Isä lähti merille eikä palannut koskaan takaisin. Syypää tähän on perhedraaman sijaan voimakas Oceanhorn-hirviö, jota jälkikasvu lähtee pilkkomaan takkapuiksi, vaikka suunnasta tai toimintatavasta ei ole vielä aavistustakaan.
Tarina on kiltisti sanottuna hyvin perinteinen. Siihen liittyy muinaista tietoa pulputtavia erakoita, moneen osaan jaettua taikakalua ja teemaluolastoja sivutehtävineen. Suomalaisen Cornfox & Brosin versio iOS:lle on hyvälläkin tavalla puhdas, etenkin Zelda-seikkailupelisarjaa mukaileva romppaus läpi aavikkotemppelien ja luolastoiden. Alustaa varten tekemistä ja nähtävää on hieman trimmattu lyhempien pelisessioiden mahdollistamiseksi.
Sankaripojua ohjastetaan hyvin simppelisti parin napin avulla. Liikkuminen on varsin suoraviivaista ilman tasohyppelyn tarvetta, ja suurimmalta osin kielekkeiltä ei voi tippua alas vahinkopainallusten takia. Yksi iso toimintanappi hoitaa suurimman osan muusta miekalla huitomisesta jutusteluhetken aloittamiseen tai esineiden käpistelyyn. Toinen pienempi painike on varattu pommien, kilven ja muiden apuvälineiden käyttöön. Hieman harmillisesti näitä voi olla "aktiivisena" vain yksi kerrallaan. Taistelu menee pitkälti toimintonappia näpytellen. Vain vaikeampien vihollisten kohdalla joutuu liikkumaan ja torjumaan iskuja. Mättämistä on varsin paljon, sillä viholliset palaavat jo käydyille alueille jos niille harhailee takaisin muualla käytyään.
Itse pelaaminen sisältää yleisen seikkailun (niin maalla kuin merelläkin) lisäksi edellä mainittua pahisten muilutusta ja yleensä varsin helppoja pulmakohtia, jotka yleensä ratkeavat työntelemällä laatikoita tai sytyttämällä soihtuja oikealla tavalla. Ne toimivat kuitenkin hyvänä vastapainona normaalisompailulle ja pakottavat pelaajan pysähtymään hetkeksi. Joskus pulmat ovat pakollisia luolastossa etenemisen takia, joskus ne tarjoavat lisäpalkintoja rahan tai kokemuspisteiden muodossa. Samoille alueille voi lisäksi palata myöhemmin uusien varusteiden kanssa, jolloin vanhasta mestasta saattaa löytyä uusia salaisuuksia tai etenemisreittejä. Tässä(kin) mielessä Oceanhorn mukailee genrensä tunnetuimpia edeltäjiä Zeldojen ja Castlevanioiden tapaan. Samalla yhdestä alueesta saadaan puristettua enemmän pelattavaa irti.
Harmillisesti kenttäsuunnittelu on ajoittain kovin sekavaa, eikä harhailua helpota epämääräinen tehtävänanto. Pelaajalle ei erityisen suoraan kerrota, mille saarelle pitäisi purtilollaan seuraavaksi seilata ja mitä siellä tulisi tarkalleen tehtyä. Monet alueet kulkevat lisäksi kahdessa tai kolmessa eri tasossa, ja oikeaan paikkaan päätyminen on välillä lähes sattumankauppaa. Kannattaakin varautua nuohoamaan nurkkia ja huitomaan aluskasvillisuutta matalaksi huolella sen oikean etenemisreitin löytääkseen.
Peli on saatavilla sekä iPadille että iPhonelle (ylläoleva kuva jälkimmäisestä versiosta).
Ilme on viimeisen päällä huolella suunniteltu iOS-ikonista lähtien käyttöliittymään ja itse pelin ulkoasuun asti. Kaikki on selkeää, värikästä ja pirteää. Viholliset poikkeavat toisistaan hyvin, antaen jo ilmeellään vihjettä siitä, millä tavalla ne pelaajaa pyrkivät kiusaamaan. Peli toimii laajuudestaan huolimatta hyvin testatulla iPad 2:lla, kunhan laitteen muisti bootata uudelleen välimuistin tyhjentämiseksi. Audiopuolellakaan ei ole valitettavaa, jos ei mitään erityisen mieleenpainuvaakaan. Ääninäyttelyä olisi ollut mukava kuulla lisää ainakin pääjuonen kohdalla.
Hieman yksinkertaisesta taistelusta ja hämärästä karttasuunnittelusta huolimatta Oceanhorn on iOS-laitteiden seikkailutoimintapelien kärkikaartia. Pirteä ulkoasu, tekemisen määrä ja sopivan mittaiset pelisessiot tekevät siitä helposti pelattavan iPad-pelin. Se tuntuu ihan oikealta peliltä, eikä ajantappovälineeltä. Oceanhorn on häpeilemätön inspiraationlähteissään, ja tunnistaa hyvin niiden lainaamisen arvoiset puolet. Cornfox & Brosilla on käsissään menestyksekkään pelisarjan ainekset, kunhan (toivottavat) seuraavat osat kykenevät pitämään riman yhtä korkealla.
