: Rachel, Ayane ja Momiji. Toisaalta taas veri ja irtoraajat lentävät kuin alkuperäisessä konsanaan, ja nykyajan malliin mukana on muutamia pelaamista helpottavia uudistuksia. Näistä merkittävimpänä mainitsen mahdollisuuden jatkaa epäonnistumisen jälkeen suoraan uudelleen pomotaistosta ilman tarvetta aloittaa edelliseltä varsinaiselta tallennuspisteeltä. Grafiikan puolesta voidaan puhua uusiksi tehdystä remakesta, sillä peli ei ole koskaan näyttänyt yhtä hyvältä. Kenttäsuunnittelu ja liikeanimaatiot ovat kuitenkin täysin ennallaan, minkä huomaa muun muassa tuttuina näkymättöminä seininä ja toisaalta siinä, että ohjaus on identtinen alkuperäiseen vuoden 2008 painokseen verrattuna.
Harmillisesti Ninja Gaiden II Black ei sisällä lainkaan verkko-ominaisuuksia, joten mukaan laitetut Tag Mission -tehtävät on nekin pelattava yksin. Onneksi mukana on sentään pätevä tekoälykaveri. Tag Mission on hyvä keino harjoitella tekniikoita ja muita liikesarjoja, jos tai kun kokee sellaiselle tarvetta. Joka tapauksessa Ninja Gaiden II Black ei sisällä kaikkea sitä, mitä peliin on vuosien varrella laitettu eri versioissaan. Mutta niin tai näin, on Ninja Gaiden II Black se paras tapa kokea peli modernilla laitteistolla.
Ninja Gaiden II on vaikean toimintapelin maineessa. Itse asiassa Ninja Gaiden oli se vaikea peli ennen kuin Dark Souls vei tämän paikan pelaajien mielissä. Uusin versio lisää mukaan helpon vaikeustason Hero Play Style, ja normaaliksi haasteeksi tarjotaan Path of the Acolyte, mikä siinä alkuperäisessä oli nimellä helppo. Vaikeana haasteena tarjotaan Path of the Warrior, ja oikein vaikeana Path of the Mentor. Ja kun pelin on kertaalleen läpäissyt, avautuu se todellinen haastetaso eli Path of the Master Ninja. Toisin sanoen haasteen voi muovata itselleen sopivaksi, ja tämä on ehkä Ninja Gaiden II Blackin paras uudistus. Itse valitsin "vaikean" eli Path of the Warriorin, ja se tuntui hieman liian helpolta. Toisaalta olen saanut melkein 20 vuotta harjoitella ajoitusta ja liikesarjoja, joten kokemuskin vaikuttanee haastetason kokemiseen. Niin ja pelitilanteen tallennuspaikkoja tuntuu olevan aiempaa enemmän. Painotan sanaa "tuntuu", sillä aivan varma tästä en ole.
Kuten valitettavasti aina ennenkin, ei kamera pysy vauhdikkaan toiminnan perässä. Säännöllisesti taistelun tiimellys siirtyy kameran ulkopuolelle, jolloin ei auta muu kuin luottaa hankittuun kokemukseen ja antaa mennä. Kameran asentoa voi toki korjata oikealla tatilla, mutta läheskään aina siihen ei ole aikaa. Onneksi pelihahmon hyökkäykset kohdistuvat aina ainakin suurin piirtein vihollisten suuntaan, mikä auttaa tiukimpien hetkien ohi. Kameraan on selvästi panostettu, sillä esimerkiksi kaiteet katoavat, jos ne tulevat pelaajan näkökentän eteen. Lisäksi nappia pohjassa painamalla kamera näyttää äänitehosteen kera oikean suunnan, mikä helpottaa etenemistä. Ninja Gaiden II Black on lineaarinen peli, joten eksymään ei muutenkaan pääsisi. Sen sijaan pienten sivupolkujen ja salapaikkojen etsimistä oikean suunnan hahmottaminen helpottaa.
Olen edelleen sitä mieltä, että Ninja Gaiden II:n taistelumekaniikka on täydellinen. Vuoden 2008 jälkeen ei vastaan ole parempaa tullut. Peli palkitsee ajoituksen, aggressiivisuuden ja tietysti myös erilaisten aseiden hallinnan näppäinyhdistelmineen. Mukana ei ole ainuttakaan huonoa asetta, ja kysymys on enemmänkin siitä, mihin itse tykästyy. Aiempina kertoina olen luottanut eniten miekkaan eli Dragon Sword -katanaan, mutta nyt on pakko pohtia, oliko pitkä keppi eli Lunar Staff näin tappavan tehokas jo aiemmissa versioissa? Niin tai näin, suosittelen käyttämään aikaa eri aseiden opetteluun, sillä viimeistään pelatessa Rachelin, Ayanen ja Momijin osioita on pakko opetella selviytymään jollain muulla kuin sillä yksinkertaisella Dragon Swordilla.
Huolimatta siitä, että olen pelannut Ninja Gaiden II:n moneen kertaan useilla eri alustoilla, on uusi kierros aina yhtä jännittävä. Hyökkäys voi tulla mistä tahansa ja koska tahansa (tai siltä se tuntuu), joten pelaajan on jatkuvasti oltava taisteluvalmiina. Kun sitten maassa on sikin sokin verta ja ruumiinosia, ravistaa Ryu Hayabusa sotkut miekkansa terästä, ja matka jatkuu. Tätä ei voi pelata rentoutuakseen, vaan nyt kutkutellaan jotain muinaista soturivaistoa sohvalla istuvan ihmisen takaraivossa.
Muutama mielenkiintoinen uusi ominaisuus parantaa pelikokemusta vaikuttamatta itse pelaamiseen lainkaan. Välivideoiden tekstityksen koon saa valita itse, ja tarpeen mukaan puhujan nimenkin saa laitettua näkyviin. Tämä helpottaa varsinkin kaukana sohvalla isolta televisiolta pelaavia. Toisekseen verisyyden tason saa niin ikään valita. Käytännössä kyse on valinnasta alkuperäisen painoksen verisyyden, ja toisaalta Sigma-version siisteyden, kesken.
Mutta entä se tarina sitten? Juoni on toki ennallaan, ja se on täsmälleen yhtä typerä kuin aina ennenkin. Joukko ylimaallisia arkkipahiksia uhkaavat syöstä maailman pimeyteen, joten Ryu Hayabusan on ryhdyttävä toimeen. Lopulta matka vie Japanin korkeimman vuoren eli Fujin luo, koska siellä (totta kai) ratkaistaan maailman kohtalo. Tarinasta ei oikeasti kannata välittää, sillä pääasiana tuntuu olevan esitellä pelaajalle mitä erikoisimpia henkilöhahmoja, ja kuljettaa päähenkilöitä ympäri maailmaa komeissa maisemissa.
Vaikka olisi joskus aiemmin Ninja Gaiden II:n pelannut, on tässä mitä oivin tilaisuus ottaa uusi kierros. Ja jos jostain syystä tämä uudemman polven Ninja Gaiden on jäänyt kokonaan väliin, on Ninja Gaiden II Black se paras aloituspiste. Kunhan vain muistaa sen, että nyt ei rentouduta, vaan taistellaan syke korkealla ja sormet peliohjaimella viuhuten.