En ollut uskoa korviani, kun kuulin Parasol Starsin saapuvan uudemman kerran tarjolle yli 30 vuoden tauon jälkeen. Bubble Bobble -pelisarjan kolmas ja viimeinen osa sisältää sitä samaa koukuttavuutta ja keräilyn huumaa kuin sarjan muutkin osat. Paluu lapsuusajan klassikon pariin nosti hymyn huulille ja tulin ahmineeksi seikkailun yhdeltä istumalta läpi, mutta lopussa odotti pieni antikliimaksi.
Parasol Stars toimii samalla periaatteella kuin sarjan ensimmäinen osa, jossa ruudulle tulee näkyviin tavallisesti näytön kokoinen alue, joka pitää tyhjentää vihollisista edetäkseen seuraavalle tasolle. Muutamat kentät ovat kuitenkin aavistuksen laajempia sivuttaissuunnassa, joka tuntuu suhteellisen hitaasti köpöttelevän sankarin näkökulmasta varsin pitkältä matkalta. Sympaattiset päähahmot Bubby ja Bobby käyttävät pääasiallisesti apunaan sateenvarjoja, joilla koskettamalla voi suojautua ammuksilta ja napata kevyempiä vihollisia sekä elementtikuplia aseiksi. Perusidean oppii nopeasti, vaikka esimerkiksi sateenvarjon asennon muuttaminen kahden position välillä vaatii hieman harjoittelua. Itse koin ristiohjaimen helpommaksi vaihtoehdoksi kontrolloida liikkeitä analogisen tatin sijaan, mutta varjopuolena peukalo rasittuu nopeammin kuin kevyempiä tatteja käytettäessä.
Retroklassikon parhaisiin puoliin lukeutuu keräämisen huuma, sillä piilotettuja herkkuja paljastuu tavallisesti kasapäin etenkin viskeltävien erikoispallojen avulla. Niin sanotut vuotokohdat suoltavat pelihahmojen avuksi vesi-, tuli-, salama- ja tähtipalloja, joita tarpeeksi keräämällä saa käyttöönsä näiden yhdistelmän isomman vihollisköörin kaatamiseksi samalla kertaa. Erikoissuurten pallojen hyödyntäminen on monesti avainasemassa, sillä varoitusääni kertoo kuolemattoman vaaran ilmaantuvan kohta ruudulle jahtaamaan pelaajaa ja tällöin voi iskeä pieni paniikki yrittää ehtiä hoitelemaan perusvihut pois päiviltä.
Kevyempään pelaamiseen tottuneille Parasol Stars tarjoaa ison nipun helpotuksia, kuten loputtomat loikat ilmassa, valtavan määrän jatkokrediittejä ja jopa kelauksen taaksepäin, jotka voi kytkeä päälle valikoista. Trophyjen metsästäjät joutuvat kuitenkin tällöin pettymään, sillä on vain yksi pelimuoto, jossa pokaaleita on mahdollisuus tienata. Tuolloinkin saa hulppeat 99 jatkomahdollisuutta käyttöönsä, josta on hyötyä etenkin loppupuolen haastavissa pomotaisteluissa. Isomman möllin tullessa ruudulle taustalla soi vanha hittikappale, nimittäin Kaoma-yhtyeen Lambada, mutta ilman laulamista. Melodia sopii ilahduttavasti taistelun rytmiin.
Periaatteessa Parasol Starsin yksi isoimmista vahvuuksista on myös sen heikkous, sillä piilotettujen saaliiden löytäminen kerta toisensa jälkeen herättää aina saman intohimon, vaikka takana olisi jo kymmeniä läpäistyjä tasoja. Paljastuneiden keräyskohteiden arvo nimittäin kohoaa koko ajan, ja ahkerimmat kerääjät palkitaan ylimääräisillä krediiteillä sekä elämillä. Yhden kerätyn krediitin ansaitseminen sadan esineen välein tuntuu kuitenkin kovin turhalta, kun niitä annetaan kasapäin jo valmiiksi. Pelissä on kuitenkin haastemoodi, johon annetaan vain yksi krediitti lähdössä, ja siinä kerätyt jatkomahdollisuudet ovat kullan arvoisia. Elämät ovat sen sijaan tärkeämpiä, koska taso nollautuu niiden loputtua ja jatkoyritys antaa käyttöön vain kolme elämää. Pomoja vastaan joutuu tällöin pistämään parastaan seuraavaan maailmaan edetäkseen.
Pelattavat kentät vaihtelevat kiitettävästi ja vaativat joskus jopa hieman ongelmanratkaisutaitoja onnistuakseen. Toisinaan peli saattaa helpottaa satunnaisilla esineillä, jotka luovat erilaisia etuja vihollisia vastaan tai saattavat jopa posauttaa kaikki jäljellä olevat vastustajat tuusan nuuskaksi. Onpa joukossa myös pieniä minipelejä, jotka ovat parhaimmillaan kahden pelaajan kisaillessa toisiaan vastaan. Kaksinpelissä on etu siinäkin mielessä, että Parasol Stars sisältää useamman kuin yhden lopun, ja ensimmäisen läpäisyn jälkeen sain sen helpoimmin saavutettavan, eli bad ending -tekstin ruutuun, joka hieman latisti tunnelmaa. Kaksistaan paremman lopun saavuttaminen kun on taatusti helpompaa.
Sen verran haluan verrata Parasol Starsia 1990-luvun versioon, että tiettyjä erikoishyökkäyksiä on uudisversiossa hieman heikennetty, mutta samalla myös animaatioita on parannettu, eikä tekstuurien vilkkumisesta ole modernissa versiossa tietoakaan. Kaksinpeliä en kokeillut kuin yhden istunnon verran, mutta se tuo lisäarvoa juuri mainitun minipelikilpailun kautta, mutta myös huumoriarvonsa puolesta, sillä Bubby voi käyttää Bobbya heittoaseena ja päinvastoin. Myös pomokamppailuissa on etunsa, sillä pomot kestävät saman verran runtua kuin yksinkin pelatessa. Kahdestaan voi myös kuluttaa krediitin lennosta, jolloin pelattu kenttä ei nollaudu elämien loppuessa kuin yksin operoitaessa.
Pelin nostalgia-arvo on toki omalla kohdallani mittaamaton, mutta Parasol Starsissa pätee kymmenien vuosienkin jälkeen sama totuus, miksi videopelien pariin tulee aina palattua: sen pelaaminen on äärimmäisen kivaa, ja sitä on helppo suositella myös täysin uutena kokemuksena. Iällä ei ole mitään merkitystä, kun puuhastelu iskee hermoon hekumallisella tavalla, eikä ohjaimesta meinaa haluta millään luopua. Tarina itsessään ei ole kovin monisäikeinen, mutta pääasia on toiminnan parissa viihtyminen. Verkkopelin puuttumisesta jaan pientä miinusta, mutta muita huonoja puolia saa hakemalla hakea. Ellei sitten erittäin hyvin piilotettujen maailmojen löytämistä lasketa sellaiseksi, mutta ennemmin sekin tuo lisätunteja muuten melko lyhyeen seikkailuun. Retro on muotia pelimaailmassa, Parasol Stars kuuluu näyteikkunaan näkyvälle paikalle vielä vuosikymmenten jälkeenkin.
