Omerta: City of Gangsters

Omerta: City of Gangsters on äärimmäisen harmittava tapaus viimeaikaisissa pelijulkaisuissa. Perinteisen Yhdysvaltoihin muuttavan gangsterialokkaan nousu ryysyistä rikkauksiin sisältää ominaisuusluettelossaan kaiken sen, josta henkilökohtaisesti digipeleissä pidän.

Pienen hahmonluontisession jälkeen käynnistyvä peli kertoo kriminaali-imperiumin vaiheista Atlantic Cityssä. Kieltolaki jyllää, joten rikollisilla on ennenkuulumaton tilaisuus tehdä sievoista tuohta trokaamalla viinaa ja muita paheita. Pelaaja opetetaan ensin seisomaan omilla jaloillaan alkupään tehtävissä. Jokainen näistä on erillinen alue kaupungissa. Kun yhden tehtävän on päräyttänyt läpi, siirrytään seuraavassa rakentamaan tuotantoketjuja taas tyhjästä. Ainoastaan mukana pyörivät palkolliset ja heidän varusteensa säilyvät tehtävästä toiseen. Suunnitteluratkaisu syö inhottavasti peli-iloa, sillä kaupungin ottaminen "tuotantokäyttöön" ei ole pidemmän päälle haastavaa eikä hauskaa.

Pelin valopilkkuja ovat eri jengiläiset. Rouheasti Cosa Nostra -kliseitä noudattavat hahmot ovat omalla tavallaan hauskoja ja persoonallisia, joskin ääninäyttelijät olisivat voineet vaatia hieman lisää dialogia eri huudahduksiin. Pelistä löytyy niin viinaan menevää irlantilaista kuin pizza-italiaa puhuva Mariokin. Tässä mielessä Omerta muistuttaakin Kalypson ja Haemimontin edellisiä diktaattorisimulaatiopelejä (Tropico-sarja). Vaikka ulkoasu on tyylitellyn realistinen, pelin hahmot keventävät yleistunnelmaa melkoisesti. Joku tykkää, toinen ei. Minua moinen ei häirinnyt. Jengiläiset nousevat myös tasoja ja niiden myötä saavat uusia kykyjä. Erikoisesti tasonnousut on sidottu tiettyjen kampanjatehtävien suorittamiseen eikä esimerkiksi taistelussa kunnostautumiseen.

Jokainen kenttä sisältää käytännössä saman rutiinin. Oma jengi lähetetään ostamaan, lahjomaan ja uhkailemaan lähialueen trokareita ja muita laitapuolen bisneshenkilöitä. Tämä tapahtuu valitsemalla haluttu rakennus (esimerkiksi laiton tislaamo) ja lähettämällä jengiläinen tekemään haluttu toiminto, esimerkiksi omistajan uhkailu. Erilaisia tuotantorakennuksia ja toimenpiteitä on paljon, mutta ne on toteutettu harmillisen laiskasti. Käytännössä kyse on aina "maksa x jotta saa tuotetta y" -tyyppisistä transaktioista. Sitten tuotetta Y pistetään eteenpäin niin, että siitä saa voittoa. Koko strategiakerros pyörii käytännössä "osta halvalla, myy kalliilla" -mekanismin päällä. Koko gangsteriulottuvuus on jäänyt kovin vähäiseksi, ja hommassa haisee taulukkolaskennan valju käry. Kokonaisuus toimii teknisesti, mutta ei ota aihepiiri juurikaan huomioon.

Sama pyhä keskinkertaisuus jatkuu myös pelin taktisessa, vuoropohjaisessa taistelussa. Hahmoilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa sekä aseistuksensa. Liikkumapisteillä liikutaan ja toimintapisteillä ammutaan tai käytetään kykyjä. Suojasta on kivempi ottaa kuulaa vastaan ja niin edelleen. Kaiken pitäisi olla kohdallaan, mutta keskinkertaisen tekoälyn ja itseään toistavien tehtävien takia räiskintäosioitakin alkaa pidemmän päälle välttää. Ennakkoon odotin, että esimerkiksi pankkikeikkoja pääsisi suunnittelemaan elokuvaperinteiden mukaisesti. Käytännössä nekin ovat vain pankissa tapahtuvia yhteenottoja, joissa vastustajilla on hieman parempaa tulivoimaa käytössään. On kuin Omertaa suunnitellessa kaikki hyvät ideat olisi väkisin puristettu yhteen muottiin.

Sinänsä ihan perusnätti peli tarjoaa pelaajalle kovin vähän merkityksellistä tai elämyksellistä tekemistä. Alun pienen ihastuksen jälkeen Omerta: City of Gangsters taantuu monotoniseksi samojen rutiinien toistamiseksi. Gangsteriaiheesta ei oteta kunnolla mehuja irti eikä tiukimpien leffojen tyyliä tai tilanteita näy mailla halmeilla. Vuoropohjaisia pelejä ei ole liiemmin nykypäivänä tarjolla, joten genren fanit pystyvät varmasti saamaan vähän nostalgiahuuruja Omertastakin.