Suomi
Gamereactor
ennakot
Payday 3

Payday 3 paneutuu ryöstöjen maailmaan

Ruotsalainen kehittäjä Overkill Software on vauhdissa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
Payday 3

Gamereactor matkusti Tukholmaan kokeilemaan peliä Payday 3. Kyseessä on neljän pelaajan moninpeli, jossa yhteistyön voimin tehdään aseellisia ryöstöjä. Melkein aina tilanne eskaloituu tulitaisteluksi loppumattomalta tuntuvan poliisivoiman kanssa. Kaava on siis sama kuin edeltävissä peleissä Payday: The Heist ja Payday 2. Testihetkessä sain apua yhdeltä pelinkehittäjältä itseltään.

En ole pankkiryöstöjen asiantuntija, mutta käsittääkseni sellaiseen valmistautuminen vaatii enemmän kuin viiden minuutin valmistautumisen. Ensimmäinen yritys meneekin pieleen. Holviin murtautuminen edellyttää reiän tekemistä lattiaan toisessa kerroksessa käyttäen kaasupoltinta. Palovaroitin ja sammutusjärjestelmä ovat kuitenkin uhka, joten ne on kytkettävä ensin pois päältä. Lisäksi on löydettävä lisää palavaa tavaraa. Haastetta riittää, sillä tässä vaiheessa on vielä vaikeuksia löytää portaikko, jolla pääsee pankkiin. Holviin pääsemisen jälkeen värilliset patruunat laukeavat, ja näin osa saaliista tuhoutuu. Paon aikana ilmenee lisää ongelmia. Poliisi on estänyt pakoauton käytön tolpilla, ja tähän pako päättyy.

Payday 3
Tämä on mainos:

Kehittäjät ovat omien sanojensa mukaan parantaneet selvästi tekoälyä. Tätä ei kuitenkaan ollut helppoa havaita testin aikana. Ongelmana onkin poliisi, joka ilmaantuu hyvin nopeasti paikalle suorastaan koomisen laajassa mitassa. Koukkaaminen tai suojautuminen eivät edelleenkään ole poliisien vahvuuksia, mikä vaikeuttaa eläytymistä pelin tunnelmaan. Tämän ja itseäni parempien tiimikavereiden ansiosta muutama seuraava ryöstöyritys onnistuivat jo paremmin.

Payday 3

Kehnonlainen suoriutumiseni havainnollistaa sen, millainen haaste neljän pelaajan taktinen pyssyttely voi olla. Tarvitaan vain yksi huono pelaaja tekemään hyvät aikeet tyhjiksi. Kehittäjä on panostanut pelin hiiviskelypuoleen. Esimerkiksi konfliktitilanteiden välttämiseksi on aiempaa useampia keinoja, sillä vartijat etsivät itsenäisesti aiempaa kauemmin ennen hälytyksen tekemistä ja vahvistuksien kutsumista. Ajan kanssa käyttöön avautuu välineitä, joilla on helpompaa liikkua tulematta nähdyksi.

Ampumisen ohella taidemuseon ryöstössä pääsi tekemään muutakin. Tietokone kuvaili saaliit vain summittaisesti, joten paikan päällä oli määritettävä kohteet itse. Lisäksi oli hyödynnettävä UV-skanneria, kaasupoltinta ja ties mitä muuta. Pienet sivutoiminnot, kuten lukkojen tiirikointi, ovat nyt omia minipelejään. Kehittäjät ovat ilmeisesti tavoitelleet aiempaa parempaa tasapainoa alun hiiviskelyn ja lopun kaoottisen pyssyttelyn kesken.

Tämä on mainos:
Payday 3

Kahden tunnin ennakkotestin aikana huomasin kaipaavani Thiefin kehittyneempää hiiviskelyä, ja Hitman 3:n paremmin suunniteltuja kenttiä. Vertailu on silti epäreilu, sillä ytimeltään Payday 3 on puhdasta toimintaa. Pään pitäminen kylmänä ja taktisten päätösten tekeminen ovat edelleen hyvin vetoavia. Soundtrack tukee tunnelmaa onnistuneesti. Tähtäämistä on niin ikään hiottu. Aseiden käsittelyssä on aiempaa enemmän massan tuntua, ja kaikki on aiempaa tarkempaa. Payday 3 tuntuukin modernilta konsoliräiskinnältä Call of Dutyn malliin.

Ulkoasu on sekin saanut kasvojenkohotuksen. Tekoälyn ohjaamat hahmot ovat edelleen aika rujoja, ja liikkuvat kömpelösti. Ympäristöt ovat aiempaa tuhoutuvampia, ja se näkyykin hyvin. Toisaalta tuho ei ole sellaista, että poliisia paetakseen voisi esimerkiksi räjäyttää seinän. Tuho on vain kosmeettista.

Payday 3

Payday 3 vaikuttaa Payday 2:n hiotummalta versiolta. Testaamisen perusteella mitään vallankumouksellisia uusia ominaisuuksia ei ole. Mutta ei se ehkä ole tarpeenkaan. Payday 3 julkaistaan 21. syyskuuta PC:lle, Xbox Series X:lle (ja S:lle) ja Playstation 5:lle.

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä