Order of War

SquareEnix on ilmeisesti nyt analysoinut länsimaisen pelimaun, todennut sen olevan vähintäänkin suoraviivaista ja solminut sopimuksen Wargames.net:n kanssa Order of Warin levittämisestä tyhmille massoille. Tyhmille siksi, että juurikaan tätä virtaviivaisemmaksi ei vielä kukaan ole onnistunut strategiapeliä tekemään.

Herr Kommander, tervetuloa toiseen maailmansotaan, popkulttuurin Mariaanien hautaan. Tämä synkkä aika tulee piinaamaan pelaajia vielä seuraavallakin vuosikymmenellä, ellemme saa kolmatta aikaiseksi ja vauhdilla. Order of War kehuskelee henkseleitä paukutellen yhdistävänsä Total Warin massiivisen skaalan taistelut toiseen maailmansotaan, nivoen ne siistiksi helposti pelattavaksi paketiksi. Koska edellämainitut asiat sulkevat toisensa nopeasti pois, jäljelle jää ainoastaan pelin torso, joka antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa.

Pelin vaikeimpana osiona voisi pitää päätöstä, valitako Saksan vai liittoutuneiden kampanja? Helpotus on suuri, sillä peliin ei ole ympätty mitään eettissävytteistäkään: keskitysleirejä tai vankijunia ei Saksan puolella nähdä.

Order of Warin kuningasajatus on helposti lähestyttävä suuren mittakaavan sotapeli. Käyttöliittymä on täysin hallittavissa hiirellä, eikä joukkojen mikromanageroinnille jätetä minkäänlaista sijaa. Tyypillisin käsky pelissä käsittää kaksi klikkausta, joista toinen valitsee jokot ja toinen käskee ne sotaan. Tekoäly huolehtii lopusta. Sotilaat osaavat käyttää sinkojaan tilanteen mukaan, tankkien liikehtiessä talojen suojissa parhaaksi katsomallaan tavalla. Sama pätee myös pitkän kantaman rakettipodeihin ja lentokoneisiin. Pelaajalla ei ole mitään todellista kontrollia niihin.

Harmittavasti myös yksiköt on jaettu tiukasti suuriin ryhmiin, eikä esimerkiksi muodostelmaa saa itse valita. Tämä asettaa huomattavia paineita tankeille joissakin tehtävissä, sillä tykistökeskitys tekee metallisista koppakuoriaisista selvää jälkeä. Toisaalta taas tuntuu yhdentekevältä lähettääkö kasan rivimiehiä tankkikolonnan kimppuun vaiko huolellisesti valitsemansa joukon yksikköjä. Teho tuntuu pääsääntöisesti samalta. Tehtävien välissä komentajalle annetaan kokemuspisteitä saavutuksien mukaan, mutta nämä eivät tuo mainittavia etuja tai haittoja itse tehtävien kulkuun.

Koska kyseessä on kolmiulotteinen strategia, komentajalla on mahdollisuus zoomailla kartalla täysin mielensä mukaan. Yksiköt ovat tunteella mallinnettuja ja meno on komean näköistä myös lähikuvassa. Kartat sisältävät joitakin korkeuseroja sekä hyviä väijytyspaikkoja. Valitettavasti edes maaston muoto ei tuo kuin marginaalisen edun esimerkiksi korkeammalle asettuneelle väijyttäjälle, saati suojassa kykkivälle mosurille. Suuremmalla armeijalla varustettu osapuoli voittaa käytännössä aina, mikä lienee loogista pelin sisäisessä maailmassa, ottaen huomioon ettei peli sisällä minkäänlaisia strategisia elementtejä.

Ylhäältä kuvatut tapahtumat jäävät ainoaksi yhtäläisyydeksi Order of Warin väitetyihin virkaveljiin. Sitä saattaisi olla helpompi lähestyä toimintapelinä, johon kehittäjä on ainakin viitannut luomalla erityisen elokuvamaisen kameran, jonka tulisi tehdä toiminnasta mukavampaa katsottavaa. Ja kyllähän se tekeekin, mutta kamera kääntyy karmealla tavalla peliä vastaan komentajan huomatessa, että noin seitsemänkymmentä prosenttia sisällöstä on itse asiassa tämän kameran tuijottamista. Mutta onhan se ihan hienon näköinen.

Order of Waria voi suositella ihmisille, jotka eivät ole koskaan edes kuulleet sanaa strategia. Se toiminee porttihuumeena raskaamaan sarjan taktikoinneille, kuten Panzer Generalille ja Hearts of Ironille. Graafinen esitys on paikoin jopa upeaa ja äänimaailma tukee hyvin sodan kauhuja. Suoraviivainen pelityyli ajaa kuitenkin kokeneemmat sohva-kenraalit pois pelin äärestä siinä missä toimintapelien ystävät tuskin arvostavat pelin suhteellisen hidasta tempoa ja laajoja karttoja. Aika näyttää kuinka pelin käy, mutta on vaikea kuvitella Square Enixin länsimaiden valloituksen alkavan aivan vielä tästä artikkelista.