Patapon

Legendan mukaan suuri jumalolento tulisi johtamaan heimonsa luvattuun maahan. Jumalolento on tässä tapauksessa pelaaja, aseistuksenaan...rummut. Tielle asettuvat luonnonvoimat, vihamieliset heimot ja valtavat pomohirviöt. Töitä siis riittää, mikäli parempaa huomista halajaa. Omalaatuisen ulkoisen ilmeen lisäksi Pataponin erikoisena ideana on komentaa pikkusotureiden armeijaa rumpuja paukuttamalla. Vaellus jakautuu kenttien välillä olevaan tukikohtaan ja kolmeen eri kenttätyyppiin: juonitehtävät, metsästys ja pomokentät. Juonitehtävissä taistellaan yleensä toista heimoa vastaan, löydetään uusia varusteita ja edistetään juonta. Nämä tehtävät ovat usein monipuolisia ja sisältävät monia tavoitteita. Metsästystehtävissä nimensä mukaisesti mennään riistalle, pyrkien kellistämään mahdollisimman monta luontokappaletta uusien raaka-aineiden saamiseksi. Pomotehtävissä vastassa on vain yksi mutta kooltaan suunnaton otus, jonka päihittäminen vaatii sen hyökkäysliikkeiden tunnistamista ja nopeaa reagointikykyä. Sekä metsästys- että pomokenttiä voi pelata uudestaan raaka-aineiden toivossa. Tukikohdassa synnytetään ja varustetaan sotureita, pelataan rytmipohjaisia minipelejä sekä suunnitellaan seuraavaa toimenpidettä matkalla luvattuun maahan.

Rumpukalvoina toimivat PSP:n neljä nappia. Eteenpäin mennään painamalla neliötä kolmasti ja lopuksi ympyrää. Hyökkäykselle, puolustukselle ja muille toiminnoille on omat rytmikuvionsa. Toiminnot pitää tehdä pelin antamassa tahdissa, tai ne eivät mene perille. Rytmiä voi kuulostella pelin hilpeästä taustamusiikista, tai seuraamalla ruudun reunojen sykkimistä. Rytmitajua on siis oltava.

Jokainen onnistunut komento kasvattaa Huumamittaria yhdellä pykälällä, täsmälleen rytmiin osuneet komennot vielä enemmän. Kun Huuma on huipussaan, pikku soturit toimivat huomattavasti tehokkaammin. Esimerkiksi jousiampujat ampuvat kolminkertaisen määrän nuolia kerralla. Huuman aikaansaaminen on käytännössä pakollista vaikeammissa kentissä, ja sitä voi ylläpitää onnistuneilla komentorummutuksilla. Huumasta tipahtaminen ei ole yleensä kohtalokasta, mutta saattaa merkitä tehtävän epäonnistumista vaikeimmissa koitoksissa. Huumaa tarvitaan lisäksi joissakin kentissä pakollisten Ihmeiden aikaansaamiseksi. Ihmeet voivat olla esimerkiksi vastustajan nuolia pois puhaltava tuuli tai messevä maanjäristys.

Isossa osassa on oman armeija managerointi. Alussa pelaajalla on vain muutama keihäsmies, joilla ei vielä pitkälle pötkitä. Onneksi vaelluksen aikana heimoon liittyy muinaisia kääröjä löytämällä niin hevosmiehiä, jousiampujia kuin muusikoitakin (!). Uusien yksikkötyyppien lisäksi armeijan voimaa kasvatetaan pääasiassa juonikentistä löydetyillä varusteilla ja aseilla. Esimerkiksi hevossoturille voi antaa paremman hilparin ja kestopisteitä kasvattavan kypärän. Tukikohdassa voi luoda myös uusia sotureita pelin aikana löydetyistä raaka-aineista. Yksi soturi vaatii sekä pelin rahaa Ka-Chingia että kahta eri raaka-ainetta, esimerkiksi puuta ja kiveä. Mitä parempaa puuta ja kiveä käyttää, sitä tehokkaampi (ja kalliimpi) soturista tulee. Eri yksikkötyypit, varusteet ja soturityypit takaavat, että kovin helposti ei kahta identtistä armeijaa näe.

Äänet toimivat hienosti yhteistyössä LocoRocosta tutun graafisen ulkoasun kanssa. Musiikit ovat erittäin onnistuneita, ja kenttien aikana ilma täyttyy niin taistelun äänistä kuin oman heimon veikeistä komentojen ääneen huutelusta. Äänimaailma on hyvin rikas ja monikerroksinen, ja olennainen osa koko pelikokemusta. Graafinen ilme on hyvin omalaatuinen, tyylitelty ja siluettimainen. Se sopii peliin hienosti, tehden tapahtumien seuraamisesta helppoa. Mihinkään efektien ilotulitukseen se ei nouse, mutta palvelee tarkoitustaan hyvin.

Patapon on monellakin tapaa uniikki kokemus, eikä sellaisena täysin ongelmaton. Peli vaatii koko ajan tarkkaa keskittymistä, ja joissakin kentissä herpaantuminen kostautuu nopeasti. Rummutus käy myös välillä hieman yksitoikkoiseksi. Pitkä kampanja on täynnä tekemistä, mutta jotkin tehtävät vaativat välillä useammankin uudelleenyrityksen. Tehtävässä epäonnistumisesta ei onneksi rankaista pahasti, kyseinen kenttä on vain aloitettava uudestaan. Välillä pelaajan on pakko vääntää metsästys- ja pomotehtäviä uudelleen ja uudelleen armeijansa parantamisen takia. Tehtävää on kuitenkin valtavasti, ja Pataponin hilpeän heimon kanssa viihtyy tunnin jos toisenkin. Armeijan varustaminen on hauskaa, ja siitä seuraa helposti "vielä yksi kenttä" -ilmiö raaka-aineita ja varusteita haaliessa. Kokonaisuutena peli on erikoisesta ideastaan huolimatta (ja siitä johtuen) onnistunut.