Goichi "Suda51" Sudan uralle mahtuu jos jonkinlaisia kulttihittejä, joista No More Heroes -sarjan pelit pysyttelevät muistettavimpien sekoiluseikkailujen kärkipäässä - varsinkin kun pitkään odoteltu No More Heroes 3 on vihdoin ilmestymässä joskus ensi vuonna. Travis Touchdownin kolmatta tulemista vartoessa Switchillä voi kuitenkin perehtyä kahteen ensimmäiseen No More Heroesiin, jotka julkaistiin alunperin Wii-konsolille.
Ensimmäisessä No More Heroesissa (2007) nörtti nimeltä Travis Touchdown ostaa lasermiekan tehdäkseen vaikutuksen unelmiensa naiseen, jonka sydämen voittaminen edellyttää kymmenen kovanaamamurhaajan tappamista hämäräperäisen organisaation järjestämissä matseissa. No More Heroes 2: Desperate Strugglessa (2010) kerran jo mestaruudestaan luopunut Travis palaa tappokisaan mukaan aivan hänniltä koston motivoimana. Itsetietoinen juoni särmikkäänkajahtaneine hahmoineen ja omalaatuisine dialogeineen on edelleen No More Heroesien vahvin valttikortti - pelaaja jaksaa tahkota kymmeniä pomotaisteluita luolasto-osuuksineen yllättävän pitkään vain nähdäkseen, mitä ihmeellistä ja outoa peli heittää eteen seuraavaksi.
Wiin liikkeentunnistusmahdollisuuksia hyödyntäneet No More Heroesit jatkavat pelaajien liikuttamista Switchin Joy-Con -kapuloiden turvin. Omasta huidonnastani ilo oli kuitenkin varsin kaukana, sillä ainakin Switchin riemutikut eivät oikein tunnu lähettävän pelaajan toiminnasta syntyviä signaaleja konsoliin asti. Epätarkka ohjattavuus ja sisällöllisesti varsin itseään toistavat miekkasessiot ovat No More Heroesien tapauksessa varsin traaginen yhdistelmä, joka tuntuu potkivan parhaiten eteenpäin Pro Controllerin seurassa. Tuolloin tavanomaisesti napinpainallusten ja ohjaintattien kääntelyn varaan nojaava toiminta ei juuri yllätä, mutta sentään toimii erittäin luotettavasti.
Itse taistelumekaniikkoja kuitenkin piisaa Travisin painiliikkeistä verisiin ja tuhoisiin miekanheiluttamisiin asti kiitettävässä määrin. Ensimmäinen No More Heroes joutui vanhalla mantereella ja kotimaassaan aikoinaan väkivaltansa puolesta sensuurin hampaisiin, mutta nyt Japanissa ja Euroopassakin päästään nauttimaan tinkimättömän verisestä toiminnasta. Wii-aikakauden kulmikkaalle grafiikalle ei ole tehty teräväpiirtofiltterin lisäksi muita pakkelointitoimenpiteitä, mutta esteettisesti rohkeat ja vähän kornitkin hahmo- ja kenttäsuunnittelulliset ratkaisut kyllä kantavat eteenpäin. Sitä vastoin varsinkin ykkösosan välinäytöksiä olisi voinut puuteroida ja terävöittää entisestään, sillä nyt ne kyllä pistävät silmään aika rumalla tavalla.
Ensimmäinen No More Heroes toimi aikoinaan japanilaisten hiekkalaatikkopelien pioneerina, ja ykkösosassa päästään tuttuun tapaan tutkimaan Santa Destroy -merenrantakaupungin katuja joko jalkapatikassa tai sitten Travisin päheän moottoripyörän puikoissa. Ajan hammas on kuitenkin puraissut kaupunkiseikkailua varsin ikävästi - aavekaupunkia muistuttavan hökkelikylän roskisten penkominen uusien t-paitojen toivossa on juuri niin tylsää puuhaa kuin miltä kuulostaakin. Teillä ja kaduilla hortoilevat tekoälyhahmot väistelevät Travisia kömpelösti, ja tappomatseihin tai osa-aikatöihin matkustamiseen saa kulumaan aikaa tuhottoman paljon.
Ykkösosaa sisällöllisesti riittoisampi No More Heroes 2 tuntuu paljon tiiviimmältä ja siksi terävämmältä kokonaisuudelta, kun siirtymät Travisin tukikohtana toimivasta motellista tehdään karttaruudun kautta, ja minipelimuotoisten osa-aikahommien tekeminenkään ei tunnu niin suuritöiseltä, kun töihin pääsee siirtymään varsin pienellä vaivalla. Rahaa tarvitaan tuttuun tapaan päätarinassa etenemiseen ja uusien vaatteiden ostamiseen.
Kaksi ensimmäistä No More Heroesia pelittävät edelleen omalla kierolla tavallaan, vaikka pelejä ei ole juuri paranneltu eikä Switch-versioihin ole ängetty mukaan minkään sorttista lisämateriaalia - parinkympin kappalehinta tuntuu vähän korkealta siihen nähden, että touhua ei ole uudistettu tai hiottu millään tavalla. Kaiken kaikkiaan No More Heroes osoittaa olevansa itsetietoisen tärähtänyt ja väkivaltaisen rujo rakkauskirje japanilaiselle populaarikulttuurille, jota tuleva kolmososa toivottavasti pöyhii tutuin holtittomin ottein.
